Tuttavalliseksi muuttuvat karhut ovat turvallisuusriski

Vuosia sitten osallistuin karhunkatseluretkelle, jossa sullouduttiin pieneen katselukojuun, josta saattoi katsella ja kuvata kopin ympärillä liikkuvia karhuja. Kokemushan oli sinänsä ikimuistoinen elämys, olihan se hurjaa nähdä metsän kuningas muutaman metrin päästä ja katsoa sitä silmästä silmään.

Jokin tuossa elämyksessä silti mätti. Siitä puuttui aitous, oikea luonto.

Jo kojulle mentäessä vastassa oli muutama karhu. Kokeneemmat vieraat kertoivat, että karhut osaavat lyllertää paikalle kuullessaan mönkijän äänen. Ääni on kuin vellikellon kutsu, ne ovat oppineet, että kohta on ruokaa tarjolla.

Olin ajatellut ennen retkeä, että olisin iloinen, jos näkisin yhden karhun yön aikana. Yhden karhun sijasta paikalla kävi pitkälle toistakymmentä karhua syömässä tarjolle pistettyä lohta ja koiranruokaa. Paikalle kirmasi eri-ikäisiä uroksia, naaraita ja karhunpentuja. Näkymä oli välillä epätodellinen. Ja sellainenhan näky kyllä onkin, sillä yleensä uros- ja naaraskarhut elävät omilla elinalueillaan, eivätkä ne juuri tapaa muulloin kuin kiima-aikana. Pennun kanssa olevat emot välttävät yleensä vieraita uroskarhuja. Tällä kuvauskojulla näin ei tapahtunut.

Karhut olivat selvästi tottuneet ihmisen läsnäoloon, mikä ei missään tapauksessa ole riskitöntä. Siksi ei ole ihme, että selkeiden pelisääntöjen puuttuminen on nostattanut ristiriitoja eri sidosryhmien välille. Kuvaushaaskoista aiheutuvat riskit kohdistuvat alueen asukkaisiin, mökkiläisiin, retkeilijöihin ja muihin luonnossa liikkuviin.

Jatkossa riskit kasvavat, kun karhutiheydet lisääntyvät.

Tutkimustietoa ruokinnan vaikutuksista suurpetoihin on vähän. Siitä ollaan lähes yksimielisiä, että Suomessa karhut on onnistuttu pitämään ihmisarkoina kannanhoidollisen metsästyksen avulla.

Karhumatkailusta ja kuvauskojuista on muodostunut tärkeä elinkeino etenkin Itä-Suomeen, paikoin sitä voi kutsua jo massaturismiksi. Palveluilla on luotu työpaikkoja harvaan asutulle maaseudulle, mitä on vaikea paheksua etenkin näinä aikoina.

Tähän saakka ruoan perässä liikkuvien karhujen kesyyntyminen ei ole ollut valtava ongelma, koska älykkäinä eläiminä ne ovat myös oppineet pelkäämään ihmistä. Nyt kun kannanhoidollinen metsästys on toistaiseksi poissa pelistä, olisi tilannetta syytä seurata tarkalla silmällä. Pysyvätkö karhut arkoina metsäneläiminä ja millaisia vaikutuksia karhujen kuvaamisella on lähiympäristölle?

Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja