Eivätkö luonnonlait ole voimassa Salossa? Melko yleinen käsitys kun on, ettei ensiharvennuspuiden korjuu mönkijällä täytä kannattavan työn vaatimuksia.
Syytkin siihen tiedetään ja niitä on kaksi. Mönkkärillä ja puukuormalla jää metsässä liian helposti jumiin. Eikä kerralla kulje tarpeeksi tavaraa, jotta työ löisi leiville.
Neljän lapsen isä Jorma Halonen tietää, että metsätyön pitää olla tuottavaa. Vaimo Lotta on päiväkodissa työssä ja nykymittapuulla ison perheen toimeentulo kertyy molempien työpanoksesta.
Metsäpalveluyrittäjälle ei siis tarvitse muistuttaa, että korjuun pitäisi olla kannattavaa. Kun Halonen istahtaa mönkkärin sarviin, tulosta on tultava.
Niin myös tapahtuu. Mutta miten Halonen onnistuu siinä? Sitä lähdin Saloon selvittämään.
Halosen mönkijän ja kärryn yhdistelmä on valkattu ja varusteltu päteväksi nuoreen metsään.
Veturina on Polaris Sportsman 570. Perusmalliset 25 tuuman renkaat Halonen on vaihtanut isompiin 28-tuumaisiin. Se korottaa maavaraa ja petraa maastokelpoisuutta.
Lisäksi jousitus on vaihdettu jäykemmäksi. Takana se on tarpeen metsävaunun painon takia. Edessä alkuperäistä jäykemmät jouset tasapainottavat takajousitusta ja samalla maavara parantuu, kun mönkijä ei notkahda yhtä helposti alaspäin.
”Jäykkien jousien takia tällä ei ole mukava ajaa ilman metsävaunua. Kyyti on kovaa”, Halonen naurahtaa mönkijän istuimelta.
Lisäksi mönkijän jokaiseen renkaaseen, vanteiden ja pyörännapojen väliin, on asennettu levikepalat eli vannespacerit.
Ne siirtävät vanteita hieman ulommaksi ja leventävät raideväliä. Se parantaa mönkijän vakautta erityisesti rinteissä. Ajettavuus ja myös turvallisuus kohentuvat.
Yhdistelmän ”alta pois kun täältä tullaan” -vetokyky perustuu Kranmanin vetävään metsävaunuun. Halosella on valmistajan tehokkain malli T2000ex 4WD.
Sen ansiosta hän pystyy urakoimaan puita metsästä mönkijällä. Yhdistelmän metsäkelpoisuus on aivan eri maailmasta kuin mönkkärillä ja tavallisella peräkärryllä.
Kranmanissa on vetävät telirullat eli Robsonin veto. Rullat painetaan renkaiden väleihin telissä. Pyöriessään ne siirtävät vedon kärryn kaikkiin neljään pyörään.
Telivedolla pääsee ylös yllättävän jyrkästä rinteestä.
”Peräkärry työntää mönkijää eteenpäin, jos mönkijän veto ei riitä. Tai jos peruutan, kärry kykenee vetämään mönkijää”, Halonen kuvailee.
”Peräkärry työntää mönkijää eteenpäin, jos mönkijän veto ei riitä.”
Koska yhdistelmä pystyy etenemään jyrkällä pinnalla, etenemistä rajoittavat usein ylä- ja alamäkiä enemmän kivet ja kannot.
”Kantoja voi lyhentää ja kivet pitää kiertää. Siinä auttaa yhdistelmän ketteryys. Aika moneen paikkaan tällä pääsee”, Halonen tietää kokemuksesta.
Ketteryys syntyy yhdistelmän kapeudesta ja oleellisesti myös aisaohjauksesta.
Aisaohjaus tarkoittaa sitä, että aisan ja kärryn välissä on nivel, josta vetoaisa kääntyy hydraulisylinterin avulla sivulle molempiin suuntiin.
Aisaohjauksen avulla kärryn kulkureitin saa kulkemaan kaarteissa joko kauempaa kaartaen tai toisaalta jyrkemmin leikaten.
”Tämä parantaa mönkijän ja kärryn taipuisuutta metsässä, kun puikkelehdin runkojen väleissä. Aisaohjaus lisää ketteryyttä”, Halonen kuvailee.
Metsävaunun tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluvat erinomaiset sähköhydrauliset jarrut.
Ajettavuutta puolestaan parantaa telinsiirto. Se tarkoittaa mahdollisuutta siirtää teliä hydraulisesti eteen tai taakse puolisen metriä.
Teliä siirretään siihen suuntaan, jossa kuorman painopiste on.
Jos kyydissä on pitkiä runkoja, teli siirretään taakse. Näin takapainoinen kuorma ei pääse nostamaan mönkkärin takapyöriä ilmaan.
Melko pienikin mönkijän vetokoukkuun kohdistuva nostovoima heikentää ohjattavuutta. Etenkin reilummalla nopeudella mönkijä voi alkaa kiemurrella.
Jos kyydissä on painava kuorma lyhyttä puuta, taakka kohdistuu liikaa vetokoukkuun ja takajousiin. Samalla etupää keventyy ja voi heikentää ajettavuutta.
Metsävaunun tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluvat erinomaiset sähköhydrauliset jarrut. Täyden kuorman hallinta kaltevilla pinnoilla ei onnistuisi kevyen mönkijän omilla jarruilla.
Metsäkäytön kruunaa jatkopuomilla varustettu tehokas hydraulikuormaaja, joka ulottuu 4,6 metriin. Sen nostovoima kuorman vierestä on 690 kiloa, kolmesta metristä 280 kiloa ja jatkopuomin päästä 120 kiloa.
”Kaukana olevan raskaan taakan vedän ensin lähemmäksi ja nostan sitten kyytiin.”
Toisenlaista ulottuvuutta antaa 25 metrin vaijerilla varustettu hydraulivinssi, joka sijaitsee kuormaajan puomissa.
”Kauko-ohjattava vinssi on kätevä apuri hankalissa paikoissa.”
Voima metsävaunun telivetoon ja kuormaajaan tulee erillisestä nelitahtimoottorista, joka on sijoitettu mönkijän keulaan. Sen pitää hurista käynnissä, kun telivetoa tai kuormaajaa käytetään.
”Bensaa kuluu vähän, koska kuormaus sujuu lähes lisäyksikön tyhjäkäynnillä. Lisää kierroksia tarvitaan lähinnä telivetoon kuorman ajossa.”
Voima metsävaunun telivetoon ja kuormaajaan tulee erillisestä nelitahtimoottorista, joka on sijoitettu mönkijän keulaan.
Mönkijäkään ei ole syöppö. Halosen mukaan eteneminen on vakaata, kun ajaa lähes pintakaasulla renkaiden sutimista välttäen.
”Kulujen näkökulmasta moottoreiden vähäinen kulutus on hyvä asia.”
Työvaloja on kolme, joista kaksi puomissa ja kolmas jatkopuomissa. Niiden avulla yrittäjä voi jatkaa töitä auringon lampun sammuttua.
Metsäkelpoisuutta tuovien ominaisuuksien lista on pitkä, mutta kaikkia vaikeuksia niillä ei vielä voiteta.
Talvella meno tyssää paksussa lumessa. Etenkin ryynilumi kovan kannen alla on myrkkyä. Ryyni pakenee renkaiden alta, jolloin mönkijän pohja ottaa lumeen ja koko setti on jumissa.
Toimiva lääke tähän ovat metsävaunun jykevät terästelat.
Halonen ajaa niiden kanssa niin, että etenee umpihankeen usein peruuttaen. Raskaat terästelat tamppaavat lumen, jonka jälkeen ajo sujuu myös etuperin.
”Jälkeä ei tarvitse ajaa edellisenä päivänä jäätymään. Yleensä reitti on heti ajokelpoinen.”
Pakittamisessa vaunu edellä on sekin hyvä puoli, että kun kuorma on kyydissä, takaisin pääsee suoraan ajaen ilman vekslailua.
Telat parantavat kantavuutta ja sivuvakautta. Massallaan ne laskevat painopistettä.
”En hakkaa metsään ensiharvennuksessa ajouria. Puusto säilyy tasaisena. Peruuttamalla tehdyt pistot sopivat hyvin tähän käsittelyn tapaan.”
Pakittamisessa tärkeänä apuna on aisaohjaus. Kun seurasin sulan maan aikana Halosen puunkorjuuta, yhdistelmä kulki takaperin siinä missä eteenpäin.
Tässä vaiheessa olin vakuuttunut siitä, että yhdistelmä on riittävä metsään. Sarvissa oli kaiken lisäksi melkoinen ajoniekka.
Mutta entä tuotos? Kykeneekö moderni hevosmetsuri kelkkomaan puuta metsästä kannattavasti?
”Enimmillään olen ajanut kolmekymmentä pinomottia kahdeksassa tunnissa tien varteen. Se onnistui ihanteellisissa olosuhteissa. Niitä on tietysti harvoin.”
Mottimääräistä ajotulosta laskettaessa rätinkiin pitää ynnätä mukaan se, että Halosen jäljiltä metsän kasvukunto säilyy täystiheänä ilman ajouria.
Maapohjaan ja jäävään puustoon ei synny vaurioita juuri lainkaan. Lisäksi runkoluvusta riittää mukavasti puskuria tuuli-, lumi- ja muita tuhoja vastaan.
Hyöty tiheydestä kuitataan, kun ajourat myöhemmässä hakkuussa vasta avataan ja niistä kertyy jo tukkipuuta.
”Minulla on hyviä asiakkaita, joilla on laajoja metsäalueita. Eräs heistä työllistää vakituisesti, koska ei halua nuoriin metsiinsä isoja koneita.”
Kuinka siis verrata ajokuluja kuljetukseen, joka tehdään isolla metsäkoneella sille riittävän leveiksi hakattuja ajouria myöten? Ne ahmaisevat melkoisen osan puuston pohjapinta-alasta.
Lisäksi iso hakkuu- ja ajokone tarkoittavat pahimmillaan sitä, että urien väleihin jätetään reilusti puuta, jotta pohjapinta-ala säilyy lakisääteisenä.
”Minulla on hyviä asiakkaita, joilla on laajoja metsäalueita. Eräs heistä työllistää vakituisesti, koska ei halua nuoriin metsiinsä isoja koneita. Teemme monenlaista yhteistyötä.”
Tähän yhteistyön malliin kuuluu muun muassa se, että Halosen käytössä on asiakkaan omistama Kranmanin pieni hakkuukone ja ohjaamolla varustettu pienajokone.
Pienajokone on metsässä tehokkaampi kuin mönkijän ja metsävaunun yhdistelmä. Se antaa hyvän vertailukohdan mönkkärikorjuulle.
Lisäksi käytössä on joskus saman asiakkaan Valmet-traktori vetävällä Keslan kärryllä.
Sitä on käytetty ajoittain niin, että alkuajo tehdään mönkijällä ja pitempi jatkoajo traktorilla, johon puu kuormataan suoraan mönkkäristä. Traktorin kärry vetää puuta viisi mönkkärin kuormaa.
Vertailupohja on harvinaisen kattava ja Halonen käyttää kertynyttä tietopohjaa valinnoissaan. Pyrkimyksenä on kehittää ja optimoida koneiden käyttöä jatkuvasti.
”Tässä vertailussa mönkkärin ja metsävaunun yhdistelmä on sopivissa paikoissa yllättävän kilpailukykyinen”, Halonen summaa kokemuksesta.
Mistä tämä kilpailukyky oikein syntyy?
Etuja ovat mönkijän ja lisähydrauliikan vähäinen polttoaineen kulutus. Halosen käsissä Polaris ja Kranman ovat myös kestäneet. Korjauskulut ovat jääneet vähiin.
Yhden talven Halonen ajoi mönkkärillä ja kärryllä pitäen yhdistelmän koko talven metsässä huoltoja lukuun ottamatta. Toimintaongelmia ei ollut.
Ajossa mönkkärin ja vaunun setti on Kranmanin pienajokonetta nopeampi – sekä kuorman kanssa että varsinkin ilman. Tyhjällä kärryllä siirtymissä mönkkärillä huristelee neljääkymppiä.
Ajossa ja kuormatessa mönkkärin iso etu on laaja näkyvyys. Näkö ei töppää ohjaamon rakenteisiin. Se nopeuttaa työtä ja auttaa pitämään jäävät rungot ehjinä.
Ajossa mönkkärin ja vaunun setti on Kranmanin pienajokonetta nopeampi – sekä kuorman kanssa että varsinkin ilman.
”Urattomaan ajoon kuuluu, että penkiltä pitää välillä ponkaista sahaamaan jotakin. Akkusaha on käden ulottuvilla kotelossa ja istuimelta on helppo laskeutua maahan. Ajokoneella se tarkoittaa työläämpää laskeutumista ja nousemista ohjaamoon.”
Halonen siirtää mönkijän ja metsävaunun yhdistelmän Hilux -lava-autolla ja peräkärryllä. Siirto sujuu kätevästi. Ajokoneen siirto vaatii traktorin ja lavetin, mikä vie aikaa ja nostaa kustannuksia.
Halosen ja pääasiakkaan koneurakoinnin kuvio on mielenkiintoinen. Sillä haetaan iskukykyä. Mönkkäriä ja metsävaunua käytetään, kun yhdistelmä on kilpailukykyinen. Rinnalla on muitakin mahdollisuuksia. Hakkuukin tehdään välillä käsin, välillä pienkoneella.
”Suo-ojat ja niiden kaivuusta syntyneet kasat ovat hankalia mönkijälle. Maasto voi muutenkin olla niin haastavaa, että pienajokone on selvästi parempi.”
Jatkuva mönkijäkorjuu on Halosen mukaan fyysisesti kuormittavaa. Kylmillä säillä hikoilu ja toisaalta kylmettyminen ajaessa ovat ikävä yhdistelmä. Ajokoneen lämmin hytti on silloin luksusta.
Metsässä mönkijän ja metsävaunun setti on erityisen sopiva tuulenkaatojen ja lumituhojen korjuuseen. Uria ei tarvita. Myös pienialaiset hakkuut ovat mahdollisia.
Salon metsien piirteenä ovat kalliomaat, jotka koostuvat rinteistä ja puustoisista hyllyistä.
”Näillä kohteilla ajouraton korjuu on lähes ainut vaihtoehto. Jos kapealle hyllylle hakkaa leveän uran isolle ajokoneelle, jäävä puusto käy vähiin.”
Metsän ulkopuolella eli omakotitalojen, taloyhtiöiden tai muiden tontinomistajien pihapuiden kaadossa ja erityisesti oksien siivouksessa mönkkärisetti on elementissään.
”Oksien keräys pihoista käsin on todella hidasta. Kuormain ja kärry tuovat tehokkuutta, eikä asiakkaan pihassa viivytä niin kauan.”
Hakkuukauden ulkopuolella Halonen raivaa metsiä. Ajoittain tilataan luontokohteiden hoitoa ja kunnostusta. Oma työalueensa ovat pihojen kunnostukset sekä erilaisten maa-ainesten ajo. Se onnistuu Kranmaniin liitettävällä kippilavalla ja maakauhalla.
Mutta kuka on tämä salolainen opettaja, joka osaa käsitellä metsiä toisin? Mistä hän on saanut monipuoliset konetaitonsa ja silmän sille, mitä kaikkea koneilla voi tehdä?
”Ensimmäisen puuni kaadoin lapsena Oulaisissa. Työkaluna oli kirves ja kohteena tukkihaapa. Hyvin se sujui, samoin saunapuiden teko pokalla ja kirveellä”, Halonen muistelee.
Peltoa Halonen kynti tuttavan tilalla traktorilla 12-vuotiaana. Siitä hän eteni kahdeksi kesäksi turvesuolle ajamaan kaivinkonetta ja traktoria. Lukioikäisenä hän pääsi kaivinkoneyritykseen kesätöihin.
Konemiestä ei Jormasta heti tullut, hän valmistui teknisten töiden opettajaksi. Koulussa hän piti metsäkerhoa. Pihapuiden kaadot Salossa hän aloitti opettajan työn ohessa.
”Koulun homeongelmien takia otin virkavapaata ja kokeilin pihapuiden kaatoa yrittäjäpohjalta. Viihdyin niissä hommissa.”
Sille tielle Jorma myös jäi.
”Askel metsäpalveluyrittäjäksi oli aika helppo ottaa, vaikka rohkeutta se tietysti kysyi.”
Halosen asennetta uudella uralla kuvaa se, että varsinaisen arkisen työnteon lisäksi hän haluaa myös kehittää korjuuta pienkoneilla. Tällä saralla tekemistä riittää. Metsänomistajan näkökulmasta näitä pioneereja ei ole ollut Suomessa koskaan liikaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
