• Kalastuskielto ei ole tepsinyt: Tenon lohikantojen romahdus jatkuu

    Nousevien lohien määrä oli tänä kesänä historiallisen vähäinen Tenon vesistön lohiseurannoissa.
    Tenojoen lohikantojen lasku jatkuu kuudetta vuotta, vaikka kalastuskielto on ollut voimassa jo neljän vuoden ajan.
    Tenojoen lohikantojen lasku jatkuu kuudetta vuotta, vaikka kalastuskielto on ollut voimassa jo neljän vuoden ajan.  Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Erä
    29.11.202415:15
    Anni-Sofia Hoppi

    Tenojoen lohikannat ovat romahtaneet tänä vuonna entisestään, vaikka alueella on ollut jo neljän vuoden ajan lohenkalastuskielto, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

    Nousevien lohien määrä oli tänä kesänä historiallisen vähäinen Tenon vesistön lohiseurannoissa. Luken mukaan lohikantojen tila on heikentynyt myös useilla muilla Norjan Finnmarkin alueen lohijoilla.

    ”Lohenkalastuskiellosta huolimatta Tenon lohikantojen tilan kehityssuunta on erittäin huolestuttava”, toteaa Luken tutkija Panu Orell tiedotteessa.

    Tenon pääuoman kaikuluotauspaikan ohitti vain noin 8 500 lohta. Se tarkoittaa lähes 60 prosentin pudotusta kolmeen edeltävään kalastuskieltovuoteen verrattuna.

    Utsjokeen nousi ainoastaan 500 lohta, mikä on noin 16 prosenttia suhteessa pitkän aikavälin keskiarvoon. Kun huomioidaan lohenkalastuskiellon vaikutus, on pudotus todellisuudessa vielä suurempi.

    Lohen kutukannat olivat sukelluslaskentojen perusteella erittäin vaisut myös Tenon pienissä sivujoissa. Pienimmässä seurattavassa sivujoessa kutevia naaraslohia havaittiin vain kuusi yksilöä, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 33 naarasta.

    Lohikantojen alamäki jatkuu jo kuudetta vuotta, vaikka kalastuskielto on ollut voimassa viimeiset neljä vuotta.

    Luke arvioi lohikantojen romahduksen syyksi lohen merivaiheen aikaisen kuolleisuuden kasvun. Yhä harvempi mereen vaeltanut lohen vaelluspoikanen palaa Tenoon aikuisena nousulohena.

    Merivaiheen kuolleisuuden kasvun syistä ei ole tarkkaa tietoa. Se tiedetään, että ilmaston lämpeneminen ja meriolosuhteiden nopea muutos ovat haitallisia lohelle. Sen sijaan ne hyödyttävät vieraslaji kyttyrälohen kantojen kasvua.

    Ensi vuoden lohikausi ei näytä sen paremmalta. Yhden merivuoden pikkulohien poikkeuksellisen vähäinen määrä tänä vuonna ennakoi erittäin heikkoa isompien lohien nousua ensi vuonna.

    Lisäksi Tenojoen alajuoksulle sijoitettava poikki joen ulottuva kyttyrälohien poistopyyntipato saattaa osaltaan heikentää lohen nousumahdollisuuksia.

    Lisää aiheesta
    •  Tenojoen vesistön lohitilanne on kokonaisuutena katsottuna edelleen erittäin heikko.

      Erä | Kalastajilta toivotaan vastuullisuutta Tenojoen sivuvesien kalastuksessa – kalastus painottuu myös tänä kesänä muihin kuin loheen

    • Pohjolan Voiman omistama Isohaaran voimalaitos Kemijoen alkupäässä.

      Ympäristö | Lohi ei nouse, vaikka virkamiehet niin päättäisivät – Kemijoen tulevaisuus on täysin kiinni käytännön toteutuksesta

      Tilaajalle
    • Kaupalliset toimijat kuten kaupat ja ravintolat eivät saa myydä vapaa-ajankalastajien pyytämää kalaa. Kyttyrälohen myyntiä vaikeuttaa se, että Tenon kalatalousalueella ammattikalastajia on vain muutama.

      Kalastus | Tenojoki kuhisi kyttyrälohta, kalatiskistä sitä ei hevin löytynyt – lainsäädäntö voi aiheuttaa saman ensi kesänä

    • Kyttyrälohta kuvattuna Tenojoessa vuonna 2023. Vasemmanpuoleinen koiraskala kasvattaa selkäänsä kudun aikana kyttyrän, josta laji saa suomenkielisen nimensä. Kuvan kalat ovat alkaneet jo hajota.

      Kalastus | Miten kyttyrälohi saataisiin hyödynnettyä? Ensi vuonna ”zombie-lohta” voi nousta Tenoon ennätysmäärä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tenon lohikannat
    kalastuskielto
    Luonnonvarakeskus
    lohi
    ympäristön muutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle