• Tiedätkö, mitkä pimeänäkölaitteet ovat sallittuja metsästyksessä – eri eläinlajeilla ja laitetyypeillä on merkitystä

    Yötähtäinten käyttö on lähtökohtaisesti kiellettyä metsästyksessä ilman poikkeuslupaa. Pimeässä toimivia katselulaitteita sen sijaan voi hyödyntää riistan tarkkailuun myös metsästyksen yhteydessä.
    Suomen Metsästäjäliitto on valkohäntäpeuran pyyntikaudelle poikkeusluvan, jonka ansiosta tietyllä alueella on mahdollisuus käyttää keinovaloa tai aseeseen kiinnitettäviä yöammuntaa varten tarkoitettuja tähtäinlaitteita.
    Suomen Metsästäjäliitto on valkohäntäpeuran pyyntikaudelle poikkeusluvan, jonka ansiosta tietyllä alueella on mahdollisuus käyttää keinovaloa tai aseeseen kiinnitettäviä yöammuntaa varten tarkoitettuja tähtäinlaitteita. Kuva: MT riistakamera
    Metsä|Erä
    13.10.202314:15
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriön kokoama villisikatyöryhmä esittää pimeänäkölaitteiden sallimista villisian metsästyksessä. Pimeänäkötähtäinten käytön salliminen ilman poikkeuslupaa edellyttää muutosta metsästyslakiin.

    Nykyisen käytännön mukaan kiinteän valonlähteen käyttö metsästyksessä on sallittua villisian metsästyksessä, mutta pimeänäkötähtäinten käyttöön edellytetään Suomen riistakeskuksen myöntämä poikkeuslupa.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Villisikatyöryhmä puolittaisi villisikakannan nykyisestä tasosta ja sallisi pimeänäkölaitteiden käytön metsästyksessä

    • Villisikojen jahtaamisesta itärajalla kerrottiin Aarre-lehden jutussa vuonna 2022.

      Erä | Metsästäjät haluavat yötähtäimet käyttöönsä villisikakannan suitsimiseksi - ”Ohjeistus sikaruton yllättäessä on kunnossa”

    Villisian kohdalla ainakin Metsästäjäliiton Kymen piiri on hakenut poikkeusluvan yötähtäinten käyttämiseen Kaakkois-Suomessa. Harvan kannan alueille poikkeuslupia ei ole toistaiseksi edes myönnetty.

    Pimeänäkölaitteita saa käyttää poikkeusluvalla myös valkohäntäpeuran metsästyksessä tietyllä valkohäntäpeurojen tihentymäalueella Lounais-Suomessa. Tätäkin poikkeuslupaa on hakenut Metsästäjäliitto ainakin vielä täksi metsästyskaudeksi. Metsästysseurat ja muut vastaavat tahot voivat hakeutua valkohäntäpeuran metsästyksessä Metsästäjäliiton poikkeusluvan piiriin eli ilman sitä valon tai yötähtäimen käyttö on metsästyslain mukaisesti kiellettyä.

    Myös haitalliseksi vieraslajiksi määritellyn supikoiran pyynnissä saa käyttää nykyään valovahvisteisia hämärätähtäimiä ja infrapunavalolla toimivia yötähtäimiä sekä keinovaloa. Supikoirat liikkuvat pääsääntöisesti öisin, joten keinot tuovat metsästykseen lisätehoa.

    Valonvahvistinteknologia on ollut sotilaskäytössä jo kauan, mutta vähitellen teknologia on tullut myös kuluttajakäyttöön ja laitteiden hinnat ovat pudonneet. Viime aikoina kauppojen hyllyille on tullut myös erilaisia katselulaitteita.

    Metsästäjäliitto selvitti Poliisihallitukselta, miten se tulkitsee erilaisten pimeänäkölaitteiden käytön metsästyksessä.

    ”Vain katseluun tarkoitetun lämpökameran tai -tähystimen käyttäminen kohteen tunnistamiseen on metsästyksen yhteydessä sallittua. Yöammuntaa varten tarkoitettu elektroninen tähtäinlaite on metsästyksessä kielletty, ja eläimen tunnistaminen sellaisella on metsästämistä”, poliisitarkastaja Tuomo Korhonen linjaa.

    Pimeänäkölaitteiden käyttö lisää metsästyksen turvallisuutta etenkin hämärässä liikkuvien eläinten kohdalla.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Ari Berg on huolissaan ASF:n leviämisestä.

      Erä | Sikayrittäjien Berg: "Villisikakannan pitäminen pienenä on ainoa konsti torjua afrikkalaista sikaruttoa"

      Tilaajalle
    • Keinovalon ja aseeseen kiinnitettävien yötähtäinlaitteiden käyttö on sallittu valkohäntäpeuran metsästyksessä tulevalla kaudella tihentymäalueilla.

      Erä | Keinovalo ja yötähtäimet peurajahdin apuna myös tulevalla kaudella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pimeänäkölaitteet
    metsästys
    villisika
    valkohäntäpeura
    supikoira
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle