• Karhun metsästyskiintiöksi esitetään 154 karhua kannanhoitoalueella –”Metsästyksen edellytykset eivät näytä toteutuvan”

    Riistakeskus voi myöntää poikkeuslupia enintään 154 karhulle poronhoitoalueen ulkopuolella, mikäli poikkeusluvalle asetetut kriteerit täyttyvät.
    Karhun metsästyskiintiöksi esitetään koko Suomessa 224 karhua metsästyskaudella 2024–2025.
    Karhun metsästyskiintiöksi esitetään koko Suomessa 224 karhua metsästyskaudella 2024–2025. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    5.6.202418:30
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle karhun metsästyskiintiön, joka on koko Suomessa 224 karhua metsästyskaudella 2024–2025. Kiintiö on 44 karhua enemmän kuin edellisellä kaudella. Poronhoitoalueen kiintiöksi on esitettyä 70 karhua.

    Esityksen taustamuistiossa kuitenkin todetaan, että karhukannan kannanhoidollisen metsästyksen sallimisen edellytykset eivät tuomioistuinten viime aikaisten ratkaisujen näkökulmasta näytä toteutuvan.

    Suomen riistakeskuksella on kuitenkin nyt toimivalta myöntää kannanhoidollisella perusteella poikkeuslupia karhulle, mikäli poikkeusluvalle asetetut kriteerit täyttyvät, esityksen taustamuistiossa todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Erä | KHO:n mukaan syksyn 2022 Kainuun ja Pirkanmaan karhuluvat olivat lainvastaisia – tästä syystä riistakeskuksen perustelut eivät riittäneet

    Suomen riistakeskus päättää poikkeuslupien tarkemmasta kohdentamisesta hakemusten perusteella.

    Kiintiöstä myönnettävien, kannanhoidollisen metsästyksen kriteerit täyttävien, poikkeuslupien lisäksi riistakeskus voi myöntää poikkeusluvan myös vahinkoa tai uhkaa aiheuttavien karhujen kaatamiseen. Vahinkoperusteisten lupien määrää ei ole rajoitettu.

    Karhuja arvioidaan olevan 2 100–2 250 yksilöä ennen elokuussa 2024 alkavaa metsästyskautta. Arvio on noin 20 prosenttia suurempi kuin edellinen arvio.

    Arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin karhun pentuehavaintoihin. Arvio ei ota huomioon metsästyskuolleisuudessa tapahtunutta laskua kahden viimeisen vuoden aikana.

    Kannan runsastuminen edelliseen arvioon verrattuna johtuu siitä, että metsästyspoistuma jäi vuonna 2022 olennaisesti pienemmäksi kuin kertaakaan vuosina 2016–2021. Muutos kaadettujen karhujen määrässä johtui etenkin siitä, ettei Pohjois-Karjalassa ollut lainkaan karhunmetsästystä vuonna 2022.

    Karhu kuuluu tiukasti suojeltuihin lajeihin EU:n luontodirektiivissä. KHO on linjannut, että riistakeskuksen tekemät vuoden 2022 poikkeuslupapäätökset olivat lainvastaisia. Tämän takia maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksikkö arvioi viime syksynä, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppui viime kauteen.

    Metsästysverotus jäi pienemmäksi myös vuonna 2023. Yhteensä koko Suomessa, poronhoitoalue mukaan lukien, kaadettiin kannanhoidollisessa metsästyksessä syksyn 2023 aikana 152 karhua.

    Syksyllä 2022 kaadettiin vastaavasti 135 karhua, josta poronhoitoalueen ulkopuolella 74 ja poronhoitoalueella 61.

    Metsästyksen päämääränä on pitää karhukanta ihmisarkana ja siten ennaltaehkäistä kasvavan karhukannan aiheuttamia vahinkoja omaisuudelle ja uhkaa ihmisten turvallisuudelle.

    Ministeriön tiedotteen mukaan Suomen karhukanta on tällä hetkellä niin korkealla tasolla, ettei vain vahinkoa tai turvallisuusuhkaa aiheuttavien tiettyjen yksilöiden poistamisella voida hallita karhukannan sosiaalisia, taloudellisia tai ekologisia ongelmia.

    Ministeriön taustamuistiossa todetaan, että kahden edellisen vuoden aiempaa huomattavasti vähäisempi metsästys on jo näkynyt tänä keväänä siinä, että aiempaa useammin poliisi on joutunut tekemään päätöksiä karhujen karkottamiseksi ihmisasutuksen läheisyydestä.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Ministeriö: Karhunmetsästys loppuu tähän kauteen – nykymuotoinen metsästys ei ole enää mahdollista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen

      Tilaajalle
    • Erä | KHO:n mukaan syksyn 2022 Kainuun ja Pirkanmaan karhuluvat olivat lainvastaisia – tästä syystä riistakeskuksen perustelut eivät riittäneet

    • Kuvassa vasemmalla kuuluisa erämies Feodor Maksimainen ja vasemmalla Aleksi Potkonen 1920-luvulla Ilomantsin vuottoniemellä. 1900-luvun alkupuolella vipulukkoiset amerikkalaiset kiväärit tulivat käyttöön karhunmetsästyksessä.

      Erä | Näin karhua on metsästetty Suomessa eri aikakausina – ”Kyllä se hurjaa touhua on ollut”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    Riistakeskus
    karhukanta
    metsästyskiintiö
    poronhoitoalue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle