Kunnostusojitusta voidaan lykätä puuston aikaansaamaa haihdutusta hyödyntäen. Kuva: Markku Pulkkinen
Suometsän peitteisyys hillitsee hakkuun jälkeisiä päästöjä, mutta kasvu voi kärsiä
Jatkuva kasvatus on yhä suositumpaa erityisesti turvemailla. Sitä perustellaan päästöjen vähentämisellä.Tilaajalle
Puusto pitää haihdunnallaan yllä kuivatusta turvemailla. Kuva: Markku VuorikariJatkuvaa kasvatusta on pidetty erityisen sopivana menetelmänä ojitetuille turvemaille.
Monissa suopohjaisissa metsissä puusto on valmiiksi erirakenteista, mikä auttaa metsän uudistumista ja kehitystä hakkuun jälkeen.
Jatkuvassa kasvatuksessa jätetään haihduttavaa puustoa pystyyn. Kunnostusojitusta voidaan lykätä, kun haihdutus pitää veden pinnan kurissa.
”Jatkuvassa kasvatuksessa kasvupaikalla tulisi olla jatkuvasti puustoa sen verran, että se haihdunnallaan ylläpitää kuivatusta. Etelä-Suomessa jo noin 70 kuutiota hehtaarilla hyväkuntoista puustoa riittää”, kertoo Luken erikoistutkija Sakari Sarkkola.
Hänen mukaansa jatkuvan kasvatuksen suosiminen turvemailla vähentää erityisesti ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä sekä vesistöjä kuormittavia päästöjä. Mitä rehevämpi maapohja, sitä suurempi merkitys asialla on.
”Ojitetuissa korvissa turpeen hajoaminen on nopeinta eri kasvupaikkojen vertailussa. Jos hajoamista voidaan vähentää, se näkyy myös päästöissä.”
Asikkalassa ja Tammelassa tehtyjen mittausten mukaan vuosi avohakkuun jälkeen hiilidioksidipäästö oli enimmillään yli 30 tonnia hehtaarilta, kun poimintahakkuiden jäljiltä vuotuinen määrä jäi alle kymmeneen tonniin.
Vesistökuormituksen määrä nousee puolestaan suoraan suhteessa hakattuun puumäärään.
Päästötutkimuksissa törmättiin siihenkin, että ojitetut suot voivat kuivua kesällä liikaa.
”Kuivuuden hallinnasta voi tulla tulevaisuudessa merkittävämpi tekijä kuin märkyyden hallinnasta. Voi olla, että vedenpintaa olisi hyvä nostaa suometsissä.”
Sarkkolan mukaan mielikuva siitä, että jatkuvan kasvatuksen metsiä ei tarvitsisi juuri muuten hoitaa kuin hakkaamalla tukkia, on väärä.
Taimikon perkaustarvetta tulee vähemmän kuin avohakkuualoilla, mutta työtä se silti vaatii.
”Taimia saattaa syntyä hyvinkin paljon ja ryhmittäin. Niitä on syytä jossain vaiheessa käydä harventamassa myös poimintahakkuukohteilla. Pienaukko- ja kaistalehakkuut ovat kuin pieniä avohakkuita. Niiden jatkohoito on hyvin samantyyppistä kuin laajemmilla uudistusaloilla.”
Helsingin yliopiston suometsätieteen professori Annamari Laurén suhtautuu varauksella jatkuvaan kasvatukseen turvemailla.
”Meille tulee valtavasti hukattuja mahdollisuuksia.”
”Poimintahakkuu on järkevää silloin, kun metsässä on valmiiksi useampijaksoinen rakenne ja taimia valmiina. Vanhoista tutkimuksista on periytynyt ajatus, että turvemaat uudistuisivat helposti. Mutta tämä on muuttunut. Turvekankaaksi muuttunut suo ei ota kovin hyvin taimia alle ilman maanmuokkausta.”
Monet turvekankaat uudistuvat heikosti ilman maanmuokkausta. Kuva: Kari LindholmLaurén muistuttaa, että ojitetut turvemaat tarjoavat huiman mahdollisuuden metsien talouskäytölle.
”Turvekankaat ovat kehittyneet hyviksi metsämaiksi. Jos tässä vaiheessa ulosmitataan hyöty siten, että sinne ei tule kunnon taimikkoa ja tilajärjestykseltään fiksua metsää, meille tulee valtavasti hukattuja mahdollisuuksia.”
Laurén mainitsee tuloksista, joiden mukaan viljelty metsä tuottaa turvemailla enemmän puuta kuin luontaisesti syntynyt.
”Uusimmat inventointitulokset näyttävät kiinnostavan eron. Turvemaille istutetut toisen sukupolven puut kasvavat 50–100 prosenttia paremmin kuin luontaisesti syntyneet puut vastaavissa paikoissa.”
Laurén epäilee myös jatkuvan kasvatuksen ilmastohyötyjä turvemailla.
”Maan hiilitaseen erotus syntyy siitä, paljonko hiiltä päätyy ilmaan hajotuksen seurauksena, ja paljonko uutta hiiltä kertyy karikkeen kautta. Tässä on kaksi eri suuntiin vaikuttavaa tekijää. Jotta kariketta syntyisi merkittävästi, metsän pitää olla täyspuustoinen.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
