
Uusiutuvan lentopolttoaineen kehittämiseen erikoistunut brittiläinen biopolttoaineyhtiö Flying Forest Limited on varannut 26,8 hehtaarin alueen liiketoiminnalleen Iisalmesta.
Iisalmen kaupungin tiedotteen mukaan yhtiö hankkisi polttoaineen raaka-aineensa kokonaan paikallisista metsistä ja sahoilta.
Tiedotteessa arvioidaan, että maanhankinta on merkittävä askel kohti alueen ensimmäisen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen ja biopolttoaineiden tutkimuskeskuksen perustamista.
Toteutuessaan laitoksen odotetaan tuovan merkittäviä taloudellisia hyötyjä Iisalmeen. Näitä hyötyjä olisivat muun muassa noin sata uutta työpaikkaa.
Flying Forest on erikoistunut yksinomaan uusiutuvaan lentopolttoaineeseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
