• Maisema muuttui peruuttamattomasti Kylmäluoman retkeilyalueella Paulan päivänä 22.6.2021. Nyt myrskytuhoja pääsee katsomaan uusituilla retkeilyreiteillä, joita on avattu tuhoalueelle.
    Maisema muuttui peruuttamattomasti Kylmäluoman retkeilyalueella Paulan päivänä 22.6.2021. Nyt myrskytuhoja pääsee katsomaan uusituilla retkeilyreiteillä, joita on avattu tuhoalueelle. Kuva: Hannu Huttu

    Ihmisen pienuutta ihmettelemässä

    Kylmäluoman retkeilyalue Pohjois-Pohjanmaalla vetää nyt myrskytuhobongareita.
    Tilaajalle
    Metsä|Luonto
    14.10.202520:00
    Suvi Jylhänlehto
    Taivalkoski

    ”Kyllähän se ihan katastrofi oli.”

    Näin kiteyttää Kylmäluoman retkeilykeskusta puolisonsa kanssa pyörittävä yrittäjä Taina Olkkola tuntonsa Paula-myrskystä.

    ”Vajaa puoli tuntia ja kaikki muuttui”, Olkkola kuvailee.

    22. kesäkuuta vuonna 2021 Koillismaan ja Kainuun alueella rajuilma pyyhkäisi 20 minuutissa noin neljä miljoonaa kuutiometriä puuta nurin.

    Yksi pahiten tuhoja kärsinyt alue oli juuri Kylmäluoman retkeilyalue Taivalkoskella.

    ”Vajaa puoli tuntia ja kaikki muuttui.”

    Taina Olkkola

    Syöksyvirtaus puski mökkikylän ja leirintäalueen läpi. Mökit jäivät kaatuneiden puiden alle. Myös monet huoltorakennukset ottivat osumaa.

    Myrsky katkoi sähköt ja tietoliikenneyhteydet, ravintolan pakastimet ja kylmiöt lämpenivät.

    ”Käytännössä meidän liiketoiminta pysähtyi täysin kahdeksi viikoksi”, Olkkola kertoo.

    ”Sinä kesänä tuli pahat tappiot, mutta henkiin on jääty”, Tainan puoliso Jari Olkkola summaa.

    Maisema muuttui peruuttamattomasti. Mökkikylän ympäriltä kaatui niin paljon puuta, että nyt alue muistuttaa paikoin puutonta tunturia.

    Noin 300 000 kuutiometriä jätettiin Kylmäluoman alueelle tuottamaan lahopuuta.
    Noin 300 000 kuutiometriä jätettiin Kylmäluoman alueelle tuottamaan lahopuuta. Kuva: Hannu Huttu
    Reittien avaamisessa oli suuri työ. Paikoin reittejä on jouduttu linjaamaan uusiksi.
    Reittien avaamisessa oli suuri työ. Paikoin reittejä on jouduttu linjaamaan uusiksi.  Kuva: Hannu Huttu

    Paikallisia järkytti syvästi, että laajassa virkistyskäytössä oleva retkeilyalue muuttui läpipääsemättömäksi ryteiköksi.

    Koska retkeilyalue kokonaisuudessaan kuuluu Natura 2000 -alueeseen, valtaosa myrskypuusta jätettiin korjaamatta.

    Metsähallituksen Metsätalous oy korjasi myrskytuhoja 50 000 kuutiota aiemminkin metsätalouden piirissä olleilta alueilta 750 hehtaarin alalta. Hakkuisiin tarvittiin ely-keskuksen lupa.

    Metsätuholaki ei velvoita poistamaan myrskytuhopuita Natura-alueelta. Huolta on herättänyt, leviääkö alueelta hyönteistuhoja lähialueen yksityismetsiin.

    Metsäasiantuntija Juho Lohi kertoo, että Metsähallituksella ei ole havaintoja hyönteistuhojen lisääntymisestä Kylmäluoman lähialueilla, eikä niistä myöskään ole tullut ilmoituksia.

    Kylmäluoman retkeilykeskuksen yrittäjäpariskunnalle myrsky oli kova kolaus. Taina ja Jari Olkkola kuvattuna vuonna 2023.
    Kylmäluoman retkeilykeskuksen yrittäjäpariskunnalle myrsky oli kova kolaus. Taina ja Jari Olkkola kuvattuna vuonna 2023. Kuva: Kai Tirkkonen

    Metsähallituksen Luontopalveluiden virkistyskäytön asiantuntija Erkka Pitkänen kertoo, että retkeilyreittejä alettiin raivata myrskyä seuraavana kesänä.

    Reittejä piti osin linjata uusiksi, sillä etenkin pisimpien reittien varrella kaatunutta puustoa oli niin paljon, että raivaaminen olisi ollut liian työlästä.

    Kaikkiaan reitistön avaamisessa meni kolmisen vuotta, sillä tuulisella säällä puita kaatuili vielä avattujen polkujen päälle.

    Nyt Kylmäluoma tarjoaa oivan mahdollisuuden lähteä katsomaan, mitä myrsky sai aikaan.

    Retkeilykeskukselta lähtee neljä eripituista rengasreittiä: 4,5 kilometrin pituinen Puuska, 6 kilometriä pitkä Hukanharjun hurrikaani, 10 kilometrin Paulan puhuri sekä 16 kilometriä pitkä Myrskyn jälkeen.

    Lyhimpien reittien varrella on infotauluja, jotka kertovat myrskystä ja siitä, mitä myrskyn jälkeen tapahtuu.

    Metsähallitus on parantanut Kylmäluoman retkeilykeskukseen esteettömyyttä. Erkka Pitkänen esittelee uutta kalastuslaituria, johon pääsee esimerkiksi pyörätuolilla.
    Metsähallitus on parantanut Kylmäluoman retkeilykeskukseen esteettömyyttä. Erkka Pitkänen esittelee uutta kalastuslaituria, johon pääsee esimerkiksi pyörätuolilla. Kuva: Hannu Huttu
    Uusi, esteetön käymälä on juuri otettu käyttöön.
    Uusi, esteetön käymälä on juuri otettu käyttöön. Kuva: Hannu Huttu

    Pitkänen uskoo, että myrskyn jäljet paitsi karkottavat myös houkuttavat alueelle retkeilijöitä.

    ”Kyllähän siinä tietyllä tapaa näkyy, kuinka pieni ihminen on ja kuinka luonnonvoima näyttäytyy.”

    ”Kyllähän siinä tietyllä tapaa näkyy se, kuinka pieni ihminen on.”

    Erkka Pitkänen

    Hän arvioi, että menee vuosikymmeniä ennen kuin kaatuneet puut maatuvat. Pikkuhiljaa taimia alkaa nousta.

    Alueen runsas lahopuu tarjoaa pitkäksi aikaa elinympäristöjä muun muassa hyönteisille ja kääville sekä koloihin pesiville linnuille.

    Suurin osa kolopesijöistä, joita ovat muun muassa tiaiset, siepot ja leppälintu, ovat hyönteissyöjiä.

    Kylmäluoman alue voi kiinnostaa myös tutkijoita, sillä näin tuhoisia myrskyjä sattuu vain harvoin ja yleensä valtaosa puustosta korjataan talteen.

    Myrskyt kuuluvat kuitenkin boreaalisen metsän luontaiseen häiriödynamiikkaan, kuten metsäpalotkin.

    Syöksyvirtaus pyyhkäisi Kylmäluoman mökkikylän läpi.
    Syöksyvirtaus pyyhkäisi Kylmäluoman mökkikylän läpi. Kuva: Hannu Huttu
    Pentti Kurttilalla on kausipaikka leirintäalueella. Hänen autonsa ja asuntovaununsa selvisivät täpärästi myrskytuhoilta.
    Pentti Kurttilalla on kausipaikka leirintäalueella. Hänen autonsa ja asuntovaununsa selvisivät täpärästi myrskytuhoilta. Kuva: Hannu Huttu

    Alueella yli 20 vuotta vieraillut karavaanari Pentti Kurttila harmittelee, että rakkaiksi muodostuneet aarnimetsät kaatuivat. Hän kuvailee itseään intohimoiseksi marjastajaksi.

    ”Kaikki hillapolut ovat tukossa”, hän suree.

    Vaikka retkeilyreittejä on avattu, itsenäiselle kulkijalle maasto on edelleen suureksi osaksi mahdotonta murrokkoa, jossa sikin sokin kaatuneet rungot ulottuvat vähintään rinnankorkeudelle. Siitä on hankala päästä niin yli kuin ali.

    ”Kaikki hillapolut ovat tukossa.”

    Pentti Kurttila

    Jari Olkkolan mielestä tuhopuuta olisi voinut korjata alueelta enemmän, jotta myös reittien ulkopuolella pääsisi kulkemaan. Alueella harrastetaan paljon myös metsästystä ja kalastusta.

    Yrittäjien mukaan kävijämäärät alkavat pikkuhiljaa palautua koronaa edeltävälle tasolle. Viime vuosina Metsähallitus on tilastoinut Kylmäluomalla lähes 27 000 käyntiä, kun myrskyn jälkeisenä vuonna 2022 käyntejä oli vain 24 000.

    Kylmäluomalla on paljon Kurttilan kaltaisia vakiokävijöitä, jotka tulevat joka vuosi. Päiväkävijöiden määrä vaihtelee sään mukaan.

    Ruska-aikana alueella yöpyy runsaasti Lapin-kävijöitä, joille Taivalkoski osuu matkan varrelle ajettaessa etelästä pohjoiseen.

    Tuleva talvi on viikoksi vuokrattavien mökkien osalta loppuunmyyty. Matkailijoita on tulossa lähinnä Hollannista ja Belgiasta, Olkkola kertoo.

    Elisa ja Elina Eskeli patikoivat Kylmäluomalla koiriensa kanssa syyskuun lopussa.
    Elisa ja Elina Eskeli patikoivat Kylmäluomalla koiriensa kanssa syyskuun lopussa. Kuva: Hannu Huttu

    Siskokset Elisa Eskeli Tampereelta ja Elina Eskeli Porista ovat tulleet Kylmäluomalle päiväretkelle Rukalta, jossa he viettävät yhteistä lomaviikkoa koiriensa kanssa.

    He ovat ensimmäistä kertaa ruskamatkalla pohjoisessa. Puuska-kierroksella heitä säväytti punertavana hehkuva maa, poron raato sekä mustikat, joita riitti vielä syyskuun lopussa runsaasti syötäväksi.

    Myös myrskytuhot sykähdyttivät.

    ”En ole ennen nähnyt noin laajoja tuhoja”, Elisa Eskeli toteaa.

    Kaksikko kertoo hieman harhailleensa, sillä vanhoja polkuja on vielä maastossa.

    Hukanharjulta avautuu komea maisema.
    Hukanharjulta avautuu komea maisema. Kuva: Hannu Huttu

    Kuvaajan kanssa kuljemme Hukanharjun hurrikaanin. Tarkkana saa tosiaan olla, ettei eksy väärille poluille. Puihin maalatut opasteet saattavat jäädä huomaamatta, mikäli keskittyminen herpaantuu esimerkiksi matkaseuran kanssa jutellessa.

    Myrskytuhoja näkyy ensin hajanaisesti siellä täällä. Kunnolla luonnonvoimien laajuus ilmenee vasta, kun reitti ohittaa Haapatyrnänlammen.

    Petäjää on laonnut kuin heinää. Polun ulkopuolella maaston haastavuuden tajuaa heti, kun hihnassa kiinni oleva koira haluaa päästä järven rantaan juomaan.

    Rengasreiteistä kolme kulkee loppupäässä samaa reittiä.
    Rengasreiteistä kolme kulkee loppupäässä samaa reittiä. Kuva: Hannu Huttu

    Maastoon jätetyt puut ovat visuaalisesti huomattavasti kiinnostavampia kuin alueet, joista kaatuneet puut on viety pois. Korjatut aukot muistuttavat tavallisia hakkuualoja, joissa on keskimääräistä korkeammat kannot.

    Haikeus iskee Pajusalmen laavulla, kun tajuaa, minkälainen idylli kannakselle rakennettu taukopaikka on ollut ennen myrskyä. Nyt taukopaikka muistuttaa tykistökeskitystä.

    Kaiken kaikkiaan myrskytuhojen näkeminen omin silmin on mykistävä kokemus.

    Pajusalmen laavulla on runsaasti kaatuneita runkoja.
    Pajusalmen laavulla on runsaasti kaatuneita runkoja. Kuva: Hannu Huttu

    Kylmäluoman retkeilyalue

    Sijaitsee Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla.

    Pinta-ala 7 340 hehtaaria. Kuuluu kokonaisuudessaan Natura 2000 -ohjelmaan.

    Viimeisimmät laajamittaiset hakkuut alueella tehtiin 1930-luvulla.

    Paula-myrsky kaatoi noin 70 prosenttia boreaaliseksi luonnonmetsäksi luokiteltua metsää. 300 000 kuutiometriä jätettiin maahan lahopuiksi lisäämään luonnon monimuotoisuutta.

    Retkeilyalueelle on vastikään perustettu 4 466 hehtaarin kokoinen Kylmäluoman luonnonsuojelualue, joka pitää sisällään lähes kaikki alueen boreaaliset luonnonmetsät ja korjaamatta jääneet myrskytuhot.

    Lähde: Metsähallitus

    Lisää aiheesta
    • Paula-myrskyn syöksyvirtaukset kaatoivat suuria määriä puuta. Kylmäluoman retkeilyalueella kaatuneet puut piti jättää paikalleen, koska kyseessä on Natura-alue.

      Metsänhoito | Paula-myrskystä jäi käteen ennätyksellisiä hakkuumääriä, rikkinäisiä teitä ja huoli metsäpaloista

      Tilaajalle
    • Poroja on jäänyt jumiin kaatuneiden puiden väliin ja kuollut sinne, Taivalkosken paliskunnan poroisäntä kertoo.

      Kylmäluoman rytöpuista harmia metsästykselle ja poronhoidolle – ”Ainoa oikea päätös on, että puut korjataan pois"

    • Paula-myrskyn jäljet näkyvät luonnossa vielä pitkään. Kylmäluoman retkeilyalueen yritystoimintaan myrskyn jäljet vaikuttavat vielä vuosia.

      Paula-myrskyn jäljet paistavat vielä pitkään retkeilyalueella – Yrittäjä kuvailee dramaattisia tapahtumia: "Järeät puut kaatuivat juurineen"

    • Tällä metsäkuviolla metsätalous on sallittua ja myrskyn kaatamat puut oli tarkoitus korjata syksyllä ja ajaa pois talvella, mutta ely-keskukselta ei vielä ole tullut hyväksyntää puunkorjuulle. Tukit ovat vaarassa sinistyä, kun kevät koittaa.

      Valtava määrä tukkipuuta uhkaa mennä pilalle valtion mailla – Natura mutkistaa myrskypuiden korjuuta Kylmäluoman retkeilyalueella

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle