• Syke: Sinilevätilanne jatkuu maltillisena, ”kiitos” epävakaisen sään

    Katso kartalta, mikä on levätilanne eri puolilla Suomea.
    Yhteensä viidellätoista sisävesien havaintopaikalla havaittiin kuluvalla viikolla hieman sinilevää. Arkistokuva.
    Yhteensä viidellätoista sisävesien havaintopaikalla havaittiin kuluvalla viikolla hieman sinilevää. Arkistokuva. Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Metsä|Ympäristö
    26.6.202514:30
    Henna Lääveri

    Epävakainen sää on pitänyt sinilevätilanteen rauhallisena kuluvalla viikolla, tiedottaa Suomen ympäristökeskus Syke.

    Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilla ei Syken mukaan ole kuluneella viikolla havaittu runsaasti sinilevää.

    Yhteensä viidellätoista sisävesien havaintopaikalla Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Etelä-Pohjanmaalla sinilevää havaittiin hieman.

    Rannikkoalueilla sinilevähavaintojen määrään ei ole tullut juuri muutoksia edellisviikkoon verrattuna. Yhdellä Kymenlaaksossa sijaitsevalla havaintopaikalla levää havaittiin runsaasti.

    Hieman sinilevää havaittiin Varsinais-Suomessa yhdellä rannikon havaintopaikoista.

    Syken mukaan epävakainen ja pilvinen sää myös estivät kuluneella viikolla kattavien satelliittihavaintojen tekemisen.

    Länsirannikon sisemmillä vesimuodostumilla tuulet ja aallokko ovat nostattaneet pohjasta ainesta pintaan.

    ”Pintaan noussut aines aiheuttaa veteen sekoittuessaan sen samentumista. Kauppalaivojen automaattihavaintojen perusteella veteen sekoittunut sinilevämäärä on lievästi koholla Suomenlahden länsiosan avomerialueilla”, Syke kertoo tiedotteessaan.

    Sinilevän lisäksi moni kiinnittää huomiota tutun järven veden väriin. Syken mukaan monet Suomen sisävedet ovat tyypillisesti humuspitoisia ja väriltään ainakin lievästi rusehtavia.

    Valuma-alueelta vesistöihin kulkeutuu eloperäistä ainesta, eli pääosin turve- ja metsämaassa hajonnutta kasviainesta, humusta.

    Syken mukaan valuma-alueelta kulkeutuvan humuksen määrän lisääntyminen ja sen mukana kulkeutuva rauta ovat edistäneet vesistöjen tummumista viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana.

    Sinileväseurannassa myös kansalaishavainnot tuottavat arvokasta tietoa. Syken mukaan virallisen seurannan lisäksi kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 49 kansalaishavaintoa.

    Jokainen voi perustaa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.

    Lisää aiheesta
    • Sinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypilliseen tapaan ollut maltillinen.

      Ympäristö | Syke: kesän sinileväkausi alkoi rauhallisesti

    • Sinilevä voi pilata uintihaaveet, mutta onneksi vain osan kesästä.

      Ympäristö | Tutkija paljastaa, miten viileä kevät vaikuttaa sinileväkauteen

    • Jos vedessä on sinilevää, ei kannata mennä uimaan.

      Ympäristö | Osaatko tunnistaa sinilevän? Näiden oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkäriin

    Artikkelin aiheet
    sinilevätilanne
    ympäristöhavainnot
    Suomen ympäristökeskus
    Järvi-meriwiki
    vesistöt Suomessa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä