• Lakiuudistus toi uuden suojelukeinon: Nämä ovat kaksi tiukasti suojeltua luontotyyppiä – toista on 0,002 prosenttia Suomen pinta-alasta

    Ely-keskukset tiedottavat maanomistajia, jos heidän mailtaan löytyy tiukasti suojeltuja luontotyyppejä. Esimerkiksi metsätalous on näillä alueilla pannassa.
    Dyynimuodostumien levinneisyys painottuu Pohjanlahden rannikolle. Merkittäviä dyynisarjoja on myös Yyterinniemellä sekä Hankoniemellä.
    Dyynimuodostumien levinneisyys painottuu Pohjanlahden rannikolle. Merkittäviä dyynisarjoja on myös Yyterinniemellä sekä Hankoniemellä.  Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Luonto
    2.5.202413:52
    Paula Liesmäki

    Ely-keskukset käyvät kesällä kartoittamaan uuden luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä, kertoo ympäristöministeriö.

    Luonnonsuojelulaki uudistettiin viime vuonna. Lakiin lisättiin uutena luontotyyppien suojelukeinona heikentämiskielto suoraan lain nojalla.

    Tiukasti suojeltuja luontotyyppejä ei saa hävittää, eikä heikentää.

    Tiukasti suojeltuja luontotyyppejä on kaksi: serpentiinikalliot, -kivikot ja -soraikot sekä rannikon avoimet dyynit.

    Luontotyypit ovat ovat luontaisesti harvinaisia ja ihmisen toimien vuoksi uhanalaistuneita, ympäristöministeriön tiedote kertoo.

    Mahdollisia serpentiiniluontotyyppejä on tunnistettu reilut tuhat kohdetta.

    Esimerkiksi avoimia dyynejä arvioidaan koko maassa olevan vain 500–600 hehtaaria. 80 prosenttia sijaitsee suojelualueilla. 600 hehtaaria on 0,002 prosenttia Suomen pinta-alasta.

    Dyynimuodostumien levinneisyys painottuu Pohjanlahden rannikolle. Merkittäviä dyynisarjoja on myös Yyterinniemellä sekä Hankoniemellä. Itäisimmät dyynit tunnetaan Kymenlaaksosta.

    Mahdollisia serpentiiniluontotyyppejä on tunnistettu reilut tuhat kohdetta. Niiden yhteispinta-ala on noin 1 600 hehtaaria. Vajaa kolmasosa eli 460 hehtaaria kohteista sijaitsee suojelemattomilla yksityismailla.

    Serpentiinikallioita eli ultraemäksisiä kallioita, joilla kasvaa serpentiinikasveja, esiintyy harvinaisena etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa: esimerkiksi Kaavilla, Kuhmossa, Paltamossa ja Keski-Lapissa.

    Avoimia dyynejä arvioidaan koko maassa olevan vain 500–600 hehtaaria.

    Suomen ympäristökeskus on koonnut avoimet paikkatietoaineistot tiukasti suojeltujen luontotyyppien tunnetuista ja mahdollisista esiintymistä.

    Ely-keskukset käyttävät aineistoja luontotyyppiesiintymien tarkentamiseksi maastokartoituksilla.

    Ely-keskukset tiedottavat maanomistajia tai alueella toimintaa harjoittavaa tahoa luontotyyppiesiintymän sijainnista sekä toimenpiteistä, joiden voidaan katsoa heikentävän luontotyypin ominaispiirteitä.

    Tällaisia toimia ovat esimerkiksi metsätalous, rakentaminen, maanpinnan muokkaaminen tai kallioperään kajoaminen, ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan.

    Vastuu tiukasti suojellun luontotyyppiesiintymän turvaamisesta on sillä, jonka toiminta luontotyyppiä voi uhata.

    Suojeltujen luontotyyppien joukkoon on luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä lisätty kalkkikalliot, sisämaan tulvametsät ja harjumetsien valorinteet. Kuva on kalkkikallioretkeltä Lohjan Hermalan Kalkkimäeltä.
    Suojeltujen luontotyyppien joukkoon on luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä lisätty kalkkikalliot, sisämaan tulvametsät ja harjumetsien valorinteet. Kuva on kalkkikallioretkeltä Lohjan Hermalan Kalkkimäeltä.  Kuva: Marita Waenerberg
    Lisää aiheesta
    • Lohjansaaresta löytyy useista arvokkaita kalkkikalliometsiä. Alueelle on perustettu myös luonnosuojelualueita.

      Luonto | Tunnistatko kalkkikallion? Luonnonsuojelulailla turvattu luontotyyppi vaatii usein hoitoa

    Ely-keskukset aloittavat kesällä myös rajauspäätöksellä suojeltavien luontotyyppien kartoitukset.

    Luonnonsuojelulaissa mainittuja luontotyyppejä ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen alueella vaarantuu.

    Muuttamiskielto tulee voimaan, kun ely-keskus on määritellyt suojellun alueen rajat ja antanut rajauspäätöksen maanomistajalle tiedoksi.

    Suojeltujen luontotyyppien joukkoon on luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä lisätty kalkkikalliot, sisämaan tulvametsät ja harjumetsien valorinteet.

    Näiden lisäksi kartoitetaan muun muassa ketoja, tervaleppämetsiä ja pähkinäpensaikkoja.

    Ely-keskukset tiedottavat maanomistajia heidän maillaan tehtävistä luontotyyppikartoituksista.

    Lisää aiheesta
    • Puutarhoista levinneen kurtturuusun saa repiä irti, jos se uhkaa vallata hiekkarannan.

      Luonto | Tunnistatko arvokkaat luontotyypit? Usein niiden erityispiirteet pystyy päättelemään jo nimestä

      Tilaajalle
    • Lähes puolet uhanalaisista suolajeista elää ensisijaisesti letoilla.

      Ympäristö | Ely inventoi Uudenmaan arvokkaita luontotyyppejä ‒ erityishuomio harvinaiselle suotyypille

    • Eriasteisesti lahonnut puu ja järeät lehtipuut ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä.

      Metsiensuojelu | Pentti Linkolan ”sanomattoman hieno” löytö päätyi tarjouskilpailusta suojeluun – Etelä-Suomessa luonnonsuojelu nojaa yksityisiin toimijoihin

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    luontotyypit
    lakiuudistus
    serpentiinikalliot
    dyynit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua