• Pogostan Sanomat: Itä-Suomeen on syntymässä aukko, jossa poliisit eivät saa metsästäjiä avuksi suurpetojen tai hirvien käsittelyyn

    Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen hallitus irtisanoi 11. joulukuuta järjestetyssä kokouksessaan riistanhoitoyhdistyksen ja poliisin välisen suurriistavirka-apu (SRVA) sopimuksen.
    Poliisi tarvitsee vapaaehtoisten metsästäjien ja koiranohjaajien apua esimerkiksi kolarissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Kuvituskuva.
    Poliisi tarvitsee vapaaehtoisten metsästäjien ja koiranohjaajien apua esimerkiksi kolarissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    14.12.202317:00
    Eija Vallinheimo

    Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen hallitus on päättänyt irtisanoa 11. joulukuuta järjestetyssä kokouksessaan riistanhoitoyhdistyksen ja poliisin välisen suurriistavirka-apu (SRVA) sopimuksen.

    Syyksi irtisanomiselle on mainittu Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vuoden 2022 karhunkaatoluvista, jossa linjattiin, että syksyn 2022 karhuluvat olivat lainvastaisia EU:n luontodirektiivin nojalla.

    ”Karhunmetsästäjät ovat tässä erityisesti mukana. Karhunmetsästyksellä on Ilomantsissa todella pitkät perinteet ja perinne on vaarassa katketa”, kertoo Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Reijo Hiltunen Pogostan Sanomissa.

    Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen kokouksessa äänet olivat jakautuneet sopimuksesta irtisanoutumisen puolesta 7–1.

    Poliisille SRVA-sopimusten irtisanominen aiheuttaa ylimääräistä työtä, koska poliisin ei ole mahdollista hoitaa suurriistatehtäviä itsenäisesti. Apuja olisi mahdollista saada muista riistanhoitoyhdistyksistä, mutta tällä hetkellä kuusi eri riistanhoitoyhdistystä Itä-Suomessa on jo irtisanonut sopimuksen.

    ”Emme ole kerenneet edes miettimään, että miten tästä jatketaan. Suoraan sanottuna poliisilla ei ole osaamista, resursseja tai välineistöä lähteä jäljestämään ja lopettamaan suurriistaa”, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Pogostan Sanomien haastattelussa.

    Poliisi aloittaa tammikuussa uuden yhteistyökumppanin etsimisen.

    Valtakunnallinen tieto irtisanoutuneiden yhdistysten määrästä on kiven alla, sillä jokainen sopimus tehdään suoraan poliisilaitoksen ja sopimuskumppanin kesken. Itä-Suomessa oli suurpetoihin liittyviä SRVA-tehtäviä noin parikymmentä.

    Poliisi tarvitsee vapaaehtoisten metsästäjien ja koiranohjaajien apua esimerkiksi kolarissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa.

    Pogostan Sanomat: Hallinto-oikeuden linjaus suututti metsästäjät – Riistanhoitoyhdistykset irtisanovat virka-apu sopimuksia

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 2022 poliisi selvitti noin 90 suurpetokolaria.

      Erä | Suurpedot työllistävät poliisia jatkossa yhä enemmän – ”Ei ole tuulesta temmattua”

    • Metsästyskaudelle 2023-2024 myönnetyt ilvesluvat ovat kolmea lupaa lukuun ottamatta toimeenpanokiellossa.

      Metsästys | Moni metsästäjä kertoo jättävänsä suurpetoilmoitukset tekemättä ‒ luottamus viranomaisiin on koetuksella

    • Yksittäisiä metsästäjiä on jo sanoutunut irti suurriistavirka-apuun ja etenkin suurpetojen seurantaan liittyneistä vapaaehtoistöistä.

      Erä | Laajoja poliisin avustusta koskevia SRVA-lakkoja tuskin tulossa – vapaaehtoistöitä tekevien metsästäjien rivit kuitenkin harvenevat

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle