• Tarkkaa kulukuria ja kapasiteetin säätöä: UPM teki puolet tuloksestaan painopapereilla

    Sellun ja energian halpeneminen kurittivat UPM:n tulosta, omistajien osingossa notkahdus ei näy.
    Tilaajalle
    UPM:n ylin johto on uudistunut vajaan vuoden aikana. Massimo Reynaudo (vas.) aloitti toimitusjohtajana vuoden 2024 alussa ja Henrik Ehrnrooth hallituksen puheenjohtajana viime keväänä. reynaudo
    UPM:n ylin johto on uudistunut vajaan vuoden aikana. Massimo Reynaudo (vas.) aloitti toimitusjohtajana vuoden 2024 alussa ja Henrik Ehrnrooth hallituksen puheenjohtajana viime keväänä. reynaudo Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    1.2.202414:05
    Sami Suojanen

    UPM:ltä ei saatu tulosjulkistuksen yhteydessä uutta tietoa Rotterdamiin suunnitellun biojalostamon lopullisesta investointipäätöksestä. Markkinoilla tietoa odotetaan tänä vuonna.

    Biojalostamo valmistaisi autojen ja lentokoneiden biopolttoainetta enimmillään 500 000 tonnia.

    UPM käytti viime vuonna investointeihin 1,1 miljardia euroa. Rahaa kului muun muassa Paso de los Torosin sellutehtaan viimeistelyyn ja Saksan Leunan biokemikaalijalostamoon. Tänä vuonna investointien odotetaan puolittuvan 550 miljoonaan euroon.

    UPM:n liikevaihto laski viime vuonna runsaat kymmenen prosenttia 10,5 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liiketulos puolittui hieman yli miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liiketulosprosentti oli 9,7.

    Vertailussa vuoteen 2022 on syytä muistaa, että silloin elettiin metsäteollisuuden huippusuhdannetta. Vuosi 2023 taas oli poikkeuksellisen huono, koska käytännössä kaikkien metsäteollisuustuotteiden kysyntä romahti ja hinnat laskivat.

    Tätä taustaa vasten UPM:n vajaa kymmenen prosentin suhteellinen kannattavuus on hyvä suoritus.

    Yhtiö todisti taas kerran, että se osaa painopapereiden valmistuksen kannattavasti heikossakin markkinatilanteessa. Graafisten papereiden kysyntä laski Euroopassa 24 prosenttia, ja esimerkiksi sanoma- sekä aikakauslehtipaperit halpenivat 12 prosenttia.

    UPM onnistui säilyttämään painopapereiden suhteellisen kannattavuuden vajaassa 13 prosentissa. Painopaperit tekivät 462 miljoonan euron vertailukelpoisen liikevoiton eli toivat lähes puolet konsernin tuloksesta.

    Sellun ja sahatavaran halpeneminen leikkasivat Fibres-liiketoimintayksikön kannattavuutta 80 prosenttia. Sellun toimitusmäärät kuitenkin kasvoivat 50 prosenttia Paso de los Torosin ansiosta. Tehdas tuotti viime vuonna 850 000 tonnia sellua, kun sen kapasiteetti on 2,1 miljoonaa tonnia.

    Uudella tehtaalla oli tuotannon lisäyksen kanssa ongelmia vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön toimitusjohtaja Massimo Reynaudo toteaa yhtiön tiedotteessa, että ongelmat on selätetty ja tuotantomäärän odotetaan yli kaksinkertaistuvan tänä vuonna.

    Niin ikään sähkön halpeneminen leikkasi UPM:n tulosta. UPM:n energialiiketoiminnan vertailukelpoinen liiketulos yli puolittui.

    Tarra- ja vaneriliiketoiminta kärsivät talouskasvun heikkoudesta ja niiden toimitusmäärät laskivat. Myös kannattavuus heikkeni.

    Yhtiö leikkasi sen metsävarojen arvoa 89 miljoonaa euroa muuttuneiden arvioiden ja arvonmäärityksessä käytetyn korkeamman diskonttokoron takia. Metsävarat olivat 2,36 miljardia euroa.

    UPM odottaa vertailukelpoisen liikevoiton paranevan tänä vuonna toimitusmäärien nousun, Paso de los Torosin sellutehtaan optimoinnin ja kysynnän elpymisen ansiosta. Esimerkiksi sellun hinta on noussut.

    UPM:n hallitus esittää yhtiökokoukselle 1,50 euron osinkoa osakkeelta. Osingonjakosuhde ylittää selvästi sata prosenttia, sillä osakekohtainen tulos oli 0,73 euroa.

    MT:n haastattelussa toimitusjohtaja Reynaudo kommentoi yhtiön liiketoiminnan tilannetta ja näkymiä Suomessa.

    Reynaudo muistuttaa, että suurin osa UPM:n Suomen-tuotannosta menee vientiin.

    ”Tämän takia suomalaistehtaiden tilannetta on vaikea erottaa kansainvälisestä suhdanteesta. Kysyntä maailmalla vaikuttaa sekä myönteisesti että kielteisesti tuotantoomme myös Suomessa.”

    Suomalaistehtaiden tilannetta on vaikea erottaa kansainvälisestä suhdanteesta.

    Reynaudon mukaan markkina on kääntynyt parempaan suuntaan muun muassa tarraliiketoiminnassa (Raflatac) ja erikoispapereissa. Sen sijaan puuvetoisessa liiketoiminnassa, kuten sahauksessa tilanne ei ole vielä parantunut.

    ”Puun tuonnin loppuminen Venäjältä on nostanut puun kysyntää ja hintaa Suomessa. Se on hyvä asia jonkun näkökulmasta, mutta meillä puuraaka-aineen hinnannousua ei ole vielä saatu siirrettyä tuotehintoihin.”

    UPM ilmoitti marraskuun lopulla aloittavansa muutosneuvottelut noin 2 200 ihmisen mahdollisista lomautuksista Suomessa. Lomautukset toteutuisivat vaiheittain ja kestäisivät korkeintaan 90 päivää.

    Reynaudon mukaan lomautuksia käytetään, jos markkinatilanne sitä vaatii. Niin toimittiin myös viime vuonna.

    Lisäys 1.2.2024 klo 16.04. Lisätty toimitusjohtaja Massimo Reynaudon kommentteja yhtiön Suomen-tehtaista.

    Lisää aiheesta
    • Italialainen Massimo Reynaudo esitteli ensimmäisen kerran UPM:n tuloksen yhtiön toimitusjohtajana.

      Metsäteollisuus | UPM:n tulos puolittui, mutta yhtiö onnistui parantamaan vuoden lopulla

    • Jos paperi on metsäteollisuuden lypsylehmä, niin kartongit ovat tähtituotteita. Kartonkimarkkinan odotetaan kasvavan ja ainakin osa kartonkilaaduista on parempikatteisia kuin paperi.

      Metsäteollisuus | Paperin ja kartongin hinnat sukeltavat – tuloksenteossa lypsylehmä otti tähtituotteen paikan

      Tilaajalle
    • Paperiliiton poliittinen lakko pysäyttää Stora Enson Varkauden tehtaan helmikuun alussa.

      Metsäteollisuus | Paperiliiton poliittinen lakko pysäyttää Stora Enson ja UPM:n tehtaat – sopimuksen tehnyt Metsä Group säästyy lakoilta

    • Kartongin ja paperin keskihintojen odotetaan laskevan tänä vuonna. Kuvituskuva Stora Enson tehtaalta Varkaudesta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöillä muhii kaksi isoa investointia – toisen toteutuminen on todennäköistä, toisen epävarmaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa