• Ruotsalainen puupörssi Treebula aikoo laajentua ulkomailla − sai hankkeita varten miljoonarahoituksen

    Yritys tarjoaa puun hintavertailua myös suomenkielisellä sivustolla.
    Tilaajalle
    Metsä|Puukauppa
    11.7.202312:01
    Henrik Hohteri

    Ruotsalainen sähköistä puukauppaa ja muita metsäpalveluja tarjoava Nordiska Virkesbörsen AB hakee kasvua uusista palveluista ja kansainvälisestä laajentumisesta.

    Yhtiö on saanut hankkeita varten yhteensä 28 miljoonaa kruunua eli noin 2,37 miljoonaa euroa Ruotsin valtion perustamalta pääomasijoitusyhtiö Industrifondenilta ja nykyisiltä omistajiltaan, kerrotaan Industriefondenin tiedotteessa.

    Virkesbörsen tunnetaan muissa maissa Treebula-nimellä. Dagens Industri -lehden mukaan sen palvelut ovat jo saatavilla täysimääräisesti Norjassa sekä osittain Saksassa ja Puolassa.

    Yhtiöllä on myös suomenkielinen sivusto treebula.fi, jolla voi tarkastella puun hintaa Itämeren alueella ja Itävallassa. Lähteitä hinnoille ei ilmoiteta. Epäselväksi jää, ovatko ne sellaisinaan vertailukelpoisia.

    Yrityksen toimitusjohtaja Adam Aljaraidah kertoo Dagens Industrille, että sen puukauppa-alustaa käyttää 50 000 ruotsalaista metsänomistajaa. Tavoitteena on kaksinkertaistaa määrä vuoden loppuun mennessä.

    Virkesbörsen perustettiin vuonna 2017. Perustajat tutustuivat aiemmassa työssään Tieto -it-yrityksessä.

    Puun hintavertailun ja puukauppapaikan lisäksi Virkesbörsen tarjoaa digitaalisia metsäsuunnitelmia. Tarkoitus on tuoda tarjolle myös kauppa-alusta hiilensidonnalle.

    Dagens Industrin mukaan yritys teki viime vuonna 4,6 miljoonaa kruunua tappiota 5,5 miljoonan kruunun liikevaihdolla.

    Dagens Industrin uutinen (ruotsiksi)

    Treebula.fi

    Lisää aiheesta
    • Lähes puolet viljelijöistä käytti viimeisimmässä puukaupassaan sähköisiä palveluita.

      Metsäpolitiikka | Puukaupat siirtyvät nettiin kiihtyvällä tahdilla

      Tilaajalle
    • Parhaassa arvokasvussa olevaa metsää ei kannata hakata, vaikka siitä saisi ostotarjouksen, sanoo Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Ismo Paukku.

      Metsänhoito | Avoin metsävaratieto on joskus puukauppatarjouksen ainoa lähdeaineisto ‒ metsänomistajalle se tietää pahimmillaan pienempiä puukauppatuloja

      Tilaajalle
    • Puukauppa | Puukaupan viikko 27: Koivukuidun hinta taittui nyt laskuun - puun hinta lievässä laskussa kaikissa puutavaralajeissa

      Tilaajalle
    • Keväällä etenkin kuitupuun hinta nousi tuntuvasti.

      Puukauppa | Miltä näyttää syksyn puukauppa – mihin suuntaan puun hinta kehittymässä?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen