• Tiedätkö, mikä aiheutti viime vuonna eniten metsätuhoja? Yhteensä niitä tuli yli miljoona hehtaaria

    Yleisin metsätuhojen aiheuttaja pysyi edelleen samana.
    Hirvituhoja havaittiin viime vuonna runsaasti.
    Hirvituhoja havaittiin viime vuonna runsaasti. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsänhoito
    18.4.202509:15
    Anniina Jokinen

    Lumituhot ovat edelleen yleisin metsätuho, selviää valtakunnan metsien inventoinnista. Lumituhoja oli vuonna 2024 noin 441 200 hehtaaria. Lapissa lumituhot kattoivat noin seitsemän prosenttia metsämaan pinta-alasta.

    Hirvituhoja oli 384 400 hehtaaria ja tuulituhoja 223 800 hehtaaria. Kirjanpainajatuhoja oli 38 300 hehtaaria, mikä on reilusti vähemmän kuin edellisvuonna.

    Kirjanpainajien parveilumäärä ei kuitenkaan laskenut merkittävästi. Myös Suomen metsäkeskukselle tehtiin yhä paljon ilmoituksia kirjanpainajatuhoista.

    Juurikääpähavainnot runsastuivat edellisvuodesta.
    Juurikääpähavainnot runsastuivat edellisvuodesta. Kuva: Rami Marjamäki

    Juurikääpähavainnot kasvoivat edellisvuodesta. Vuonna 2024 juurikääpätuhoja havaittiin 55 300 hehtaarilla. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan määrä on luultavasti aliarvio, ja todellisuudessa juurikääpää oli vieläkin enemmän.

    Juurikääpä altistaa kuuset myös kirjanpainajalle.

    ”Suojelumetsien juurikääpäisyys voi selittyä sillä, että monet suojelualueet ovat aikoinaan olleet talousmetsiä, joissa kuusenjuurikääpä on tavallisempi kuin luonnontilaisissa metsissä. Kenties tämä on yksi taustasyistä kaarnakuoriaisten runsaudelle suojelumetsissä”, pohtii Luken tutkimusprofessori Matti Koivula tiedotteessa.

    Lumituho on edelleen yleisin metsätuho.
    Lumituho on edelleen yleisin metsätuho. Kuva: Johanna Kokkola

    Pohjois-Suomessa havaittiin laikuittain esiintyvää männyn neulaskatoa. Saman kesän neulaset tippuivat männyn uusimmasta vuosikasvaimesta.

    Lapin poikkeuksellisen lämmin ja paikoin vähäsateinen kesä on todennäköisesti neulaskadon takana. Samanlaisia havaintoja oli myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

    ”Epäilemme, että männyissä elävät endofyyttisienet ovat hyötyneet ympäristötekijöiden aiheuttamasta stressistä, joka on saattanut vaikuttaa myös puiden ravinnetasapainoon. Näiden endofyyttisienien kykyä hyödyntää heikentynyttä mäntyä ravintonaan on tutkittava lisää, jotta voidaan varmentaa niiden rooli neulasten varisemisessa”, sanoo Luken erikoistutkija Eeva Terhonen.

    Kuumuus ja kuivuus hyödyttävät myös muun muassa havuparikasta ja okakaarnakuoriaista. Okakaarnakuoriaisen parveilu syksyllä oli runsasta.

    Havununnien määrä sen sijaan oli vähentynyt. Se johtui todennäköisesti alkutalven 2024 pakkasesta, joka tuhosi puun kuoren koloissa talvehtivan havununnan munia.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistaja Timo Kujala on turhautunut hirvituhoihin. Korvauksia hän ei aio hakea, koska kokee, etteivät ne riitä korvaamaan tappioita.

      Metsänhoito | Kun kaikki on kaluttu

      Tilaajalle
    • Paula-myrsky aiheutti kesällä 2021 historiallisen suuret tuhot Koillismaan metsissä.

      Rikokset | HS: Paula-myrskyn kaatamien puiden korjuuseen liittyvä kauna Taivalkosken henkirikoksen taustalla

    • ”Metsänhoitoyhdistykset, Metsäkeskus ja metsäteollisuus voisivat jo seuraavan myrskyn jälkeen päivittää nettisivuilleen tietoa myrskyn seurauksista ja kertoa myös siitä, millä alueilla tuhoja ei tullut”, Petri Kortejärvi ehdottaa.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Suurin vastuu metsätuhojen vähentämisestä ja tuhoihin reagoimisesta jää metsänomistajalle

    Artikkelin aiheet
    metsätuho
    lumituho
    juurikääpä
    kirjanpainaja
    Luonnonvarakeskus (Luke)
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla