

Hallitus julkaisi torstaina esityksensä metsäkatolaiksi Suomessa. Se on osa EU:n metsäkatoasetuksen toimeenpanoa, jonka tavoitteena on varmistaa, etteivät EU-alueella myydyt tuotteet aiheuta metsäkatoa.
”Kansallisessa metsäkatolaissa säädetään käytännössä toimivaltaisesta viranomaisesta ja sanktioista”, sanoo MTK:n metsäpolitiikan asiantuntija Lea Jylhä.
Suomessa toimivaltaiseksi viranomaiseksi ehdotetaan Ruokavirastoa. Se on vastannut myös nykyään käytössä olevasta puutavara-asetuksesta, jonka metsäkatoasetus tulee korvaamaan.
”On ihan loogista Suomessa, että Ruokavirasto hoitaa toimivaltaisen viranomaisen roolia myös metsäkatoasetuksen yhteydessä”, Jylhä sanoo.
”Lain laatimisessa on käytetty kaikki mahdolliset joustot, joita asetus tarjoaa.”
Kansallisessa laissa säädetään rikkomuksista koituvista seuraamuksista. Jylhän mukaan EU:n metsäkatoasetus asettaa vahvasti raamit sille, minkälaisia seuraamukset ovat.
Jäsenmaat voivat itse päättää, ovatko seuraamukset tuotteiden takavarikointia vai niiden myynnin keskeyttämistä. Hallituksen esityksessä seuraamukseksi ehdotetaan myynnin väliaikaista keskeyttämistä.
”Tässä on hyvää se, että Suomen lain laatimisessa on käytetty kaikki mahdolliset joustot, joita asetus tarjoaa. On pyritty hakemaan toimivaa ja kohtuullista ratkaisua”, Jylhä sanoo.
Suomessa puukaupassa metsäkatoasetuksen velvoitteet kohdistuvat pääasiassa puun ostajalle.
”Pystykaupassa puun ostaja on se toimija, johon velvoitteet kohdistuvat. Hankintakaupassa toimija on metsänomistaja, mutta metsänomistaja voi aina valtuuttaa puun ostajan tai vaikkapa metsänhoitoyhdistyksen tekemään puolestaan asetuksen edellyttämän asianmukaisen huolellisuuden ilmoituksen”, Jylhä muistuttaa.
Metsäkatoasetus on herättänyt jo pitkään vastustusta EU-maissa ja Euroopan parlamentissa.
Esimerkiksi toukokuussa joukko EU-maiden maatalousministerejä vaati muutoksia asetukseen. Heinäkuussa Saksan liittokansleri Friedrich Merz vaati paketin avaamista.
EU-maiden tulee näillä näkymin noudattaa metsäkatoasetusta vuodenvaihteesta lähtien.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
