
Koskisen oyj kertoo tiedotteessaan puun saatavuuden olleen viime aikoina hyvää, ja raaka-ainetta on riittänyt suunniteltuun tuotantoon.
Yhtiön raaka-ainevarantojen kerrotaan olevan hyvällä tasolla muutoinkin kesäseisakin jälkeistä käyntiinlähtöä ajatellen. Sesonkiluonteisia hintahuippuja yhtiö pyrkii kuitenkin välttämään.
”Varantotilanne havupuissa on ollut hyvä, ja puuta on ostettu rajoitetusti hintapiikin aikana. Myös koivuvaranto on kesää kohti vahvistunut, mutta koivuvaltaisia leimikoita ostetaan edelleen aktiivisesti”, Koskiselta kerrotaan.
Rakentamisen heikko tilanne aiheuttaa sen sijaan edelleen harmaita hiuksia.
Vaikka Koskisen tuotannossa merkittäviä poikkeamia ei muutoin ole ollutkaan, ollaan lastulevytuotantoa jouduttu hieman rajoittamaan lomautuksilla. Sahatavaran tilausten yhtiö kertoo kuitenkin olevan tuotantoon nähden normaalilla tasolla.
Viime kesänä aloittaneen Järvelän sahan ylösajo on niin ikään edennyt kesän mittaan, tosin hieman ennustettua hitaammin. Vuorokohtaisten tuotantomäärien Koskisen oyj kertoo linjalla olevan vielä tavoitetasoa jäljessä, mutta tilannetta pyritään paikkaamaan ajamalla linjaa kolmessa vuorossa.
Vuonna 2023 Koskisen-konsernin liikevaihto oli 271 miljoonaa euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
