• Sudet aiheuttaneet tänä vuonna jo noin 60 koiravahinkoa – susien pannoitushankkeen tietojen jakamisesta ei ole saatu vielä tietoa

    Luonnonvarakeskus ei ole vielä kertonut, saadaanko uudessa tutkimushankkeessa kerättävien pannoitettujen susien GPS-tietoja nähtäville.
    Susien aiheuttamia koiravahinkoja sattuu etenkin etäällä ohjaajasta työskenteleville metsästyskoirille.
    Susien aiheuttamia koiravahinkoja sattuu etenkin etäällä ohjaajasta työskenteleville metsästyskoirille. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Erä
    7.12.202310:44
    Eija Vallinheimo

    Riistavahingot-sivujen mukaan sudet ovat tappaneet tai raadelleet jo noin 60 koiraa tämän vuoden aikana. Osa on menettänyt henkensä kesken metsästysreissun, toisten kimppuun susi on käynyt kotipihalla. Osa on ehditty pelastaa ennen vakavia vahinkoja.

    Luonnonvarakeskuksen SusiLife-hankkeen tietojen mukaan sudet tappavat koiria, koska ne puolustavat resurssejaan omalla reviirillään. Yleensä sudet välttelevät toisten laumojen reviirejä ja pysyvät omalla alueellaan, koska riski joutua konfliktiin naapurireviirin susien kanssa olisi muuten suuri. Vieras susikin menettää susireviirillä usein henkensä.

    Tutkimusten mukaan alueilla, joilla susille on runsaasti ravintoa, koiravahinkoja tapahtuu vähemmän. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoi Laitilassa järjestetyssä susiseminaarissa, että Lounais-Suomessa koiravahinkoja tapahtuu muita susialueita vähemmän. Lounais-Suomen runsaan peurakannan takia susien ei tarvitse puolustaa ravintoresurssejaan yhtä hanakasti kuin muualla.

    Susien aiheuttamia koiravahinkoja sattuu etenkin etäällä ohjaajasta työskenteleville metsästyskoirille. Koirien suojaamiseksi ei ole keksitty täysin toimivaa keinoa. Riskiä voi pienentää välttämällä koiran irti päästämistä alueilla, joilla tiedetään olevan susia.

    Yksi keino suojella koiria on ollut susien pannoitukset, joiden avulla muun muassa metsästyskoirien ohjaajat voivat seurata susien reviirin käyttöä ja liikkumista. Aiemmin pannoitettujen susien sijaintitietojen näyttäminen päättyi helmikuun 2020 lopussa.

    Luonnonvarakeskus on saanut riistakeskukselta hiljattain luvan pannoittaa susia taas ensi vuoden alusta lähtien. Luke on tiedottanut WINDLIFE-hankkeeesta uutisoitaessa lyhyesti, että tietoa kerätään varustamalla susia GPS-paikantimilla. Luonnonvarakeskus ei ole kuitenkaan vielä kertonut, saadaanko susien pantatietoja aiempaan tapaan julkisiksi.

    Lisää aiheesta
    • Lupa on myönnetty vuosittain 20 suden pyydystämiseen vuosina 2024−2026

      Erä | Luonnonvarakeskus haki kaikessa hiljaisuudessa lupaa susien pannoittamiseen tuulivoimatutkimukseen – Riistakeskus myönsi poikkeusluvan yhteensä 60 suden pyydystämiselle

    • Tinki menetti hyökkäyksessä kulmahampaan ja sai ruhjeita vatsaan. Henki kuitenkin säilyi.

      Erä | Röyhkeä susipari vei Tinki-koiran pihaton ruokintapöydältä – emännän nopea reagointi pelasti tällä kertaa

    • Pannoitus päättyi 2019. Sen jälkeen susipopulaatiota on tutkittu DNA-menetelmällä, joka vaatii ulosteiden keräämistä.

      Eläimet ja kasvit | Susien pantaseuranta lopetettiin kahdesta syystä, ja sen vuoksi metsästyskoiria joutuu aiempaa enemmän hukan suuhun

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle