• Puun hinta viikolla 15: Koivutukin hinta kääntyi vaihteeksi reippaampaan laskuun

    Kuitupuun hinnannousu rauhoittui jyrkän nousun jälkeen.
    Tilaajalle
    Koivutukin hintakehitys on ollut pitkään nousuvoittoista.
    Koivutukin hintakehitys on ollut pitkään nousuvoittoista. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Talous
    15.4.202417:15
    Jukka Hämäläinen

    Metsäteollisuus ry:n jäsenten yksityisiltä ostaman puun määrä palasi notkahduksen jälkeen viikolla 15 edellisviikkojen tuntumaan eli vajaaseen puoleen miljoonaan kuutioon. Lukema on samalla tasolla kuin vuosina 2023 ja 2021.

    Koivutukin hinta putosi edellisestä viikosta. Koivutukin hinta oli kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen 60,26 euroa kuutiometriltä, jossa laskua edellisviikosta oli 81 senttiä.

    Kuusitukin hinta jatkoi edellisviikkojen tapaan maltillista nousua päätyen 76,21 euroon. Nousua kertyi 54 senttiä. Mäntytukin hinta pysyi suunnilleen samana ollen 73,33 euroa kuutiolta.

    Kuitupuun hinnat nousivat edellisestä viikosta vain hieman, 10–20 senttiä kuutiolta. Kuusikuitu päätyi 30,44 euroon, koivukuitu 29,12:een ja mäntykuitu 28,64 euroon kuutiolta.

    Kumulatiivisesti Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat tänä vuonna ostaneet puuta yksityismetsistä 8,3 miljoonaa kuutiometriä. Ostomäärät ovat pysyneet lähes koko alkuvuoden hieman edellisvuotta pienempinä.

    Lisää aiheesta
    • Kuitupuun markkina pysyy nousujohteisena. Sellun tuotannonlisäys vilkastuttaa tänä vuonna erityisesti harvennushakkuita.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden näkymät kääntyvät kohti parempaa – kuidun hinta nousee

    • Kevään Metsätutka -kyslyssä metsänomistajien hintaodotukset kohdistuivat edelleen kuitupuuhun.

      Metsä | Hyvä hinta houkuttaa puukaupoille − nousuodotukset kohdistuvat kuitupuuhun

      Tilaajalle
    • Puuta korjattiin tienvarrelle Päijät-Hämeen Asikkalassa maaliskuussa.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 14: Kuitu- ja tukkipuun hinnat edelleen nousujohteisia, puun ostomäärät selvässä laskussa

      Tilaajalle
    • Metsänomistaja päättää kilpailutuksella saaduista tarjouksista, kenelle puunsa myy.

      Älä tyydy hintatakuuseen vaan kilpailuta puukauppasi

    • Suomalaisten terassien koko kasvaa koko ajan. Terassilla halutaan rentoutua ja nauttia kesästä.

      Piha ja puutarha | Vaikka rakentaminen on hankaluuksissa, terasseja rakennetaan edelleen vilkkaasti ‒ ”Puutavara on jopa yllättävänkin edullista”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle