• Mäntykuitupuun vientihinta kipusi 96 euroon kuutiolta huhtikuussa, tukin hinta jäi 70 euroon – Puun vienti jatkui keväällä tasaisena

    Koivukuitupuuta viedään maasta halvemmalla, kuin mitä sitä tuodaan maahan.
    Kuitupuun hyvä kysyntä Itämeren ympäristössä kannustaa rannikon metsänomistajia vientikauppoihin.
    Kuitupuun hyvä kysyntä Itämeren ympäristössä kannustaa rannikon metsänomistajia vientikauppoihin. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.7.202312:00
    Jarmo Palokallio

    Puun vienti jatkui keväällä tasaisena. Mäntykuitupuun vientierien hinnat lähentelivät huhtikuussa jo sataa euroa kuutiometriltä.

    Puun vienti on vakiintunut tänä vuonna noin 160 000 – 190 000 kuutiometriin kuukaudessa. Suurin osa puunviennistä on havupuuta, mutta jonkin verran vientiin riittää myös koivukuitupuuta.

    Huhtikuussa mäntykuitupuun hinta satamassa kipusi 96 euroon kuutiolta. Mäntytukin hinta jäi 70 euroon.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan mänty- ja kuusipuutavaran huhtikuun vastaava tuontihinta oli noin 70 euroa kuutiometriltä sekä tukki- että kuitupuussa. Tuontihinnat olivat reaalisesti 6-9 prosenttia korkeammat verrattuna edellisen vuoden keskihintaan.

    Vientiin menneestä koivukuitupuusta maksettiin huhtikuussa 65 euroa kuutiolta. Vastaavasti koivukuitupuun tuontihinta oli 79 euroa kuutiometriltä.

    Vaikka koivukuitupuun tuontihinta oli huhtikuussa edelleen selvästi vientihintaa korkeampi, se oli silti roimasti edellisvuotista edullisempaa. Syystalvella koivukuitupuun tuontihinta kävi yli 100 eurossa kuutiolta.

    Lisää aiheesta
    • Kuitupuu hinta on noussut voimakkaasti tänä vuonna. Kuusikuitu maksoi viime viikolla keskimäärin 27,05 euroa kuutiolta.

      Puukauppa | Ennätystehtailu jatkui puun hinnoissa – kuusikuidun hinta ylitti jo 27 euroa

      Tilaajalle
    • Puukauppa | Havukuitupuusta maksetaan jo tukin hintaa Latviassa ‒ hintaero Suomeen repesi yhä suuremmaksi

      Tilaajalle
    • Sunilan sellutehdas.

      Metsä | Metsäteollisuus etenee kahteen suuntaan

    • Marraskuussa Suomeen tuodusta koivukuitupuusta maksettiin keskimäärin 109 euroa kuutiometriltä. Samaan aikaan koivua myös vietiin Suomesta, mistä Inkoon satamasta otettu kuva.

      Puukauppa | Ruotsalainen puu käänsi kuitupuun tuontihinnat laskuun

      Tilaajalle
    • Sunilan tehtaan vuosikapasiteetti on 375 000 tonnia havusellua, ja se työllistää noin 270 henkilöä. Suunniteltu sulkeminen tapahtuisi vuoden 2023 jälkipuoliskolla ja koskisi arviolta 250 työntekijää, mikä vähentäisi Stora Enson vuotuista markkinasellukapasiteettia 13 prosenttia.

      Metsäteollisuus | Kaakon metsänomistajat Sunilan sulkemisuutisesta: Selvää oli, että ilman Venäjän-tuontia puu ei riitä kaikille Kaakkois-Suomen tehtaille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    vientihinnat
    kuitupuu
    metsätalous
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa