• Jos mielit syksyn jahteihin uuden aseen kanssa, aselupaa kannattaa hakea vielä ennen kesähelteitä

    Poliisi kannustaa hakemaan aselupia ennen kesää, näin lupa ehtii perille ennen syksyn metsästyskautta.
    Uusia aselupia haettiin viime vuonna noin 4 000 kappaletta.
    Uusia aselupia haettiin viime vuonna noin 4 000 kappaletta. Kuva: Paula Tavasti
    Metsä|Erä
    14.5.202616:00
    Eija Vallinheimo

    Ampuma-aseluvan voi nykyisin laittaa helposti vireille poliisin sähköisen asioinnin kautta. Sähköisen palvelun kautta asiointi on nopeaa.

    Poliisihallituksesta muistutetaan, että luvan myöntämisen perusteet ja siihen tarvittavat liitteet eivät ole muuttuneet sähköisen asioinnin myötä. Vaaditut asiakirjat tulee olla hakemuksen mukana sähköisesti.

    Sähköinen asiointi vaatii hakijalta huolellisuutta.

    ”Sähköinen hakemus tulee täyttää huolellisesti ja tallettaa mukaan kaikki tarvittavat liitteet, kuten esimerkiksi kuva metsästyskortista ja maksetusta riistanhoitomaksusta. Silloin poliisilaitoksen on mahdollista tehdä aselupapäätös ilman lisätietopyynnön aiheuttamaa viivettä”, muistuttaa ylitarkastaja Tarja Ranta Poliisihallituksesta.

    Poliisi kertoo tiedotteessa, että kaksi vuotta käytössä ollut sähköinen asiointi aselupahakemuksissa on otettu hyvin vastaan. Hakemuksia on jätetty vilkkaasti sähköisen palvelun kautta.

    Poliisi kuitenkin nimeää asioinnissa yhden ongelman: Hakemuksissa on edelleen runsaasti puutteita. Jos hakemus tehdään huolimattomasti, lisätietojen pyytäminen hidastaa käsittelyprosessia.

    Vuonna 2025 aselupahakemusten lukumäärä jatkoi laskuaan. Uusia aselupia haettiin viime vuonna noin 4 000 kappaletta. Vähennystä oli 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 1,8 miljoonaa aselupaa ja rinnakkaislupaa. Aselupa on asekohtainen.

      Erä | Moni luopuu nyt aseluvasta omasta pyynnöstään

      Tilaajalle
    • Hakemuksessa tulee  kertoa, mitä riistaa aikoo metsästää haettavalla ampuma-aseella riistalajin tarkkuudella.

      Erä | Moni aselupahakemus on edelleen puutteellinen − näin pidät huolen siitä, että aselupasi käsittely ei hidastu turhaan

    • Jos edellisen aseluvan hakemisesta on kulunut yli kymmenen vuotta, pitää hakijan käydä aselupahaastattelussa.

      Metsästys | Aselupahaastattelussa saatetaan kysyä outojakin kysymyksiä – yllätyksiin on hyvä syy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aselupa
    Poliisi
    sähköinen asiointi
    metsästyskausi
    aseluvan hakeminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle