
Sahojen tuotantomäärät ja vienti kasvoivat viime vuonna. Sahojen kannattavuus pysyi silti heikkona, kertoo Sahateollisuus ry.
Sahateollisuuden tuotanto kasvoi viime vuonna 11,7 miljoonaan kuutiometriin.
”Tuotannon kasvun taustalla ovat investoinnit. Samalla historiallisesti katsottuna hyvin korkeat tukkipuun hinnat kurittivat sahateollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä”, toteaa toimitusjohtaja Tino Aalto Sahateollisuudesta.
”Hyvin korkeat tukin hinnat kurittivat sahateollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.”
Aallon mukaan sahateollisuus erottuu vientiteollisuudessa alana, jossa kotimaisen arvonlisän osuus on poikkeuksellisen suuri.
”Sahat ovat sitoutuneet toimimaan myös seuraavat vuosikymmenet Suomessa. Suomen kannalta on toivottavaa, että tuotantomäärät jatkavat kasvua tänä vuonna”, Aalto toivoo.
Viime vuonna kuusen veto oli parempi kuin männyn. Sahat tuottivat mäntysahatavaraa 5,8 ja kuusta 5,9 miljoonaa kuutiometriä.
”Sahateollisuuden kannalta on tärkeää, että männystä valmistetun sahatavaran menekkiä saadaan kasvatettua kansainvälisesti. Muutoin toimialalla on suuria ongelmia edessäpäin”, sanoo Aalto.
Sahatavaran vientihinnat nousivat viime vuonna 4‒6 prosenttia. Viimeisen 15 vuoden aikana kuusen vientihinta on noussut noin kolmanneksen ja männyn 14 prosenttia.
Samaan aikaan tukin hinnat ovat nousseet noin 60 prosenttia. Korkea puunhinnan vuoksi sahateollisuuden yritysten kannattavuus pysyi matalalla tasolla.
Sahojen odottama kotimaan rakentamisen elpyminen siirtyi edelleen. Sahatavaran myynti kotimaahan pysyi noin 2,2 miljoonassa kuutiossa.
Vienti veti 7,4 miljoonaa kuutiota. Viennissä Egypti, Iso-Britannia ja Viro jatkoivat suurimpina ostajina.
”Viennin osalta ajetaan edelleen käsijarru päällä. Isona tekijänä on suuri epävarmuus toimintaympäristössä”, toteaa Aalto.
”Turhan sääntelyn purkaminen on ollut hämmentävän ponnetonta.”
”Euroopan unionin ponnistelut biotalouden edistämiseksi ovat hitaita ja kankeita. Turhan sääntelyn purkaminen on ollut hämmentävän ponnetonta”, toteaa Aalto.
Aallon mukaan komission tulee keskittyä sääntelyyn purkamiseen, varmistaa raaka-aineen saatavuus ja panostettava innovaatioiden lisäksi kustannuskilpailukykyyn.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
