Sosiaalisessa mediassa riekkuminen on päivien ainoa ilo aivan liian monelle katkeroituneelle

Metsämiesten säätiö selvitti ensin metsänomistajien ja viimeisimpänä metsäammattilaisten tuntemuksia vallitsevasta metsäkeskustelusta. Molemmissa ryhmissä kolme neljästä koki, ettei metsäkeskustelu perustu tosiasioihin.

Metsämiesten säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä totesi, että metsäkeskustelussa kuuluu organisaatioiden ääni, ihmisen ääni uupuu. Viestintään tarvitaan koulutusta ja resursseja.

Some on raaka paikka. Joskus ryöpytys voi olla sitä luokkaa, että on parempi suojata itseään ja pitää taukoa. Jotkin väittelyistä ovat loputtoman pitkiä ja taistelut kannattaakin valita tarkkaan.

Somen perusteella voi saada vaikutelman, että suurin osa ihmisistä on jotain mieltä. Näinhän asia ei ole. Joihinkin teemoihin on vain masinoitu riittävä määrä väsymättömiä kommentoijia.

Sosiaalinen media on päivien ainoa ilo aivan liian monelle katkeroituneelle. Arki saa sisältöä provosoinnista, väittelystä ja naljailusta. Lisäksi joillakin organisaatioilla on erikseen nimetyt henkilöt, joiden pääasiallisena tehtävänä on kommentoida somessa.

Totuudella ei ole merkitystä, klikkauksilla on. Mallia on jossain määrin otettu naapurimaasta.

Eri organisaatioilla tuntuu olevan hyvin erilainen lähestymistapa ympäristöasioihin. Muutaman ympäristön ja metsien suojeluun profiloituvan organisaation koulutustarjonnasta löytyy muun muassa vaikuttamista mielenosoituksilla, sisäisen viestinnän koulutusta, somevaikuttamista ja tapahtumien järjestämistä.

Koulutusta saa myös putkatukihenkilönä toimimiseen. Perinteiset metsäalan ammattilaiset opiskelevat samaan aikaan vesiensuojelua, luonnonhoitoa ja vanhojen metsien tunnistamista.

”Kapitalistien juoksupojat” ja ”ahneiden paskojen palvelijat” opiskelevat siis ekosysteemiä kaikessa hiljaisuudessa, kun eräät organisaatiot keskittyvät keinoihin, joilla saadaan mahdollisimman paljon ääntä ja näkyvyyttä. Pohtia sopii, kumpi koulutuslinja palvelee paremmin ympäristöä.

Metsäammattilaisten ja metsänomistajien todellakin pitäisi näkyä enemmän somessa ja ihan kaikissa medioissa. Samaan aikaan on kuitenkin oma perustehtävä hoidettavana. Vaatimukset ovat kovat jo pelkästään siinä.

Vaikka olen itsekin valistanut uusia toimihenkilöitä siitä, että kaikki mitä teet, on markkinointia, niin ei voi odottaa, että vapaa-aika pyhitetään työnantajakuvan tai metsäalan imagon nostamiseen.

Samalla on todella tärkeää, että riittävä määrä metsäammattilaisia osallistuu keskusteluun. Se vaatii Pirttilän sanoin tukea ja koulutusta. Putkatukihenkilön koulutusta tuskin tarvitsemme, mutta kaikki viestintään liittyvä on paikallaan.

Jotta median rakastamasta vastakkainasettelusta päästäisiin aitoon kuunteluun ja vuorovaikutukseen, olisi aina ensin varmistuttava, että puhutaan samasta asiasta. Mitä esimerkiksi on luontokato? Entä monimuotoisuus?

Toinen, minkä pitää muuttua on kunnioittava suhtautuminen toiseen ihmiseen. Myös silloin, kun ollaan eri mieltä asioista tai ainakin keinoista, joilla yhteiseen päämäärään päästään.