
Suurin osa tehtävistä on ollut pääasiassa rakennetussa ympäristössä eli hoidetuilla piha-alueilla liikkuvia karhuja. Tehtävät pääosin ovat olleet Pohjois-Karjalan alueella.
”Tällä hetkellä Itä-Suomen poliisin tekemiä karhun karkottamispäätöksiä on voimassa Uimaharjulle, Juankoskelle, Mäntyharjulle ja Joensuuhun”, toteaa Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen ja jatkaa, että alkukesä on ollut kohtuullisen vilkas poliisin näkökulmasta.
”Tämä on vasta varsin todennäköisesti alkusoittoa, jos ja kun karhukanta jatkaa kasvuaan. Erilaiset konfliktit tulevat lisääntymään ja siten aiheuttamaan yhä lisääntyvässä määrin erilaisia tehtäviä myös Suomen riistakeskukselle ja poliisille”, Pohjolainen ennustaa.
Alkukesään on mahtunut karkotustoimien lisäksi muun muassa kaksi liikenneonnettomuutta, joissa karhu on ollut osallisena. Toinen tapahtui 12. kesäkuuta ja toinen 16. kesäkuuta Lieksassa.
”Toisessa tapauksessa tilanne on ollut lähtötiedoiltaan niin kutsuttu vaativa suuriistavirka-aputilanne (srva), joka hoidettiin lieksalaisten srva-toimijoiden osalta erinomaisen hyvin. Paikalla oli kokeneita ja osaavia toimijoita koirineen. Karhua jäljitettiin koiralla kaikkiaan kolme kilometriä. Karhu todettiin lopulta terveeksi eli se ei ollut saanut törmäyksessä vakavia vammoja”, Pohjolainen kertoo.
Pohjolainen korostaa, että mahdollisesti loukkaantuneen karhun jäljestys ei ole harjoittelupaikka kokemattomille toimijoille ja koirille. Myös poliisi oli varautunut johtamaan tilannetta paikan päällä, jos jäljestyksen yhteydessä olisi todettu, että karhu on loukkaantunut ja sitä kautta mahdollisesti vaarallinen myös ihmisille.
”Tämän takia suurriistavirka-apu on tärkeää Suomessa. Tästä syystä siitä olisi syytä pitää kiinni eikä rapauttaa sitä”, rikosylikomisario korostaa.
Toisessa tapauksessa auton törmäsi pentukarhuun, jonka srva-toimija lopetti tapahtumapaikalle. Karhunpentu on toimitettu Ruokavirastoon jatkotutkimuksiin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
