• Villisikatyöryhmä puolittaisi villisikakannan nykyisestä tasosta ja sallisi pimeänäkölaitteiden käytön metsästyksessä

    Työryhmän esittämien toimien tarkoitus on pienentää afrikkalaisen sikaruton riskiä.
    Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    11.10.202311:18
    Anniina Jokinen

    Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä linjasi kokouksessaan villisikakannan säätelymahdollisuuksiin liittyvistä toimista. Työryhmä puolittaisi kannan koon nykyisestä tasosta ja sallisi pimeänäkölaitteiden käytön villisian metsästyksessä ilman poikkeuslupaa.

    Toimien tarkoituksena on pienentää afrikkalaisen sikaruton (ASF) riskiä. Asiasta kertoo maa- ja metsätalousministeriö tiedotteessa.

    Ruotsissa todettu ASF:n leviäminen nostaa riskiä taudin leviämisestä myös Suomeen. Suomessa villisikoja on noin 2500–3000, mikä on vähän Ruotsiin verrattuna, mutta työryhmän mukaan valmiuksia kannan pienentämiseen on tärkeää parantaa. Mahdollisimman pieni villisikakanta parantaisi myös taudin torjumismahdollisuuksia, jos ASF tulisi suomeen.

    Lyhyellä aikavälillä on tavoitteena jatkaa jo laskussa olevan villisikakannan pienentämistä. Keskipitkällä aikavälillä tavoitteena on kannan puolittaminen nykyisestä.

    Työryhmän linjauksen mukainen pimeänäkötähtäimen käytön salliminen ilman poikkeuslupaa vaatisi metsästyslain muutosta. Nykyisen käytännön mukaan kiinteän valonlähteen käyttö metsästyksessä on sallittua, mutta pimeänäkötähtäinten käyttöön edellytetään Suomen riistakeskuksen myöntämä poikkeuslupa.

    ”Työryhmän linjaukset ovat tarpeellinen lisä afrikkalaisen sikaruton torjunnan keinovalikoimassa. Sikaruton leviäminen Suomeen olisi merkittävä takaisku niin maamme sianlihan tuotannolle kuin tartunta-alueella tehtäville maa- ja metsätalouden toimille ja virkistyskäytölle”, sanoo kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio tiedotteessa.

    ”Metsästäjien rooli kannan säätelyssä on aivan ratkaiseva, vastaavia toimia ei ilman tätä vapaaehtoistyötä olisi mitenkään mahdollista toteuttaa.”

    Työryhmässä ovat edustettuina maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus, Suomen Sikayrittäjät, Suomen Metsästäjäliitto., Suomen Metsästäjäliiton Kymen piiri, MTK, Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan alueelliset riistaneuvostot sekä Eläinten Terveys ETT. Työryhmän toimikausi jatkuu vuoden loppuun.

    Lisää aiheesta
    • ”Koko jätehuoltoketju tulisi ottaa tarkasteluun”, Berg linjaa.

      Elintarviketeollisuus | Sikayrittäjien Berg järkyttyi: ”Jätehuolto näyttää olevan Suomen heikoin lenkki ASF:n torjunnassa”

      Tilaajalle
    • Kotieläintiloihin ei koskaan saa mennä ilman lupaa. Jokainen vierailija on aina tautiriski.

      Eläintaudit | Kotieläintilojen tautisuojaus vaatii kohentamista – ”Joukossa on vieläkin niitä, joilla olisi perusasioissa kehitettävää”

      Tilaajalle
    • Maaseudun Tulevaisuuden valokuvaaja vieraili perjantaina luvan kanssa Kymen Jätehuollon ylläpitämällä jäteasemalla Kouvolan Keltakankaalla. Jätaseman henkilöstö esitteli alueen tilannetta. Rakennustöiden takia aitaa on purettu ja metsän eläimet pääsisivät halutessaan suoraan tonkimaan biojätettä, kuten Ruotsin Sänkmossenin asemalla.

      Eläintaudit | Ympäristöministeriössä ei vielä ole lähdetty valmistelemaan ASF-ohjeita jätekuljetuksiin tai -laitoksille

    Artikkelin aiheet
    Villisikatyo
    metsästys
    sikarutto
    maatalous
    pimeänäkölaitteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle