• ”Vapaaehtoistoiminta tarvitsee kannustusta ja arvostusta syytösten sijasta”, sanoo srva-sopimuksen irtisanonut riistanhoitoyhdistys

    Useat riistanhoitoyhdistykset ovat irtisanoneet suurriistavirka-apusopimuksen Itä-Suomessa. Yksi näistä on Ilomantsin riistanhoitoyhdistys, joka on selvittänyt syitä vapaaehtoisten halulle lopettaa poliisin avustaminen.
    Riistanhoitoyhdistyksen eri tehtävät perustuvat lähtökohtaisesti vapaaehtoisuuteen.
    Riistanhoitoyhdistyksen eri tehtävät perustuvat lähtökohtaisesti vapaaehtoisuuteen.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    27.2.202417:08
    Eija Vallinheimo

    Ainakin Ilomantsin, Polvijärven, Outokummun, Etelä-Soisalon, Vieremän, Juankosken, Koillis-Savon ja Kiuruveden riistanhoitoyhdistykset ovat irtisanoneet suurriistavirka-apusopimuksensa poliisin kanssa Itä-Suomessa.

    Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen hallitus on käsitellyt srva-sopimuksen tilaa 26. helmikuuta pitämässään vuosikokouksessa.

    Tiedotteen mukaan suurriistavirka-aputehtävien hoitamiseen ilmoittautuneet henkilöt ovat irtisanoneet sopimuksiaan viime vuosien vuoden aikana. Irtisanoutumisten jälkeen jäljelle jäi ainoastaan kaksi vapaaehtoista. Riistanhoitoyhdistys oli näin ollen pakotettu irtisanomaan srva-sopimuksen poliisin kanssa, koska edellytyksiä tehtävien hoitamiselle ei enää ollut.

    Riistanhoitoyhdistyksen hallitus korostaa, että riistanhoitoyhdistyksen eri tehtävät perustuvat lähtökohtaisesti vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisuuden perusteella tehtävistä voi irtautua omalla ilmoituksella ja näitä päätöksiä on kunnioitettava.

    Riistanhoitoyhdistyksen hallitus on perehtynyt syihin, joiden perusteella metsästäjät ovat irtisanoutuneet tehtävistä.

    ”On erittäin huolestuttavaa, että keskeiset syyt ovat poliisin metsästäjiä ja erityisesti srva-henkilöstöä syyllistävä toiminta sekä kannanhoitosuunnitelmiin liittyvän lainsäädännön toimimattomuus. Metsästäjät kokevat, että heillä on nykyisin vain velvollisuuksia eikä oikeuksia”, sanoo vuosikokouksessa uudeksi riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajaksi valittu Antti Kuivalainen.

    Kuivalainen muistuttaa, että srva-toimintaa tehdään korvauksella, joka ei kata edes toiminnasta koituneita kuluja. Metsästäjät hankkivat itse välineet, kouluttavat koirat ja itsensä, luovat toimivan päivystysringin ja suorittavat tehtävät mitättömällä korvauksella. Tehtävälle lähdetään mihin vuorokauden aikaan tahansa säässä kuin säässä.

    ”Sekä poliisi että riistahallinto ovat olleet huolissaan srva-sopimusten irtisanomisista. Lähes kaikkien kirjoitusten viesti on ollut metsästäjiä syyllistävä tai ainakin moralisoiva ja jatkoon velvoittava.”

    ”Kaikilta asiaan kantaa ottaneista unohtuu se keskeinen seikka, että srva-toiminta on osa rhy:n vapaaehtoista toimintaa eikä vapaaehtoisia voi velvoittaa töihin väkisin. Asiaa ei paranna se, että poliisi syyllistää julkisuudessa metsästäjiä toistuvasti salametsästäjiksi ja Susi Life -eräpartio on nimennyt petokoirien omistajat erityisiksi valvontakohteiksi”, Kuivalainen sanoo.

    Riistanhoitoyhdistyksen tiedotteessa todetaan, että vapaaehtoistoiminta tarvitsee kannustusta ja arvostusta syytösten sijasta.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri <strong id="strong-39dc4f5c989076e5d285f8f85865b46d">Sari Essayah </strong>on vastannut 10. tammikuuta kansanedustaja <strong id="strong-eef8d78d03a95d52c0543a93fd2c7f09">Eerikki Viljasen</strong> (kesk.) kirjalliseen kysymykseen SRVA-toiminnan jatkumisen turvaamisesta.

      Erä | Ministeri Essayah lupaa lisää tukea suurriistavirka-aputoimintaan – Poha: ”Sopimuksia on toistaiseksi irtisanottu vain kymmenkunta”

    • Susikannan hidas kasvu ei selity SusiLife-hankkeen mukaan luonnollisella kuolleisuudella, liikenneonnettomuuksilla, sairauksilla tai poikkeusluvilla.

      Erä | Itä-Suomen poliisi esittää ruotsalaisessa lehdessä kovia väitteitä Itä-Suomessa rehottavasta susien salametsästyksestä

      Tilaajalle
    • Poliisin ja erätarkastajan yhteispartio ennaltaehkäisee ja valvoo metsästysrikollisuutta. Partio keskittyy erityisesti susien laittoman tappamisen ehkäisyyn.

      Erä | Metsästysrikollisuutta valvovan Susi Lifen raportti: Viime syksy oli vaikea – jatko on katkolla

      Tilaajalle
    • Poliisi tarvitsee vapaaehtoisten metsästäjien ja koiranohjaajien apua esimerkiksi kolarissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Kuvituskuva.

      Erä | Pogostan Sanomat: Itä-Suomeen on syntymässä aukko, jossa poliisit eivät saa metsästäjiä avuksi suurpetojen tai hirvien käsittelyyn

    • Susihyökkäyksiä on pyritty torjumaan koiralle asennetun suojaliivin ja turvakameran avulla.

      Erä | ”Voi johtaa sorkkaeläinkantojen hallitsemattomaan kasvuun ja sitä seuraaviin vahinkojen lisääntymiseen – koirametsästäjiltä nootti suurriistavirka-avun jatkosta

    • Yksittäisiä metsästäjiä on jo sanoutunut irti suurriistavirka-apuun ja etenkin suurpetojen seurantaan liittyneistä vapaaehtoistöistä.

      Erä | Laajoja poliisin avustusta koskevia SRVA-lakkoja tuskin tulossa – vapaaehtoistöitä tekevien metsästäjien rivit kuitenkin harvenevat

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle