• UPM:n hallituksen puheenjohtaja saamassa 13 000 euron korotuksen – myös Stora Enso esittää korotuksia hallituksen palkkioihin

    Toinen metsäjätti Stora Enso esittää kaikkien hallituksen jäsenien palkkion korottamista.
    Henrik Ehrnrooth valittiin UPM:n hallituksen puheenjohtajaksi viime kevään yhtiökokouksessa. Ehrnroothin vierellä hallituksen jäsen Emma FitzGerald, joka on ilmoittanut jäävänsä pois hallituksesta.
    Henrik Ehrnrooth valittiin UPM:n hallituksen puheenjohtajaksi viime kevään yhtiökokouksessa. Ehrnroothin vierellä hallituksen jäsen Emma FitzGerald, joka on ilmoittanut jäävänsä pois hallituksesta. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.2.202416:09
    Sami Suojanen

    Metsäyhtiö UPM:n hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkiota aiotaan korottaa kuusi prosenttia.

    UPM:n huhtikuussa pidettävä yhtiökokous saa käsiteltäväkseen ehdotuksen, jonka mukaan hallituksen puheenjohtajan perusvuosipalkkio nousisi nykyisestä 218 000 eurosta 231 000 euroon.

    Hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten palkkiot halutaan pitää ennallaan. Varapuheenjohtajan vuosipalkkio on ollut 145 000 euroa ja hallituksen muiden jäsenten 120 000 euroa.

    UPM:n hallitukseen on tulossa yksi henkilövaihdos. Emma FitzGerald ei jatka hallituksessa. Hänen tilalleen on ehdolla saksalainen Melanie Maas-Brunner, joka on tehnyt pitkän uran kemianyhtiö BASF:n johtotehtävissä.

    Jatkokaudelle ovat ehdolle nykyiset jäsenet Pia Aaltonen-Forsell, Henrik Ehrnrooth, Jari Gustafsson, Piia-Noora Kauppi, Topi Manner, Marjan Oudeman, Martin à Porta ja Kim Wahl. Heistä Ehrnrooth on toiminut puheenjohtajana ja Wahl varapuheenjohtajana.

    UPM:n ehdotetut hallituspalkkiot ovat korkemmat kuin Stora Enson, jossa yhtiökokoukselle on esitetty hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkion korottamista 215 270 euroon, varapuheenjohtajan 121 540 euroon ja jäsenen 83 430 euroon.

    Lisää aiheesta
    • UPM:n ylin johto on uudistunut vajaan vuoden aikana. Massimo Reynaudo (vas.) aloitti toimitusjohtajana vuoden 2024 alussa ja Henrik Ehrnrooth hallituksen puheenjohtajana viime keväänä. reynaudo

      Metsäteollisuus | Tarkkaa kulukuria ja kapasiteetin säätöä: UPM teki puolet tuloksestaan painopapereilla

      Tilaajalle
    • UPM:n Paso de los Torosin sellutehdas valmistui viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Tekniikka & Talous: UPM aiheutti vakavan ympäristötuhon Uruguayssa – uutta tehdasta vaaditaan suljettavaksi

    • Kartongin ja paperin keskihintojen odotetaan laskevan tänä vuonna. Kuvituskuva Stora Enson tehtaalta Varkaudesta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöillä muhii kaksi isoa investointia – toisen toteutuminen on todennäköistä, toisen epävarmaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa