
Koneyrittäjät toteutti toissa viikonloppuna jäsenilleen kyselyn, jossa kartoitettiin lakon vaikutuksia jäsenistöön. Tuolloin puolet vastaajista ilmoitti, ettei silloin toista viikkoa käynnissä olleilla lakoilla tulisi olemaan suurempia vaikutuksia toimintaan.
Tilanne ei ole lakkojen jatkumisesta huolimatta puolentoista viikon aikana muuttunut merkittävästi. Korjuuketjujen kannalta suurin huomio kiinnittyykin parhaillaan alkavaan kelirikkokauteen.
”Etelä-Suomessa alkaa kelirikkokausi jo vaivaamaan”, sanoo Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
”Tavallaanhan lakko on siis kyllä vaikuttanut sillä tavalla, että kelirikkotaukoa on jo joissain paikoissa aloitettu. Että jos ei olisi lakkoa, niin sitten ei olisi ehkä vielä normaalisti aloitettu”, Jaakkola pohtii.
”Mutta sen mitä olen ollut yhteydessä yrittäjien kanssa, niin esimerkiksi polttoaineen suhteen ei edelleenkään ole ollut merkittäviä ongelmia.”
”Asiakaspään rajoituksia taas on tullut jonkin verran, erityisesti sahoilta”, Jaakkola toteaa.
Jo useampi saha onkin parin viime viikon aikana ilmoittanut ajavansa tuotantoaan alas.
Esimerkiksi Metsä Group ilmoitti viime torstaina pysäyttävänsä tämän viikon alkuun mennessä useamman sahansa tuotannon. Lisäksi esimerkiksi Versowood oy ja Westas ilmoittivat aloittavansa muutosneuvottelut.
Myös ne sahat, jotka eivät ole vielä tuotantoaan keskeyttäneet, ovat olleet tilanteesta huolissaan. Esimerkiksi Kuhmon sahalta kerrottiin viime viikolla, että toimituksista noin puolet on lähtenyt eteenpäin ja puolet on jäänyt pihaan.
”Varastot ja pihat rupeavat täyttymään tavarasta ja tämän ongelman ratkaiseminen ei ole yksinkertaista” , Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kommentoi tuolloin.
Työntekijäliitto SAK ilmoitti viime viikolla jatkavansa lakkoja kolmannenkin viikon. Lakoilla vastustetaan muun muassa hallituksen pyrkimystä laajentaa paikallista sopimista ja lakko-oikeuden rajoittamista.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
