• ”Mr. Finland, kutsun sinut hikimajaseremoniaan” – ei tullut mieleenkään kieltäytyä

    Maailmassa on ainakin kaksi hurjaa saunakansaa, suomalaiset ja siouxit, kirjoittaa Pekka Ervasti.
    Tilaajalle
    Keltaisen Ukkosen leiri. Etelä-Dakotan Mustat vuoret annettiin lakatoille – hetkeksi.
    Keltaisen Ukkosen leiri. Etelä-Dakotan Mustat vuoret annettiin lakatoille – hetkeksi. Kuva: Pekka Ervasti
    Metsä|Erä
    8.10.202408:03
    Kolumni
    Pekka Ervasti

    Vailla metsästysoikeutta osallistuin jahtiin vain ajomiehenä. Maasto Etelä-Dakotan Mustilla vuorilla oli erikoista: kaktuksia männikössä! Päivän päätteeksi saaliina muutama kani. Keltaisen Ukkosen leirissä niistä valmistui sukkelasti suunmukainen soppa.

    Muutaman tiipiin leiri oli noussut vuorille jo aikaisemmin. Elettiin 1980-lukua ja Amerikan intiaaniliike (AIM) oli käynnistänyt mielenilmauksen vuorien palauttamiseksi Lakota -kansalle, joka tunnetaan paremmin ranskalaisten antamalla nimellä sioux.

    Yhdysvaltojen hallitus luovutti alueen lakotoille Fort Laramien sopimuksella 1868 ”niin pitkäksi aikaa, kun ruoho kasvaa ja joet virtaavat”. Ruoho lakkasi kasvamasta, kun vuorilta löytyi kultaa ja myöhemmin uraania.

    Leiriin johtavan soratien sulki puomi, josta roikkui tähtilippu ylösalaisin – vanha Yhdysvaltain ratsuväen hätämerkki. Sisälle minut puhui intiaaniopiskelija, johon tutustuin Etelä-Dakotan valtion yliopistolla (SDSU) stipendivuoteni aikana.

    Ruokailun jälkeen leirin päällikkö Russell Means osoitti minua etusormellaan, jota koristi arviolta sentaalin painoinen turkoosisormus. Hän tiesi, että suomalaiset ovat saunakansaa. ”Mr. Finland, kutsun sinut tänään mukaan inipiin, hikimajaseremoniaan.” Ei tullut mieleenkään kieltäytyä.

    Karuilmeinen Russell Means on tuttu ainakin niille, jotka ovat nähneet elokuvan Viimeinen mohikaani.

    Karuilmeinen Russell Means on tuttu ainakin niille, jotka ovat nähneet elokuvan Viimeinen mohikaani. Siinä saunaisäntäni näytteli juuri tuota viimeistä mohikaania, tarinan sankarin Haukansilmän (Daniel Day-Lewis) taistelutoveria. Leffan nähneet muistavat loppukohtauksen, jossa Means käy hurjan kaksintaistelun vihollisen kätyriksi ryhtyneen Maguan (Wes Studi) kanssa.

    Elokuvarooli oli kuitenkin vielä edessäpäin ja Means täysin uppoutunut radikaalin intiaaniliikkeen toimintaan. Leirin päällikön jyrkkiä puheita kuunnellessa en olisi uskonut, että hän joskus suostuisi mukaan kaupalliseen Hollywood-tuotantoon.

    Kun syystalven aurinko vajosi kalliopaasien taakse, meitä käveli puolisen tusinaa miestä matalan Victoria-lammen rannalle. Vesirajaan pystytetyn puukehikon päälle oli vedetty paksu pressu. Teltan edessä loimusi nuotio. Yksi miehistä kantoi lapiolla liekeistä hehkuvia kivenmurikoita saunan sisälle. Kuunkierron mukaisesti niitä pitää aina olla 28 ja kaikkien on oltava mahdollisimman pyöreitä, lintukiviä.

    Heitimme vaatteet puunrungolle ja ryömimme sisään oviaukosta, joka aina suuntautuu itään kohti aamutähteä.

    Teltan hämärässä istuimme maalattialle tulikuuman kiviröykkiön ympärille. Joku heitteli ontolla biisoninsarvella vettä kiukaalle. Toiset aloittivat kumean, nousevan ja laskevan laulun. Russell lausui lakotankielisen rukouksen Watan Tankalle, suurelle hengelle, pyytäen suojelusta luonnon eläimille piikkisiasta buffaloon.

    Minulle oli kerrottu, että ovi avataan seremonian aikana kolmesti – aina, kun joku sitä pyytää sanoilla: ”Olette kaikki sukulaisiani”.

    Kun kuumuus alkoi jo kärventää korvalehtiä, vierustoveri pukkasi minua vaivihkaa kylkeen ja neuvoi kumartumaan matalammalle viileämpään. Urheus vaatii joskus pientä vilunkia.

    Tajusin, että vieraan olisi ehkä huomaavaista pyytää ensimmäisenä lisähappea. Tuskin ehdin suuni avata, kun koko kylpyporukka säntäsi oviaukolle läähättämään.

    Kolmannen löylyttelyn jälkeen juoksimme selät höyryten hyiseen lampeen. Jääriitteen helinä sekoittui hurjiin karjahduksiin. Poltellessamme lopuksi rannalla mieheltä miehelle kiertävää rauhanpiippua, joka oli ladattu punapajun kuoresta jauhetulla tupakalla, huomasin olevani mutakylvyn jäljiltä likaisempi kuin saunaan mennessäni. Silti tunsin itseni harvinaisen puhdistuneeksi.

    Kirjoittaja on MT Metsän kolumnisti.
    Lisää aiheesta
    • Suo siellä, ritinä täällä. Pakkasyön jälkeen on maastossa lähes mahdotonta liikkua äänettömästi.

      Erä | Teerijahdissa onnistuminen rapeana pakkasaamuna on lähes mahdotonta

      Tilaajalle
    • Hiljaa hyvä tulee. Harrin kalastajan kannattaa kahlata virrassa mahdollisimman varovasti.

      Erä | Joki, jolle harrien valtias koukuttaa palaamaan aina uudestaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sauna
    Lakota-kansa
    hikimajaseremonia
    Russell Means
    Etelä-Dakota
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle