• Kahden Suomessa pesivän lintulajin uhanalaisuusluokitus parani

    Suomessa pesii 13 maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi luokiteltua lintulajia.
    Tunturipöllö on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Tunturipöllö on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    10.10.202518:30
    STT

    Kahden Suomessa pesivän lintulajin uhanalaisuusluokitus parani hiljattain julkaistussa maailman lintujen uhanalaisuusarviossa. Asiasta kertoo Birdlife Suomi.

    Luokitus parani punakylkirastaalla, joka nousi silmälläpidettävästä lajista elinvoimaiseksi. Aiemmin vaarantuneiden lajien luokassa olleen pohjansirkun luokitus parani silmälläpidettäväksi.

    Suomessa pesii 13 maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi luokiteltua lintulajia. Vaarantuneeksi on luokiteltu esimerkiksi monille suomalaisille tutut kiljuhanhi, tunturipöllö ja alli.

    Lisäksi 14 muuta Suomessa tavattavaa lajia on luokiteltu silmälläpidettäviksi. Noin puolet silmälläpidettävistä lajeista on arktisten alueiden lajeja, mikä Birdlife Suomen mukaan ilmentää ilmaston lämpenemisen vaikutusta arktiseen luontoon.

    Varsinaisesti uhanalaisia ovat lajit, jotka on luokiteltu uhanalaisuusluokkiin vaarantunut, erittäin uhanalainen ja äärimmäisen uhanalainen.

    ”Se, että 60 prosenttia maailman kaikista lintulajeista vähenee, on tuloksena pysäyttävä.”

    Teemu Lehtiniemi

    Maailmanlaajuisesti uhanalaisiksi luokitellaan 1 256 lintulajia maailman noin 11 200 lintulajista. Tuoreessa selvityksessä bermudanhaukan ja kaitanokkakuovin vahvistettiin kuolleen sukupuuttoon.

    Maailmanlaajuisesti kolme viidestä lintulajista vähenee ja runsas kymmenesosa on uhanalaisia.

    ”Selvitys osoittaa luontokadon kiihtyvän. Se, että 60 prosenttia maailman kaikista lintulajeista vähenee, on tuloksena pysäyttävä. Vaikka valtiot ovat sitoutuneet luontokadon pysäyttämiseen useissa kansainvälisissä sopimuksissa, ei ole ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin monimuotoisuuskriisin ratkaisemiseksi”, sanoo Birdlife Suomen tutkimus- ja suojelujohtaja Teemu Lehtiniemi tiedotteessa.

    Yleisin syy lintukantojen vähenemiseen maailmanlaajuisesti on elinympäristöjen menetys. Esimerkiksi metsien raivaaminen maanviljelyalueiksi ja hallitsemattomat metsäpalot ovat nopeasti vähentäneet lintujen metsäelinympäristöjä.

    Lisää aiheesta
    • Varpunen kuvattuna Espoon Suvelassa maaliskuussa 2020. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Eläimet ja kasvit | Varpusia on vähemmän kuin koskaan aiemmin

    • Koskikara on ainoa pikkulintu, joka sukeltaa. Jään reunalla sen saattaa nähdä tähystelemässä.

      Luontomatkailu | Tällä linnulla on päinvastainen muuttomatka kuin linnuilla yleensä – näissä paikoissa sen kuulee ja näkee nyt varmimmin

      Tilaajalle
    • Riekko on kylmään sopeutunut lintulaji. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Eläimet ja kasvit | Viileän ilmaston linnut ja perhoset ovat vaarassa vähentyä nopeasti – lajikato lisää metsätuholaisia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle