• Metsäuutisointi kantelun kohteena: Tiirola syyttää Yleä harhaanjohtavasta hiilinielu-uutisesta

    Ylen uutinen nosti metsän hiilinielujen romahduksen syyksi Venäjän puuntuonnin päättymisen ja hakkuiden kasvun, mikä ei kantelun mukaan pidä paikkaansa.
    Mikko Tiirolan mukaan Ylen metsäuutisoinnissa on selkeitä virheitä.
    Mikko Tiirolan mukaan Ylen metsäuutisoinnissa on selkeitä virheitä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    16.12.202510:00
    Jarmo Palokallio

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola on kannellut Ylen metsäuutisoinnista Julkisen sanan neuvostoon. Tiirolan mukaan Ylen uutinen syötti vääriä tietoja metsien hiilinieluista eikä Yle suostunut oikaisemaan virhettä.

    Kyse on joulukuun alussa lähetyn tv-uutisten jutussa, jossa ruodittiin Suomen hiilineutraalisuustavoitetta. Sen juonnossa toimittaja totesi maankäyttösektorin kääntyneen päästölähteeksi "muun muassa Venäjän puuntuonnin lopettamisen, lisääntyneiden hakkuiden ja puuston kasvun alenemisen" takia.

    ”Toimittajan juonto-osuudessa johdateltiin katsojaa harhaan kertomalla Venäjän tuontipuun loppumisen ja hakkuiden lisääntymisen selittävän maankäyttösektorin kääntymistä nielusta päästölähteeksi”, sanoo Tiirola

    Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan Suomen hakkuumäärät eivät ole lisääntyneet vaan laskeneet Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen. Korkeimmillaan hakkuut olivat ennen sotaa, vuosina 2018 ja 2021.

    ”Uutinen sisälsi olennaisen asiavirheen. Koska asialla on suuri yhteiskunnallinen merkitys, se olisi pitänyt myös oikaista”, vaatii Tiirola.

    Tiirolan mukaan uutisen virheiden vaikutusta lisäsi, että nielujen vähenemisen todellinen syy jäi katsojille kertomatta.

    Metsien hakkuut olivat suurimmillaan ennen Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa.
    Metsien hakkuut olivat suurimmillaan ennen Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa. Kuva: Kari Lindholm

    Metsien laskennallisen hiilinielun romahtaminen selittyy maaperän hiilitaselaskentaan ja metsien kasvulukuihin tehdyistä muutoksista.

    Luonnonvarakeskuksen kasvihuonekaasuinventaariossa käytettyjä estimaatteja muutettiin oleellisesti juuri Venäjän hyökkäyssodan alettua ja ilmastolain säätämisen jälkeen vuoden 2022 loppupuolella.

    Laskentatavan muutos pudotti metsämaan hiilinielua noin 12 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärän verran.

    Ylen Politiikka- ja taloustoimituksen tuottaja Ville Laakso kiistää uutisjuonnossa olleen virheitä. Hän kertoi kantansa Tiirolalle sähköpostilla.

    Laakson mukaan tv-jutussa joudutaan aina tiivistämään, eikä jutussa väitetäkään että kyseessä olisi koko lista. Siksi hän vetoaa toimittajan jutussa käyttämään 'muun muassa' -mainintaan.

    Tiirolan mukaan tuo maininta ei poista jutun oleellisia asiavirheitä.

    ”Olennaisia asiavirheitä ja puutteita sisältänyt uutisointi pitäisi ehdottomasti oikaista.”

    Mikko Tiirola

    Kantelua käsittelevä Julkisen sanan neuvosto (JSN) tutkii, onko juttu tehty hyvää journalistista tapaa noudattaen. Neuvosto käsittelee myös toimittajan menettelyä tietojen hankinnassa.

    Neuvosto ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa. Sen päätöksiä seurataan silti tarkoin.

    Langettavat päätökset merkitsevät kyseisen toimittajan tai tiedotusvälineen joutumista eräänlaiseen häpeäpaaluun.

    Lisää aiheesta
    • Orgaaninen maaperä eli suometsät olivat päästöjen lähde.

      Ilmastonmuutos | Maankäyttösektorin päästöt kasvoivat jälleen – metsämaa oli enää täpärästi hiilinielu vuonna 2024

    • Tuoreimmassa MT Livessä oli vieraana Ylen hallituksen tuleva puheenjohtaja Kari Kivelä.

      Yhteiskunta | Ylen hallituksen uusi pomo aikoo lisätä maaseudulla asuvien tyytyväisyyttä

      Tilaajalle
    • Ennallistamisella tarkoitetaan luonnon tilan parantamista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi suo-ojien tukkimista, purojen palauttamista kohti luonnontilaa tai kuusen poistamista lehdoista. Kuvassa ennallistetaan suota.

      Metsäpolitiikka | Asiantuntijat laskivat: Hakkuista voi kadota jopa viidennes ennallistamisvaatimusten takia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hakkuut
    hiilinielu
    Metsätalous ja muu metsätalous
    Ukrainan kriisi
    Julkisen sanan neuvosto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin