• Minimoitko verot sukupolvenvaihdoksessa? Se voi olla virhe, sanoo pitkän linjan metsäjuristi Matti Kiviniemi

    Matti Kiviniemen mielestä pelkkä verojen minimointi sukupolvenvaihdoksessa voi johtaa ratkaisuun, joka ei ole paras vaihtoehto pitkällä aikavälillä.
    Tilaajalle
    On hirveän kapeaa ajattelua, että sukupolvenvaihdos olisi vain verosuunnittelua. Metsä pitäisi saada kiinnostuneisiin käsiin, sanoo Matti Kiviniemi.
    On hirveän kapeaa ajattelua, että sukupolvenvaihdos olisi vain verosuunnittelua. Metsä pitäisi saada kiinnostuneisiin käsiin, sanoo Matti Kiviniemi.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    5.1.202505:00
    Henrik Hohteri

    Matti Kiviniemen uran aikana metsälainsäädäntö on mennyt monelta osin uusiksi. Samaa tahtia on muuttunut aina uusien painoksien mukana tiiliskivimäinen kirja Metsäoikeus, metsään erikoistuneen juristin pääteos.

    ”Vanha metsälaki oli muutamia pikkupykäliä lukuun ottamatta puuntuotantolaki, ei suojelusäännös. Se näkyy jopa lain perustelutekstissä: ’kasvava metsäteollisuuden puuntarve asettaa lainsäädännölle uusia vaatimuksia.’”

    Nykyisin uusia vaatimuksia satelee eniten ympäristön suojelun takia. Kiviniemi ei pidä ilmiötä uutena, sillä ympäristöön liittyvää sääntelyä metsätaloudessa on aina ollut.

    ”Iso muutos on, että metsälainsäädännön merkitys metsätaloutta ohjaavana normina on vähentynyt”, Kiviniemi painottaa. Metsälaista on tullut perälauta, jota harvoin tarvitaan.

    ”Käytännön ihminen etsii oman firmansa toimintaohjeita, joissa otetaan esimerkiksi sertifiointisäännöt huomioon, ei siinä metsälakia katsota.”

    ”Markkinaohjaus tulee lain ja normien tilalle. Minun ideologiassani se on tervettä.”

    Kiviniemen mielestä on terveen markkinan piirre, että lain vähimmäisvaatimukset ylittävä metsätalous huomioidaan parempana puun hintana.

    ”Nythän sellainen tilanne on, kyllähän sertifioidusta puusta hieman enemmän maksetaan. Se on periaatteellisesti tärkeää. Markkinaohjaus tulee lain ja normien tilalle. Minun ideologiassani se on tervettä.”

    Kun metsälakia harvoin tarvitaan, se ei juuri juristejakaan työllistä.

    ”Metsänomistajien ja metsäammattilaisten arkielämä tulee vastaan ihan muualta. Sukupolvenvaihdokset, perinnönjako, kaavoitusasiat ja totta kai verotus, se liittyy sukupolvenvaihdoksiin.”

    Kiviniemen mielestä sukupolvenvaihdoksia tehdään usein liian kapeasti ja lyhytjänteisesti ajatellen. Esimerkiksi verotuksen minimoimiseksi voi näyttäytyä edullisimpana pilkkoa metsätila kolmelle lapselle kolmeen osaan ja pidättää hallintaoikeus vanhalla sukupolvella.

    ”Mutta onko se metsätalouden kannalta pitkän päälle viisasta? Metsä pitäisi saada kiinnostuneisiin käsiin. Siinä on meillä asiantuntijoilla ja neuvojilla skarppaamisen varaa. On hirveän kapeaa ajattelua, että sukupolvenvaihdos olisi vain verosuunnittelua.”

    Matti Kiviniemi hakeutui metsäjuridiikan pariin 1980-luvulla, kun hän haki ylityöllistettynä talousrikossyyttäjänä parempia työskentelyolosuhteita.

    ”Jos halutaan hyvää metsätaloutta ja toimintakulttuuria, ei pidä mennä pykälät edellä väsäämään normeja simpukkatuhojen takia.”

    Kiviniemen mielestä koko metsiä koskevaa lakiviidakkoa on vaikea hallita, koska lainsäädäntö on niin pirstoutunutta. Metsien käyttöön vaikutetaan vesilaissa, luonnonsuojelulaissa, rakentamislaissa ja niin edelleen.

    ”On täysin mahdoton vaatimus, että etulinjan metsäihmiset pystyisivät kaiken hallitsemaan. Meidän hirmuisen hajanainen lainsäädäntö varsinkin ympäristöpuolella on mahdottoman iso haaste.”

    Matti Kiviniemi

    Metsäasioihin erikoistunut juristi. Varatuomari, yrittäjä ja tietokirjailija.

    73-vuotias.

    Asuu Helsingissä ja Anttolassa Mikkelissä.

    Omistaa metsää yhdessä puolisonsa kanssa Itä-Suomessa.

    Tärkein teos on 1980-luvulla ensimmäisen kerran ilmestynyt Metsäoikeus.

    Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta ja lapsenlapsi.

    Nykyisen normitaakan näkökulmasta Kiviniemi kavahtaa ongelmien korjaamista lisäsääntelyllä.

    ”Jos halutaan hyvää metsätaloutta ja toimintakulttuuria, ei pidä mennä pykälät edellä väsäämään normeja simpukkatuhojen takia. Kyllä se on kulttuurissa kehittämisen paikka.”

    Verotuksessakin Kiviniemi näkee turhia rönsyjä, esimerkkinä metsälahjavähennys. Kummallinen poikkeus asetti metsänomistajat pieneltä osin muita parempaan asemaan. Lakimuutos näyttäytyi voittona MTK:lle.

    ”Mutta onko se jäsenkunnan pitkän tähtäimen etu? Vai aiheuttaako se muiden yhteiskuntaryhmien kyräilyä metsänomistajia kohtaan?”

    Merkittävänä muutoksena metsäalalla Kiviniemi pitää keskitettyjen hintasopimusten loppumista. Samalla heikkeni MTK:n ja Metsäteollisuus ry:n keskittynyt järjestövalta.

    Kiviniemen mielestä vanha järjestelmä kummittelee edelleen, kun kukaan ei ole pontevasti ottanut järjestöiltä kapulaa. Maa- ja metsätalousministeriön pitäisi ottaa poliittinen ohjaus käsiinsä, ja hieman muutosta on sentään aistittavissa.

    ”Aina välillä näkee, että ministeriön metsävirkamiehillä on selviä omia mielipiteitä, ennen se oli harvinaisempaa. He eivät ole niin etujärjestöjen kahleissa kuin ennen. Mutta eduskunta ei ole oikein ottanut rooliaan, ja hallituksillekin se on ollut vaikeata. Se näkyy esimerkiksi metsäalan päättävien elinten kokoonpanoissa.”

    Kiviniemi korostaa kritiikistään huolimatta etujärjestöjen tarvetta poliittisen intomielen vastavoimana. Esimerkiksi luonnonsuojelu on jatkuvaa tasapainottelua yleisen edun ja omaisuuden suojan välillä.

    ”Asetelma ja jännite on koko ajan ilmassa, etujärjestöjä tarvitaan. Kyllä maailma niin julma on.”

    ”Eihän perustuslain omaisuuden suoja mikään panssariovi ole. Siitä poiketaan ja jossain määrin pitääkin poiketa. Vastuu ympäristöstä kuuluu kaikille, metsänomistajille samassa suhteessa kuin muillekin. Uskon että se metsänomistajakunnassa myönnetään täysin.”

    Lisää aiheesta
    • Matti Kiviniemi  ja Pirjo Havia:  Sujuvasti seuraavalle.  Metsäkustannus 2019.

      Kirjallisuus | Metsän omistajanvaihdos voi tuntua työläältä prosessilta – asiantuntijoiden kirja antaa siihen selkeät askelmerkit

    • Metsälahjavähennyksellä suositaan professori Hiilamon mielestä muutenkin etuoikeutettuja metsänomistajia.

      Professori Heikki Hiilamo Ylen kolumnissa: "Metsälahjavähennys on surullinen esimerkki etuoikeutetun ryhmän suosimisesta"

    • Metsäasiantuntija Satu Heikkilä rohkaisee myös metsätilallisia sukupolvenvaihdoksiin. ”Jälkipolvien tulee kuitenkin tiedostaa, että kyseessä on arvokas omaisuus, mutta vain hyvin hoidettu metsä tuottaa.”

      Metsä | Keskustelu metsän sukupolvenvaihdoksesta kannattaa käydä ajoissa, neuvoo asiantuntija

      Tilaajalle
    • Metsäyhtiöiden ilmoittamat 50 metrin suojavyöhykkeet eivät koske koko jokea, ainoastaan raakkujen elinympäristön välitöntä läheisyyttä.

      Metsänhoito | Raakkualueiden rantametsien pystyyn jäävälle puustolle on vaikea löytää maksajaa – Metso-rahaa tuskin irtoaa tasaikäiselle talousmetsälle

      Tilaajalle
    • Varatuomari ottaa yliökirjoituksessaan kantaa suojelujärjestöjen kartoituksiin yksityisten metsänomistajien mailla.

      Saavatko ympäristöjärjestöt tosiaan kartoittaa yksityisten metsiä jokamiehenoikeudella? Varatuomari: "Sillä on selvä kaupallinen tavoite"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin