
”En halunnut kotini ympäristön metsään avohakkuita. Olen aina epäillyt menetelmän taloudellista kannattavuutta ja jälki ei miellytä. Ja uskoin, että on löydettävissä taloudellisesti muitakin hyviä keinoja”, kertoo Valtteri Halla perheensä omistamalla tilalla Hattulan Takajärvellä.
Olemme tutustumassa tilan metsiin, joita on hoidettu jatkuvan kasvatuksen menetelmin viimeiset seitsemän vuotta eli siitä asti, kun Halla puolisoineen osti metsät perikunnalta.
Asuinpaikkana alue on ikivanhaa, tiluksien poikki kulkee palanen Hämeenlinnan ja Turun välisen muinaisen Härkätien talvitien pohjaa. Hallakin asui perheineen täällä vuosituhannen alussa, kunnes paikallinen kyläkoulu lakkautettiin.
Lasten vartuttua hän on palannut hattulalaiseksi ja harkitsee täysaikaista paluumuuttoa. Puolison sukutalon lisäksi heitä sitoo paikkaan 60 hehtaarin metsäpalsta.
Metsät kasvavat täällä sankoiksi ja korkeiksi.
”Vaikka maat ovat moreenipohjaisia, ne ovat todella reheviä ja heinittyvät herkästi. Siellä on multainen pinta laidunnushistorian takia”, Halla kertoo.
Tuoreena metsänomistajana Halla tankkasi lähikirjastonsa koko metsähyllyn.
Hän tiivistää omat tavoitteensa metsänhoidolle suunnilleen näin: monimuotoinen metsä, jonka virkistysarvo on korkea. Taloudellisen tuotonkin tulisi olla kohtuullinen.
”Virkistysarvo tarkoittaa minulle erityisesti metsän valoisuutta. Metsät kuusettuvat ja muuttuvat ajan mittaan pimeiksi. Jatkuva kasvatus pitää ne valoisina, kun sen tekee oikealla tavalla.”

Halla otti yhteyttä jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoon erikoistuneeseen Metsäpalvelu Arvometsään ja tilalle tehtiin uusi metsäsuunnitelma.
Ensimmäisistä hakkuista on kulunut pian neljä vuotta. Talon läheisellä mäellä kasvaa edelleen puustoinen metsä: harvakseltaan järeitä ylispuumäntyjä ja niiden alta ponnistavaa nuorempaa puustoa, joka sisältää sekä kuusta, mäntyä että koivua.
Rinteestä järvinäköalan edestä puustoa on poistettu runsaamminkin.
Nuorten kuusten latvat paljastavat, että alikasvos on vastikään elpynyt hakkuun aiheuttamasta sokista. Viime kesän vuosikasvaimet ovat venähtäneet selvästi edellisiä pidemmiksi.
Hakkuujälki on ihmeellisen siisti, kolhittuja puita ei näy. Syykin tulee selväksi.
”Kun kaadettiin isoja kuusia, joiden ympärillä oli paljon 20–40-vuotiaita puita, osa nuorista puista jäi vinoon sojottamaan. Ne on hakattu pois. Tänne tehtiin jälkeenpäin energiapuun korjuuta, koska nuorempaa jaksoa oli niin paljon”, Halla kertoo.
Ylimääräistä kulua energiahakkuusta ei aiheutunut, koska koneet olivat tulossa tilalle joka tapauksessa nuoren metsän kunnostukseen. Energiapuun hintakin oli pari vuotta sitten oikein hyvä.

Siirrymme toiselle kuviolle, jonne Arvometsän asiantuntija suositteli avohakkuuta. Vanhalla alaharvennuksin hoidetulla kuusikolla alikasvosta ei juuri ollut, ja viereinen nuori taimikko aiheutti tuulituhojen riskin.
Riskeistä huolimatta Halla päätyi pienaukkohakkuuseen. Hän on tyytyväinen valintaan.
Heinikon sekaan on ilmestynyt mukavasti taimia, ja tuuli on kaatanut pienaukkojen väliin pystyyn jääneiltä alueilta vain muutamia runkoja.
Valtteri Hallan kaltaisia metsänomistajia on tilastojen mukaan yhä enemmän.
Kun metsälaki uudistui vuonna 2014, tarkoitus oli lisätä metsänomistajan valinnanvapautta.
Merkittävä muutos oli jatkuvan kasvatuksen salliminen vuosikymmenien tiukkojen rajoitusten jälkeen.
Sen jälkeen poiminta- ja pienaukkohakkuiden osuus on kasvanut hiljakseen. Tätä nykyä niitä on keskimäärin neljä prosenttia kaikkien hakkuiden pinta-alasta.
Vaatimaton luku ei paljasta koko kuvaa, sillä merkittävä osa jatkuvaksi kasvatukseksi mielletyistä hakkuista ilmoitetaan Metsäkeskukseen harvennushakkuina, jolloin ne eivät erotu tilastoista jatkuvan kasvatuksen hakkuina.
”Poimintahakkuun ja yläharvennuksen raja on hähmäinen. Itse koen, että poimintahakkuu on hyvin voimakas yläharvennus”, pohtii Metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.
”Vaikka yläharvennus katsotaan metsänhoidon suosituksissa jaksollisen kasvatuksen menetelmäksi, se ymmärretään nykyisin varsin laajasti osaksi jatkuvaa kasvatusta.”
Arvometsän asiantuntija Minna Kujala vahvistaa ilmiön.
”Olemme ilmoittaneet harvennuksina aika suuren osan harvennushakkuista, jotka tähtäävät jatkuvaan kasvatukseen. Jos lähtökohta on suhteellisen tasarakenteinen metsä, sitä ei voi heti ensimmäisellä kerralla harventaa voimakkaasti.”
Jatkuvaan kasvatukseen viittaa sekin, että uudistuskypsien metsien harvennukset ovat viime vuosina yleistyneet – eli sellaisten metsien harvennukset, joissa perinteisen näkemyksen mukaan suositeltavin vaihtoehto olisi avohakkuu.
Avohakkuun lykkääjiä on ollut ennenkin metsälain uudistamista, mutta heidän osuutensa on kasvanut.
”Yleensä meidän asiakkailla on monia eri tavoitteita. Halutaan metsistä tuloa mutta myös vaalia maisemaa ja monimuotoisuutta, että maisema näyttää metsäiseltä”, Kujala kertoo.
Jatkuvaan kasvatukseen siirtymistä voidaan pohjustaa jo aivan nuorissa metsissä. Nämäkään valinnat eivät näy jatkuvan kasvatuksen hakkuista kertovissa tilastoissa.
Kun Valtteri Halla ja hänen puolisonsa ostivat tilan, siihen kuului 20 hehtaarin alue hoitamatonta kuusentaimikkoa. Kuviolle teetettiin näkemäraivaus ja sen jälkeen energiapuuhakkuu, jossa säästettiin kuusten lisäksi osa niiden ylle kasvaneista koivuista. Näin metsä jatkaa kasvamistaan useassa latvuskerroksessa.
Markku Remes arvioi, että jatkuvan kasvatuksen metsiä voi hyvinkin olla kaksinkertainen määrä hakkuutilastojen kertomaan osuuteen verrattuna, eli keskimäärin kahdeksan prosenttia.
”Hyviä ja huonoja lopputuloksia, kaikkia löytyy.”
Metsien kasvatustavan määrittely on hankalaa siksikin, koska metsänomistajien tavoitteet saattavat muuttua ajan saatossa. Jos esimerkiksi poimintahakkuun jälkeen ei synnykään taimikkoa, metsä saatetaan avohakata ja palauttaa jaksolliseen kasvatukseen.
Kujalan mukaan joustavuus onkin yksi jatkuvan kasvatuksen etu.
”Ei ole yhtä metsänhoidon kaavaa, joka soveltuu kaikkialle. Jatkuvassa kasvatuksessa on se hyvä puoli, että muita vaihtoehtoja ei tarvitse sulkea pois.”
Remeksen näkemien hakkuiden perusteella jatkuvan kasvatuksen nimissä tehdään hyvin monenlaista jälkeä.
”Kirjo on hyvin laaja. On lieviä harvennuksia, jotka on ilmoitettu poimintahakkuina. Uudistuminen on näissä kohteissa huonoa, koska metsä on niin tiuhaa. Sellaisiakin hakkuita on, joissa metsään on tullut kerroksellisuutta. Hyviä ja huonoja lopputuloksia, kaikkia löytyy.”

Metsälain uudistus on selvästi onnistunut lisäämään metsänomistajan valinnanvapautta. Vaikeampi kysymys on, kuinka paljon jatkuvan kasvatuksen metsät tuottavat jatkossa puuta markkinoille ja taloudellista hyvinvointia.
Avohakkuisiin siirryttiin 1940-luvun lopulla, kun siihen asti harjoitettu määrämittaharsinta oli kalunnut metsät harvoiksi rääseiköiksi.
Tapana oli hakata mittavaatimukset täyttävät tukkipuut kiinnittämättä huomiota jäävän puuston laatuun. Vajaatuottoisten metsien uudistaminen ja viljely oli vuosikymmeniä kestävä urakka.
Nykyisessä jatkuvassa kasvatuksessa tarkoitus on, että uudistumiseenkin kiinnitetään huomiota ja metsään jäisi aina myös hyvälaatuisia siementäviä puita. Metsänomistajien valinnoista riippuu, miten tuottokykyisinä metsät pysyvät jatkuvassa kasvatuksessa.
Valtteri Hallan metsässä näkee selvästi, että tavoitteena ei ole hakata myyntiin mahdollisimman suurta puumäärää.
Vanhat ylispuumännyt, pienaukkojen väliin jätetyt vanhat kuuset ja hakkuiden ulkopuolelle rajattu ympäristötuella suojeltu vanha metsä jatkavat hiljaiseloaan. Näitä puita ei markkinoilla nähdä, ainakaan pitkään aikaan.

Jatkuva kasvatus on kiinnostanut vapautumisestaan asti varsinkin tutkijoita, ja siitä on tehty hyllymetreittäin julkaisuja.
Luonnonvarakeskus tiivisti tähän asti kertyneen tiedon kolme vuotta sitten synteesiraporttiin.
Sen lopputulema on, että jatkuva kasvatus on sopivilla paikoilla taloudellisesti järkevää. Metsän kasvu jää ajan kuluessa pienemmäksi, mutta niin jäävät myös kustannukset. Pienempää hakkuumäärää kompensoi lisäksi tukin suurempi osuus hakkuissa.
Parhaita kohteita jatkuvalle kasvatukselle ovat valmiiksi eri-ikäiset ja -rakenteiset metsät.
Huonoimmin siihen taas sopivat juurikäävän vaivaamat metsät, paksukunttaiset turvemaat sekä vanhat, tasarakenteiset kuusikot.
Lukuisista tutkimuksista huolimatta tieto jatkuvasta kasvatuksesta on epävarmaa ja perustuu suurelta osin mallinnuksiin pitkäaikaisten havaintojen puuttuessa.
Talouslaskelmat ovat herkkiä oletuksille: mitä laskentakorkoa käytetään rahan arvolle, syntyykö jatkuvan kasvatuksen metsään taimia, aiheutuuko metsän hoitamisesta kustannuksia ja niin edelleen.
Yhden tekijän muutos voi kääntää tulokset päälaelleen. Esimerkiksi tuoreen tutkimuksen mukaan metsänjalostuksen tuoma kasvuhyöty kallistaa taloustuloksen useimmissa metsissä jaksollisen kasvatuksen eduksi. Aiempiin mallinnuksiin jalostushyötyä ei ole sisällytetty.
Luken vanhimmat jatkuvan kasvatuksen koealat on perustettu 1980-luvun lopulla. Mittauksiin perustuvaa tietoa jatkuvan kasvatuksen pitkän aikavälin vaikutuksista joudutaan odottamaan vielä vuosikymmeniä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
