
Metsäalan pyöreän pöydän neuvotteluissa etsitään huomenna torstaina ratkaisuja hiilinielujen vahvistamiseksi. Tapaamisen ovat kutsuneet koolle ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.).
Metsät ovat Suomen tärkein hiilinielu. Niistä huolimatta koko maankäyttösektori putosi toissa vuonna hiilipäästöjen lähteeksi.
Luonnonvarakeskuksen mukaan keskeinen syy muutokseen on metsien kasvun hidastuminen, kasvaneet hakkuut sekä laskentatavan muutokset.
Nielujen pienentyminen vaikeuttaa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista, millä voi olla myös merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia.
Pyöreässä pöydässä keskustellaan alan toimijoiden kanssa, mitä metsätaloudessa ja -teollisuudessa voidaan tehdä maankäyttösektorin nielujen vahvistamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.
Keskusteluissa pohditaan myös liian voimakkaita harvennushakkuita, jotka vaikuttavat nielujen pitkän aikavälin kehitykseen.
”Metsien liialliset hakkuut ovat johtaneet siihen, että hiilinielujen ja metsäluonnon lisäksi jopa puuntuotannollinen kestävyys on uhattuna”, painottaa ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän puheenjohtaja Ohisalo.
Ohisalon mukaan metsäalan tulevaisuuden kilpailukyvyn takaa, että puun jalostusarvo kasvaa ja metsien käyttö asettuu kestävälle tasolle.
”Luonnon ja ilmaston kannalta kestävästi tuotetuille puutuotteille on jatkossa maailmalla kasvava kysyntä esimerkiksi tekstiilien valmistuksessa”, muistuttaa Ohisalo.
”Nieluongelmaan on esitetty Suomen metsien hakkuiden rajoittamista. Se ei olisi ilmastohaasteen tai kestävän kehityksen kannalta perusteltua”, korostaa maa- ja metsätalousministeri Kurvinen.
Kurvisen mukaan metsiä hyödynnetään globaalin kysynnän tyydyttämiseksi. Jos Suomessa vähennettäisiin metsien hakkuita, hakkuut siirtyisivät muihin maihin.
Samalla heikkenisi mahdollisuus korvata fossiilista energiaa ja uusiutumattomia raaka-aineita uusiutuvilla.
Kurvinen muistuttaa, että metsien kestävällä käytöllä on tärkeä rooli myös omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamisessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
