
Kuluva pölyttäjäkesä on ollut edellistä parempi, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke) tiedotteessaan. Tiedot katsaukseen on saatu tallennettuihin havaintoaineistoihin pohjautuen.
Runsastuneita lajeja on ollut päiväperhosissa hieman enemmän ja kimalaisissa selvästi enemmän kuin vähentyneitä lajeja. Päiväperhosten kokonaismäärät ovat kuitenkin jääneet hieman edellisvuotta matalammiksi.
Helteisen toukokuun ansiosta pölyttäjien kesä on edennyt etupainotteisesti, ja elokuuhun tultaessa ne ovat jo vähälukuisia. Päiväperhosten tärkeimpänä lentoaikana heinäkuussa sää oli pilvinen ja epävakaa. Elokuun alkupäivinä satoi runsaasti. Tiedotteen mukaan tämän vuoksi katsaukseen on saatu elokuulta vain niukasti havaintotietoa.
”Perhoskesä näyttää kaksijakoiselta.”
Ennakkotietojen perusteella runsastuneita päiväperhoslajeja on tänä kesänä ollut hieman enemmän kuin vähentyneitä. Noin kolmanneksella lajeista yksilömäärät olivat lähellä edellisvuoden tasoa.
”Perhoskesä näyttää kaksijakoiselta. Monia vähälukuisia lajeja on tavattu ilahduttavan runsaasti, mutta yleisimpien lajien kannat enimmäkseen pienenivät”, toteaa Syken tutkija Janne Heliölä tiedotteessa.
Kimalaislajien kannat romahtivat vuonna 2022, mutta palautuivat jo viime kesänä keskimääräiselle tasolle. Hyvä kehitys jatkui, sillä kimalaisia tavattiin heinäkuun lopulle asti edellisvuotista enemmän.
”Lämmin toukokuu antoi kimalaiskesälle hyvän startin, joka on näkynyt myös metsämarjojen runsaina satoina. Myöhemmin kesällä on vältytty kuivuuskausilta, joten kimalaisten pesät saivat vahvistua rauhassa”, pohtii Heliölä tiedotteessa.
Elokuussa kimalaisten määrät ovat jo olleet laskusuunnassa, sillä lämpimän alkukesän takia pölyttäjäsesonki hiipuu etuajassa. Elokuun puolivälissä merkittävä osa kimalaisista on tavalliseen tapaan ollut loiskimalaisia sekä kukilla uneliaasti liikkuvia koiraita, tiedotteessa kerrotaan.
Tiedotteessa painotetaan, että pölyttäjillä on tärkeä rooli luontokadon torjunnassa, ja seurannoissa havaitut pitkän aikavälin kannanmuutokset heijastavat elinympäristöjen tilaa sekä ilmaston muuttumista.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
