
Hakkuiden rajoittaminen merkitsisi Metsä Groupin metsäjohtajan Juha Jumppasen mukaan merkittäviä taloudellisia menetyksiä Suomessa ja EU:ssa.
”Jos hakkuita vähennettäisiin Suomessa 10–15 miljoonan kuutiometrin verran vuositasolla, se merkitsisi kahdesta kolmeen miljardin arvonlisäyksen menetystä ja metsäalan arvoketjussa 11 000–17 000 työpaikan menetystä erityisesti maakunnissa. Minun mielestäni meillä ei kansakuntana ole siihen varaa.”
Jos hakkuita Suomessa rajoitettaisiin, kaksi kolmasosaa niistä siirtyisi EU-maiden ulkopuolelle, kuten professori Maarit Kallio on alustavien tutkimusten perusteella todennut.
Jumppanen pitää kohtuuttomana, että metsäalasta yritetään tehdä ilmastomuutoksen seurausten maksumiestä.
”Ilmastonmuutoksen alkuperäinen syyllinen on fossiilitalous.”
Jumppasen mukaan hiilineutraalisuustavoitteen sitominen ilmastonmuutoksen seurauksena epävakaiksi muuttuneisiin metsänieluihin on ollut virhe.
Komission on hänen mielestään pakko arvioida nielutavoitteet uudelleen, sillä kaikilla metsäisillä jäsenmailla on tällä hetkellä sama maaperän päästöihin ja nielujen alenemiseen liittyvä ongelma.
Suomen metsät ovat Jumppasen mukaan ikäluokkarakenteeltaan ohittaneet kiivaimman kasvun vaiheen ja kasvu hidastuu. Jos lähdettäisiin vielä rajoittamaan hakkuita, niin kasvu hidastuisi vielä enemmän, koska metsät vanhenevat ja luonnontuhoriskit kasvavat.
”Metsien nielujen kasvattaminen ei voi perustua hakkuiden vähentämiseen, vaan metsien kasvun vahvistamiseen.”
Jumppanen huomauttaa myös, että kun Venäjältä puun ja polttojakeiden tuonti on päättynyt, niin siellä on tullut kymmenen miljoonan kuution säästöt joka vuosi.
”Ilmastokeskustelussa unohtuu, että ilmasto ei tunne rajoja.”
Juttu perustuu Metsämiesten Säätiön rahoittamaan kiertoartikkeliin, jonka toteutti Audiomedia. Koko haastattelun voit lukea täältä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
