

Isojen suomalaisten yksityisomisteisten sahojen kannattavuus koki kovia iskuja viime tilikaudella. Sahat sukelsivat huippusuhdanteesta hyvin nopeasti taantumaan rakentamisen romahtamisen takia.
Samaan aikaan raaka-aineen, tukin, hinta nousi. Sahayhtiöiden liikevaihdot laskivat 20–40 prosenttia, mutta tulokset notkahtivat 80–180 prosenttia.
Sahayhtiöiden kunto koskettaa myös metsänomistajia, koska sahateollisuus käyttää puusta kolmanneksen, mutta vastaa kahdesta kolmasosasta kantorahatuloja.
Suurimman kolauksen koki kuusamolainen Pölkky, jonka tilikauden tappio romahti 37 miljoonaan euroon. Muutos on hätkähdyttävä, sillä edellisellä tilikaudella voittoa syntyi 28 miljoonaa euroa.
Uusi itävaltalaisomistaja Pfeifer joutui tosipaikan eteen heti ensimmäisenä kuukausinaan Pölkyn omistajana. Virranniemen suku myi Pölkyn tammikuun lopulla 2023.
Pölkyn tapauksessa on syytä huomata, että sen viime vuodenvaihteeseen päättynyt tilikausi oli poikkeuksellisen pitkä, 16 kuukautta. Se heikentää Pölkyn ja muiden isojen sahayhtiöiden lukujen vertailtavuutta.
Ylipäätään isojen sahayhtiöiden luvut eivät ole täysin vertailtavia keskenään, koska yhtiöiden tilikaudet poikkeavat toisistaan. Osa tilikausista katkeaa kesäkuun lopussa, osa elokuun lopussa ja osa vuodenvaihteessa.
Ainakin Pölkyn hallinnossa on ollut vauhdikasta, sillä näiden 16 kuukauden aikana yhtiöstä on vastannut neljä eri hallituskokoonpanoa ja neljä eri hallituksen puheenjohtajaa.
Pölkky velkaantui nopeasti Kajaanin sahan investoinnin takia. Yhtiö uudistaa Kajaanin sahan kaikki pääprosessit, kuten sahan syötön, kuorimon, sahalinjan, sivutuotteiden käsittelyn, kuivaamot ja kuivalajittelun.
Yhtiöllä oli vuodenvaihteessa velkaa 135 miljoonaa euroa, josta konsernin sisäistä korollista velkaa runsaat 111 miljoonaa euroa. Uutta korollista velkaa tuli 86 miljoonaa euroa. Velan määrän kasvu näkyi myös korkokuluissa, joita Pölkky maksoi yli viisi miljoonaa euroa.
Heikon tuloksen ja velan määrän kasvun takia yhtiön omavaraisuusaste sukelsi suhteelliseen vaatimattomaan vajaaseen 19 prosenttiin.
Viime tilikauden toimintakertomuksen mukaan Pölkyn emoyhtiö Pfeifer Holding GmbH on sitoutunut sijoittamaan suomalaisyhtiöön 80 miljoonaa euroa tämän vuoden elokuun loppuun mennessä. Pääomitus tehdään yhtiön pääomarakenteen ja vakavaraisuuden turvaamiseksi.
Toimintakertomuksen mukaan emoyhtiö on luvannut taata yhtiön rahoituksen riittävyyden seuraavalle 12 kuukaudelle.
Yhtiön hallitus keskeytti Kajaanin sahan investoinnin huhtikuussa 2023, koska alkuperäisten suunnitelmien mukaiset korkeat rakennus- ja infrakustannukset olisivat tehneet hankkeesta taloudellisesti kannattamattoman.
Syyskuussa 2023 yhtiön hallitus päätti jatkaa projektia uusilla suunnitelmilla. Aikalisä ja muutokset laskivat kustannuksia, mutta silti hankkeen kustannukset ylittävät merkittävästi alkuperäisen budjetin.
Uuden laitoksen rakennus- ja asennustyöt tehdään pääosin tänä vuonna, ja yhtiö odottaa kilpailukykynsä paranevan ensi vuonna ylösajovaiheen jälkeen. Pölkky on investoinut myös Taivalkosken tuotantoon.
Sahatavaran hinnanlaskun vastapainoksi sahauksen sivutuotteiden merkitys korostui sahojen tuloissa.
Pölkyn ohella isoista sahayhtiöistä tappiota tekivät Westas-konserni ja Kuhmo Oy. Binderholz Nordic ponnisteli kaksi miljoonaa plussalle.
Raaka-aineen hinnannousu ja toisaalta sahatavaran hintojen lasku leikkasivat tuloksia merkittävästi.
Esimerkiksi Westas kertoo, että sahatavaran myyntimäärät laskivat vain vajaa 4 prosenttia, mutta hinnat laskivat lähes 30 prosenttia.
Sahatavaran hinnanlaskun vastapainoksi sahauksen sivutuotteiden merkitys korostui sahojen tuloissa. Esimerkiksi Westas-konsernin liikevaihdosta 40 miljoonaa euroa, noin 26 prosenttia tuli sivu- ja energiajakeista.

Pölkky oli selkeä poikkeus isojen sahojen vertailussa sekä tuloksensa että taloudellisen iskunsietokykynsä puolesta. Muiden sahayhtiöiden omavaraisuusasteet olivat erinomaiset 60–80 prosenttia. Niille yksi heikko tilikausi ei ole katastrofi.
Sahat jatkoivat investointejaan myös viime tilikaudella. Tässä jutussa esillä olevat kuusi yhtiötä investoivat yhteensä 171 miljoonaa euroa. Pölkyn ohella esimerkiksi Versowood käytti toiminnan kehittämiseen 46 miljoonaa euroa, Keitele ja Kuhmo kumpikin 20 miljoonaa.
Investointisumma olisi paljon suurempi, jos mukana olisi myös Junnikkala Oy, joka teki uuden sahan Oulunsaloon. Yhtiön tilinpäätöstä ei kuitenkaan ole vielä julkisissa rekistereissä, ja siksi sitä ei käsitellä tässä jutussa.
Sahojen investointilistaa voisi jatkaa, sillä pörssiyhtiö Koskisen oyj sai viime vuonna valmiiksi noin 50 miljoonaa euroa maksaneen uuden sahalaitoksen. Yhtiön sahausliiketoiminnan liikevaihto oli 122 miljoonaa euroa ja käyttökate 3,3 miljoonaa.
Investoinnit jatkuvat myös tänä vuonna. Esimerkiksi Keitele Group ilmoitti käyttävänsä 40 miljoonaa euroa Keiteleen laitoksen tuotannon lisäämiseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
