Metsänomistaja Timo Kujala on turhautunut hirvituhoihin. Korvauksia hän ei aio hakea, koska kokee, etteivät ne riitä korvaamaan tappioita. Kuva: Timo HeikkalaKärsämäkiKun kaikki on kaluttu
Riistahallinnolla on liikaa valtaa hirvikannan säätelyssä, sanoo suurmetsänomistaja Timo Kujala. Vaikka hirvikanta on laskenut huippuvuosista, paikallisesti tuhot voivat olla dramaattisia.TilaajalleTimo Kujala kaivaa sukset autostaan ja lähtee sivakoimaan kohti palstaansa Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäellä. Perillä odottaa lohduton näky.
Noin 15-vuotiaan männyntaimikon lähes jokaisessa taimessa on merkkejä hirven aterioinnista. On lenkoja runkoja, pihkan peittämiä haavoja kalutuissa rungoissa ja vastanapsittuja latvoja.
Voisi kuvitella, että jo usean metrin korkeuteen ehtineet puut olisivat ohittaneet vaaran syödyksi tulemiselle, mutta hirviemä saattaa katkaista latvan korkealtakin, jotta vasa ulottuisi siihen.
Lumi on täynnä hirvenjälkiä.
Helsingissä asuva Kujala omistaa metsää eri puolilla Suomea yhteensä 6 000 hehtaaria. Lisäksi hän on osakkaana 3 000 hehtaarin yhteismetsässä.
”Kaikki 2010-luvulla istutetut taimikot ovat kärsineet hirvituhoista”, hän kertoo. Männyn taimet ovat täysin tuhoutuneita noin 200 hehtaarilla, hän laskee.
Kujalalla on metsää muun muassa Heinävedellä, Kärsämäellä, Ristijärvellä, Sotkamossa ja Puolangalla.
Kujala kokee, että hirvien aiheuttamia ongelmia vähätellään.
Tuhot muuttavat metsän rakennetta. Kujala pyrkii kasvattamaan sekametsiä, mutta hirvien vuoksi niistä tulee kuusikoita.
”Luonnon monimuotoisuus heikkenee, koska terveiden ja ilmastonmuutoksessa pärjäävien sekametsien perustaminen on monin paikoin hyvin vaikeaa tai mahdotonta”, hän tuskailee.
1,6 kilometrin hiihtomatkalla näkyy runsaasti hirven jälkiä ja syötyjä taimia. Kuva: Timo Heikkala
Runko on pihkoittunut hirven kaluamisen seurauksena. Kuva: Timo HeikkalaVarsinkin viime vuosituhannen puolella männyille parhaiten sopiville kasvupaikoille istutettiin kuusta hirvituhojen pelossa. Liian kuivalla kasvupaikalla kuusi ei kuitenkaan menesty.
Eivätkä kuusetkaan ole hirvelle immuuneja. Kujalan mukaan Heinävedellä hirvi on kalunnut isojen kuusien runkoja niin, että ne ovat kuolleet.
Kujala lataa täyslaidallisen Suomen riistakeskukselle, joka hallinnoi hirvenpyyntilupia.
”Nykyjärjestelmässä kaikki valta ja kontrolli sorkkaeläinkannan sääntelyyn on Riistakeskuksella. Heidän intressinsä on maksimoida mahdollisimman isot saaliit”, hän sanoo.
Sen sijaan maanomistajat, joihin taloudelliset haitat kohdistuvat, eivät pysty käytännössä vaikuttamaan asioihin.
Päätäntävaltaa pitäisi Kujalan mukaan saada alemmas, enemmän paikallisille maanomistajille ja metsästysseuroille.
Timo Kujalan mielestä riistahallinnolla on liikaa päätösvaltaa, kun hirvitiheystavoitteita asetetaan. Kuva: Timo HeikkalaRiistahallintolaki tuli voimaan vuonna 2011.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kritisoi sitä, ettei lakia ole evaluoitu eli arvioitu, mikä toisinaan tehdään viiden vuoden sisällä lain astumisesta voimaan.
Tiirolan mukaan MTK on jo pidempään vaatinut, että arviointi pitää tehdä.
Kokonaisuus on hänen mukaansa toiminut hyvin, mutta hirvieläinkannan tiheystavoitteen asettamiseen liittyvässä päätöksenteossa on valuvika.
”Ongelma on, että alueellisissa riistaneuvostoissa riistanhoitoyhdistysten edustajilla on enemmistö, jonka turvin he voivat halutessaan määrittää tavoitetasot haluamikseen.”
”Alueellisissa riistaneuvostoissa riistanhoitoyhdistysten edustajilla on enemmistö, jonka turvin he voivat halutessaan määrittää tavoitetasot haluamikseen.”
Tiirola kokee, että edustusta pitäisi tasapainottaa, kun tiheystavoitteesta päätetään. Maanomistajien ei pitäisi olla pelkkä sidosryhmä, jonka mielipide voidaan ohittaa.
”Parilla viime kerralla, kun hirvieläinkannan tavoitetiheyttä asetettiin, osassa maata Metsäkeskuksen, ely-keskusten ja maanomistajien yli käveltiin. Tätä emme voi hyväksyä.”
Hirvikannan valtakunnallisesta säätelystä vastaava riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta ei allekirjoita väitettä, että riistahallinnolla olisi alueellisissa riistaneuvostoissa liikaa valtaa.
”Eriäviä näkemyksiä voi olla, mutta mielestäni kokonaisuus toimii kohtalaisen hyvin”, Körhämö toteaa.
”En usko, että on mitään laajamittaista tyytymättömyyttä. Ristiriidat kohdentuvat luultavasti enemmänkin yksittäisille alueille.”
Eri sidosryhmät toimivat eri lähtökohdista. Körhämö ymmärtää, että maanomistajien näkökulma on yleensä hirvivahinkojen vähentäminen. Osa taas näkee hirven tärkeänä riistaeläimenä, osa painottaa sen merkitystä suurpetojen ravintona.
”Riistaneuvostojen kokoonpano on jo lähtökohtaisesti sidosryhmiä osallistava ja hirvitavoitteet yleensä aina kompromissi eri intresseistä.”
”Eriäviä näkemyksiä voi olla, mutta mielestäni kokonaisuus toimii kohtalaisen hyvin.”
Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Jussi Laanikari ei ota kantaa, onko riistahallinnolla liikaa valtaa alueellisissa riistaneuvostoissa, koska hän ei itse ole niissä mukana.
Hän ei myöskään näe tarvetta riistahallintolain evaluoinnille.
”MTK:n tavoite on, että sellainen tehtäisiin. Tässä on kädet täynnä töitä päivänpolttavien asioiden kanssa”, hän puuskahtaa.
Suomessa käyskentelee viimeisimmän kanta-arvion mukaan 87 000 hirveä. 2000-luvulla trendi on ollut alaspäin, mutta kahden viime vuoden aikana kanta on kasvanut.
”2000-luvun taite oli aikaa, jota ei haluta kokea uudestaan. Silloin hirvikanta pääsi tosi korkeaksi”, Riistakeskuksen Körhämö toteaa. Taimikoita kalusi yli 150 000 hirveä.
Korkean kannan aikana oltiin Körhämön mukaan yksimielisiä, että hirvikantaa täytyy leikata. Hän kuvailee hirvikannan kehitystä viime vuosina vakaaksi.
MTK:n Tiirolan mukaan hirvikanta on valtakunnallisesti kohtuullisella tasolla, mutta alueelliset erot ovat huomattavat.
Syksyllä metsästyskauden alkaessa hirvet ovat usein eri paikassa, missä niiden talvilaitumet ovat.
”Tämä on akilleen kantapää. Hirvet vaeltavat. Sitä varten hirvitalousalueet luotiin”, hän sanoo.
Hirvitalousaluejärjestelmän idea on, että tavoitetiheys päätetään valtakunnallisten raamien sijaan aluetasolla.
Hirvitalousalueiden kesken olosuhteet vaihtelevat ja siksi on perusteltua, että tavoitteetkin ovat erilaisia keskenään.
Toisaalta hirvitalousalueen täytyy olla riittävän suuri muun muassa siksi, että hirvi liikkuu ja vaihtaa paikkaa.
Kritiikkiä maanomistajien suunnalta kuuluu siitä, että suuriin alueisiin kätkeytyviä hirvitihentymiä ei huomioida, kun lasketaan keskiarvoja.
Riistanhoitoyhdistykset laativat vuosittain kanta-arvioiden perusteella verotussuunnitelmat, joiden on tarkoitus mitoittaa metsästys sellaiseksi, että tiheystavoitteeseen päästään.
Körhämön mukaan myös riistanhoitoyhdistykset kuulevat suunnitteluvaiheessa paikallisia metsänomistajia ja tuottajajärjestöjä.
Riistakeskus myöntää pyyntiluvat metsästysseuroille tai niiden muodostamille yhteislupa-alueille, jotka voivat kohdentaa metsästystä tietyille alueille.
”On tärkeää, että metsästysseurat hakevat reilusti lupia, jotta kantatavoitteisiin on mahdollista päästä”, Tiirola painottaa.
MTK kannattaa sitä, että osa luvista jätetään yhteislupa-alueen pankkiin, josta niitä voidaan jahtikauden loppupuolella vapauttaa erityisesti alueille, johon uhkaa syntyä talvitihentymä.
Metsästyskautta on edellisen hallituskauden aikana jatkettu tammikuun puolelle, jotta hirviä saataisiin vähennettyä juuri niillä alueilla, joilla ne talvehtivat ja aiheuttavat eniten metsätuhoja.
Tiirolan mukaan talvehtimisalueilla olisi hyvä jatkaa metsästystä kauden loppupuolelle, jotta vaeltavien hirvien osuus ei kasvaisi.
Korvauksia voi saada kasvu- ja laatutappioista tai viljelykustannuksista, mikäli kuvio pitää uudistaa. Kuva: Timo HeikkalaHirvieläinvahinkojen korvausjärjestelmässä on Tiirolan mukaan paljon puutteita.
”Korvausprosessi on Metsäkeskukselle työläs, eikä sillä riitä arviointiin resursseja, sillä väkeä on vähennetty”, hän toteaa.
Lisäksi moni kokee, että 170 euron korvauskynnys on liian suuri.
”Ei uskalleta hakea korvauksia, koska pelätään, että arvioinnin kustannukset jäävät itse maksettaviksi.”
Tiirolan mukaan pelko on monesti turha, sillä jos tuhoja on, ne yleensä ylittävät korvauskynnyksen.
200 euron perusmaksun lisäksi arviointiin kuuluu hehtaarikohtainen maksu, mutta mikäli korvauskynnys ylittyy, arviointimaksu palautetaan metsänomistajalle.
Tiirolan mukaan korvauksia haetaan laiskasti, vaikka hirvet aiheuttavat merkittäviä tuhoja.
Timo Kujala kertoo, että hän ei ole ikinä hakenut yhtään korvausta.
”Mitä hyötyä siitä on, jos minulle korvataan uudet taimet?”
”Hirvivahinkoilmoitukset eivät korreloi ongelman suuruuden kanssa. Korvaukset todellisiin vahinkoihin verrattuna ovat mitättömiä ja systeemi kankea”, hän lataa.
”Mitä hyötyä siitä on, jos minulle korvataan uudet taimet?” hän ihmettelee. Hirvi tulisi seuraavan talvena popsimaan nekin poskeensa.
Korvaus pitäisi Kujalan mukaan olla huomattavan paljon suurempi, jotta se riittäisi korvaamaan todelliset vahingot.
Helsingissä asuva Timo Kujala saapui maaliskuussa Kärsämäelle tutkimaan metsiensä hirvituhoja. Kuva: Timo HeikkalaHirvituhoja korvataan yksityisille metsänomistajille tänä vuonna noin miljoonalla eurolla. Korvausvarat tulevat valtiolta ja ne saadaan hirven- ja peuranmetsästyksen kaatolupamaksuista.
Metsäkeskuksen hirvituhokorvauksiin erikoistunut metsäneuvoja Esko Viinanen myöntää, että korvauksia voi joutua odottamaan melko pitkään, sillä talvi katkaisee maastokauden paksun lumen ajaksi.
Metsäkeskukselta jäi viime vuonna jonkun verran arviointeja tekemättä resurssipulan vuoksi, mutta Viinasen mukaan sumaa puretaan parhaillaan.
”Ei ole poikkeuksellista, että sama kuvio arvioidaan useita kertoja esimerkiksi kolmen vuoden välein.”
Viinanen kertoo, että korvauksen määrään vaikuttavat puulaji, puuston pituus ja tuhon aste.
Korvaus voi kattaa kasvu- tai laatutappiot tai jos vahingot painavat runkoluvun niin alas, että kuvio pitää viljellä uudelleen, korvataan viljelykustannukset.
Jos hirvituhot toistuvat ja uudistaminen on välttämätöntä, viljelykustannukset korvataan uudelleen.
”Ei ole poikkeuksellista, että sama kuvio arvioidaan useita kertoja esimerkiksi kolmen vuoden välein”, Viinanen toteaa.
Ilmasta käsin taimikko saattaa näyttää hyvältä, mutta tuhot paljastuvat, kun niitä katsoo lähempää. Kuva: Timo HeikkalaPahimmilla hirvituhoalueilla metsänomistajaa ei välttämättä lämmitä ajatus korvattavista taimista, jos hirvet tulevat joka vuosi syömään ne uudelleen.
Etenkin Pohjois-Suomessa hirvi voi olla vaikea riesa, sillä taimet kasvavat hitaasti ohi hirvien ateriointikorkeuden. Lisäksi karuilla kasvupaikoilla mänty on ainoa kasvatuskelpoinen puulaji.
”Jos kasvatettava puusto on hirvituhojen vuoksi niin huono, että se joudutaan uudistamaan yhä uudelleen ja uudelleen, se ärsyttää”, Tiirola kuvailee.
Pahimmille tuhoalueille hän ehdottaa ympäristötuen kaltaista korvausmekanismia.
Mikään pakko hirvituhokorvauksia ei ole hakea. Laki ei velvoita uudistamaan hirville menetettyjä metsiä.
”Jos metsänomistaja on järjestänyt yhden kehityskelpoisen taimikon, uudistamisvelvoite on täytetty”, Viinanen summaa.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
