Baltian metsänomistuksen tuuliset sata vuotta ‒ neuvostovallan ajan vaikutukset näkyvät edelleen

Baltian maiden metsänomistuksen rakenne juontaa juurensa syvälle maailmanpoliittiseen historiaan. Muistot neuvostoajasta kaikuvat maiden metsätaloudessa ja metsäteollisuudessa yhä tänäkin päivänä.

Sata vuotta tuulista metsänomistusta näkyy muun muassa metsien hoitohistoriassa. Neuvostoaikana metsänkäyttötietojen säilymisen kannalta oli tärkeää, oliko metsä valtion vai yksityisen omistuksessa.

1910-luvulla toteutuneet maareformit pilkkoivat Virossa ja Latviassa baltiansaksalaisten ja Liettuassa puolalaisten kartanoiden maat pientiloiksi. Maissa toteutuneet maareformit eli maauudistukset, jakoivat kartanoiden maat viljeltäviksi pientiloiksi.

Metsittymistä tapahtuu etenkin lehtipuustolle otollisessa kasvuympäristössä luonnostaan. Kuva: Mia Jouslehto

Toinen maareformi ja maanpalautusprosessi käynnistyivät 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisesta ja Baltian maiden uudelleenitsenäistymisestä. Uudistuksella haluttiin palauttaa kiinteistöjä maailmansotaa edeltäneille omistajille, sekä setviä hämärtyneitä omistussuhteita ja hallintaoikeuksia.

Maa-alojen siirtyminen yksityisomistajille ei ole käynyt hetkessä, ja osassa maista palautusprosessi on jatkunut pitkälle 2010-luvulle asti. Jakotoimet ovat jättänet jälkeensä suuren määrän muutaman hehtaarin kokoisia pieniä metsätiloja.

1900-luvun alun jakojärjestely oli viljelymaata kaipaavien kannalta välttämätöntä. Viljelymaaksi hakattuja aloja on metsitetty uudelleen vuosisata myöhemmin ja näin lisätty muun muassa Viron metsämaa-alan määrää.

Entiset peltomaat ovat metsittyneet myös luontaisesti taimettumalla. Luontaisesti taimettunut, metsittynyt peltomaa on lisännyt Viron metsäpinta-alaa merkittävästi viimeisen 60 vuoden aikana.

Hallitsemattomasti kasvanut ja hoitamaton lehtipuusto on kuitenkin kasvanut seuraavan metsänomistajasukupolven päänsäryksi. Huolta on herättänyt Viron metsien tila ja esimerkiksi lehtipuuston paikoin hyvin huono laatu.