Metsäprofessori Annika Kangas: Metsät tulisi jättää kokonaan pois hiilinielulaskelmista

Metsien hiilinielujen kehittyminen ja niiden taustalla olevat laskelmat ovat näyttäytyneet melkoiselta sekamelskalta viime vuosina.

Suomen metsiä hakataan vuosikasvua vähemmän, mutta vuoden alussa Luonnonvarakeskus (Luke) kohautti uutisella, jonka mukaan metsät olivat muuttuneet hiiltä sitovista nieluista päästöjen lähteeksi.

Ruotsin metsät olivat samaan aikaan säilyneet nieluina. Välillä Luke päivitti laskelmiaan, mikä söi luottamusta niihin. Moni ärtyi.

Kohun ollessa pahimmillaan tutkimusprofessori Annika Kangas istui uima-altaalla toisella puolella maapalloa ja yritti tulkita medialle, mistä laskelmissa oli kyse.

”Sain silloin itsekin palautetta, että olen vihervassarikommari, vaikka minulla ei ollut laskemien kanssa osaa eikä arpaa”, Kangas sanoo.

Tänä keväänä maa- ja metsätalousministeriö pyysi Kangasta tekemään perusteellisen selvityksen maaperän ja puuston kasvihuonekaasulaskennan epävarmuuksista. Kangas arvelee, että hänet valittiin tehtävään, koska hän ei ole ollut laatimassa laskelmia ja katsoo niitä ulkopuolisin silmin.

”Jokaisessa päivityksessä nielut ovat pienentyneet, ja muutos on ollut niin vauhdikasta, ettei kukaan ole kunnolla perillä siitä, mitkä kaikki asiat niihin vaikuttavat.”

Annika Kangas on mitannut ja arvioinut metsää analyyttisesti yli kolme vuosikymmentä. Tunteet tulivat peliin mukaan muutama vuosi sitten, kun Kangas osti omaa metsää. Kuva: Lari Lievonen

Puusto on edelleen hiilinielu, mutta maaperän osuus päästöistä tuli yllätyksenä, Kangas sanoo. Hän selittää yksityiskohtaisesti maaperään liittyvien laskelmien ongelmia.

Ne ovat monimutkainen vyyhti, ja menetelmiä on muuteltu monta kertaa, joten alkaa olla vaikea sanoa, mikä osa tuloksista johtuu menetelmästä ja kuinka paljon poliittisilla ohjauskeinoilla voitaisiin vaikuttaa maaperän hiilinieluihin.

Tähän mennessä Kangas tutkijoineen on käynyt Suomen ja Ruotsin malleja suurennuslasilla läpi ja pohtinut molempien tapojen hyviä ja huonoja puolia.

”Mitä enemmän olen perehtynyt tähän, sitä enemmän uskon, että EU lähti soitellen sotaan. Että ei ymmärretty, miten monimutkaisia maaperämallinnukset ovat ja miten vähän siihen on käytettävissä aineistoja”, Kangas sanoo.

Puusto, jonka mittaamiseen Kangas on urallaan keskittynyt, on maaperää helpommin mitattavissa. Maassa mittaustulokset saattavat vaihdella jopa vierekkäisissä mittauskuopissa.

”Itselleni oli järkytys, että kun meillä on puista tuhansia havaintoja käytettävissä joka puolelta Suomea ja erilaisista metsistä, niin kun mennään maaperään, meillä on vain 68 suota ja niistäkään ei ole kerätty karikesatoa.”

Annika Kangas on erikoistunut metsävarojen inventointiin ja metsäsuunnitteluun. Metsäntutkimuksessa ja -opetuksessa on kulunut yli 30 vuotta.

Kangas tiesi jo lukioikäisenä, että isona hänestä tulee tutkija. Matematiikkaa rakastaneen nuoren suunnitelmissa oli alun perin opiskella sähköinsinööriksi. Ala vaihtui, kun eno järjestö Kankaalle kesätyön Niinisalon varuskuntaan mittaamaan metsiä.

”Käveltiin metsässä ja mitattiin puiden läpimittoja ja pituuksia ja laskettiin tilavuuksia. Samoja menetelmiä kuin nykyään työkseni teen.”

Muita polkuja ei ole tarvinnut miettiä. ”Tutkimus on minulle ainoa oikea ala. Vapaus ajatella – se on parasta”, Kangas sanoo.

Vaikka metsässä on kuljettu ja metsää on analysoitu lukujen takaa vuosikymmenet, metsänomistaja Kankaasta tuli vasta muutama vuosi sitten, kun hän asettui puolisonsa Jyrki Kankaan kanssa Joensuun Kontiolahdelle asumaan.

”Suvussani ei ole metsänomistajia, eikä äidillä ja isällä ollut ainuttakaan kalikkaa”, Kangas sanoo.

Nyt pariskunnalla on kotiseudulla muutama harrastuspalsta, joita hoidetaan taloudellista tuottoa painottaen. Joitain alueita on suojeltukin määräaikaisesti. Sitten on vielä omat, yksityiset lempipaikat.

”Kun metsäpalstan hankki, niin tunneside syntyi viidessä minuutissa. Siellä on tietyt paikat, mistä olen sanonut, että tätä ei hakata koskaan, tämä on minun oma virkistyspaikkani ja pysyy vain meidän salaisuutena.”

Koko Kankaan uran ajan metsät ovat kiinnostaneet suomalaisia, ja kohut ovat seuranneet toisiaan aina syväauratuista aukoista valkoselkätikkoihin. Metsätaloudessa on tehty virheitä ja korjattu menetelmiä.

Kankaan mielestä monella on mielessään pinttymä tietynlaisesta metsätaloudesta, ehkä vuosikymmenten takaa, eikä se helpolla muutu, vaikka asioita tehdään nykyään toisin.

Metsätalouden toimet ovat myös kaikille näkyviä.

”Sanonnan mukaan kun lääkäri tekee virheen, se haudataan näkyvistä nopeasti, mutta kun metsänhoitaja tekee virheen, jäljet näkyvät sata vuotta.”

Hiilinielulaskelmien osalta askelmerkkejä nyt korjataan, ja tavoitteena on löytää luotettavampi lopputulos.

Monet metsäntutkijat ovat Kankaan mukaan alkaneet ajatella, että maaperän osuus pitäisi yksinkertaisesti poistaa laskelmista siihen liittyvien epävarmuuksien takia.

Kankaan oma mielipide on radikaalimpi; hän ei huomioisi metsän hiilinieluja lainkaan.

”Pitkällä aikavälillä puuston hiilinielu on joka tapauksessa nolla. Riippumatta siitä hakataanko paljon vai vähän, kasvu hakeutuu hakkuiden ja luonnonpoistuman tasolle”, Kangas selittää.

Ainoa hiilinielu, johon Kangas poliittisessa päätöksenteossa keskittyisi, ovat tekniset hiilinielut. Teknisillä hiilinieluilla tarkoitetaan tekniikkaa, jossa tehtaan piipuista tupruava hiilidioksidi otetaan talteen.

”Kun hiilidioksidi laitetaan purkkiin sieltä piipusta, tiedetään, että se on varmasti siellä.”

Lyhyellä, muutaman kymmenen vuoden aikajänteellä puuston hiilinieluja on mahdollista kasvattaa, mutta se tulee Kankaan mielestä kalliiksi.

”Mitä pitempi aika rajoitetaan, sitä kalliimmaksi tulee. Ja sitä pahemmin hävitetään Suomesta metsäteollisuus.”

Teknisiin nieluihin keskittyminen auttaisi myös sovittamaan yhteen metsätalouden ja monimuotoisuuden tavoitteita.

”Silloin olisi perusteita pitää vanhojakin metsiä kasvamassa, kun ei tarvitsisi miettiä niistä lahoamisessa syntyviä päästöjä.”