Jatkuva kasvatus aiheuttaa suuria ongelmia puunkorjuulle, sanoo koneyrittäjä

Metsälain muutos reilu vuosikymmen sitten teki avohakkuuta välttelevästä jatkuvan kasvatuksen menetelmästä sallittua. Nykyään jatkuvaa kasvatusta markkinoidaan vähäriskisenä ja taloudellisesti tasaikäistä metsänkasvatusta kannattavampana, ja sitä suositellaan erityisesti ojitetuille turvemaille.

Lounaissuomalaista puunkorjuuyrittäjää Mika Jouhkia harmittaa, että menetelmän huonoista puolista vaietaan.

”Suuri riski on, että metsät jäävät vajaapuustoisiksi ja että kasvupaikalle tulee väärä puulaji. Lisäksi laskelmissa unohdetaan, että ensimmäiset hakkuut tehdään täystiheisiin ja hoidettuihin tasaikäisrakenteisiin metsiin”, hän sanoo.

Jouhki aloitti uransa metsurina 1980-luvulla, ja nykyään hänellä on oma metsäpalveluyritys Loimaalla.

Jouhki työskenteli aiemmin kolmen vuoden ajan Metsäkeskuksen tarkastajana. Tuolloin hän totesi, että käytännön työssä pystyy parhaiten vaikuttamaan metsien hoitoon paperien pyörittelyn sijaan.

Viime aikoina Jouhki on ollut huolissaan metsäalan tulevaisuudesta.

”Joskus kuvittelin, että pääsisin tältä alalta eläkkeelle. Viimeaikainen metsäsektorin ajojahti on pistänyt miettimään, mahtaako tästä kuitenkaan eläkkeelle päästä. On aika katastrofaalista, että meillä on varaa heittää iso siivu kakkua pois kansantaloudesta”, hän sanoo.

Kun raskaalla koneella liikutaan metsässä, jossa korjattavia runkoja kertyy vain vähän, on vaikea saada ajourille juuristoa suojaavaa havutusta. Kuva: Pasi Leino

Jatkuvasta kasvatuksesta kuulee usein sanottavan, että se olisi hyvää liiketoimintaa myös koneyrittäjille, kun metsästä poistetaan vain suurikokoisia tukkipuita.

Jouhkin mukaan näin saattaa ensimmäisellä hakkuukerralla ollakin, mutta seuraavissa hakkuissa kannattavuuden kanssa voi tulla esiin ongelmia, kun puuta kerätään laajalta alueelta.

”Aikaa ja polttoainetta kuluu muuhun kuin varsinaiseen puun korjaamiseen. Lisäksi raskaalla koneella liikuttaessa alueella, jossa korjattava runkomäärä jää pieneksi, on vaikea saada ajourille juuristoa suojaavaa havutusta.”

Korjuukoneen on oltava suurikokoinen, ulottuva ja tehokas eli hankintahinnaltaan kallis. Kun hakkuukone maksaa 700 000 euroa, niin sillä ei voi ajella tyhjänä metsässä ja arpoa puita, ellei joku ole valmis siitä maksamaan.

Mika Jouhki kertoo olleensa mukana jatkuvan kasvatuksen kohteeseen järjestetyllä metsäkäynnillä. Siellä eräs toinen korjuuyrittäjä kysyi, miten huolehditaan siitä, että myös hakkuun tekevä urakoitsija saa työstään asiallisen korvauksen.

Vastaus oli tyly: taksa-asiat ovat urakoitsijan ja urakanantajan asioita.

Jouhkin mielestä vastaus paljastaa lyhytnäköisen ajattelun.

”Vaikka taksa-asiat ovatkin urakoitsijan ja urakanantajan välisiä asioita, niillä on vaikutusta myös metsänomistajan saamaan kantorahahintaan ja mikä tärkeintä, myös siihen, että meillä on jatkossakin hyviä ja osaavia urakoitsijoita.”

Rohkeimmat jatkuvan kasvatuksen harjoittajat ovat olleet valmiita luopumaan raivaussahan käytöstä metsänhoidossa. Jouhki torjuu ajatuksen.

”Jos jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä ennakkoraivausta, niin koneellisessa korjuussa syntyy runkovaurioita jääviin runkoihin, kun alikasvos ohjaa kaadettavia runkoja”, Jouhki sanoo.

”Lisäksi kuljettajan puuvalinta vaikeutuu ja laite- ja ketjuvauriot lisääntyvät.”

Myös jatkuvan kasvatuksen metsässä on tarpeen tehdä ennakkoraivausta, jotta koneenkuljettajan työ helpottuu. Kuva: Pasi Leino

Suurimpina riskeinä jatkuvan kasvatuksen korjuissa Jouhki pitää juurikäävän leviämistä, säästettävien puiden latvojen katkeamista sekä vapautetun taimikon kuivumista valoshokkiin.

”Jokainen korjuu pitäisi päästä tekemään ideaalihetkellä eli kun maa on jäässä, mutta rungot sulia. Sillä tavalla vältettäisiin paljon vaurioita, mutta sopivia kelejä täällä eteläisessä Suomessa on kovin vähän.”

Mika Jouhki siirtyi kokopäiväiseksi metsäalan yrittäjäksi vuonna 2010.  Kuva: Pasi Leino

Joulukuun Hannes-myrsky ei Jouhkin toimialueella ollut kovin paha mutta muistutti taas kerran puuston juuriston merkityksestä.

”Jos hakkuissa jätetään valmiiksi heikommassa asemassa olevia puita, niin on oletettavaa, että niillä on myös heikompi juuristo. Riski myrskytuhoihin on suurempi.”

Keskitalven kuulaan pakkaspäivän pohdinta kiteytyy skeptiseen ennustukseen.

”Kun näitä kohteita on kierrellyt ja vähän itsekin tehnyt, niin ei voi välttyä ajatukselta, että jatkuvan kasvatuksen hakkuilla korjataan sato edellisten sukupolvien kasvattamista ja hoitamista tasarakenteisista metsistä, eikä tämän jälkeen olla itse valmiita panostamaan uuden kehityskelpoisen puusukupolven aikaansaamiseksi”, Jouhki pohtii.

Harvennuksessa on riskinä, että kasvatettavaksi tarkoitettu puusto vaurioituu. Kuva: Pasi Leino

Lopputulos on pahimmillaan lahovikainen, vajaapuustoinen ja karulle kasvupaikalle syntynyt väärä puulaji. Sellaisesta ei pahimmillaan saakaan tulevaisuudessa tukkipuuta, vaikka juuri tukkipuun saantia korostetaan jatkuvan kasvatuksen suosituksissa.

”Toivon olevani väärässä, mutta valitettavasti historiassa meillä on tästä menetelmästä karut esimerkit, jotka ovat myös tilastoissa ja tutkimusaineistoissa nähtävillä.”

Mika Jouhki tekee metsänkorjuun ja raivaus- ja istutustöiden lisäksi metsäsuunnitelmia, arvioita, leimikoiden suunnittelua ja puukaupan avustamista. Kuva: Pasi Leino