
Satavuotiaiden järeiden kuusten keskellä astelee tyytyväinen mies. Vasta perustettu Suojametsä-säätiö sai hankittua Somerolta suojeltavaksi 22 hehtaaria pitkään rauhassa kasvanutta metsää.
Säätiön perustaja Lasse Kallioniemi, 66, on itsekin rauhallinen ja jalat juurevasti maassa. Vaikkei vanhuus vielä edes kolkuttele ovella, lapseton yrittäjä mietti, mitä hän tekisi kerääntyneellä omaisuudellaan.
Kallioniemi lähti tekemään testamenttia ja harkitsi perinnön jättämistä metsien suojeluun. Juristi kuitenkin ehdotti säätiön perustamista.
”Tajusin, että sillä tavalla rahat päätyvät käyttöön nopeammin eikä minun tarvitse ensin kuolla. Samalla voisin olla mukana käytännön työssä. Vielä on tarkoitus pysyä jonkin aikaa hengissä.”
Säätiö perustettiin joulukuussa 2025.
”Tunsin etukäteen luontoihmisen, Esko Tuomiston. Hänestä tuli säätiön toiminnanjohtaja. Muut hallituksen jäsenet löytyivät hänen kauttaan.”

Kallioniemi sitoutui antamaan säätiölle alkuvaiheessa puolitoista miljoonaa euroa. Säätiöllä pitää perustettaessa olla rahoitus kolmeksi vuodeksi. Nyt sitä riittää puoli miljoonaa vuodessa. Ja rahoitusta on kuulemma luvassa kolmen vuoden jälkeenkin.
Kärsiikö kysyä, mistä tuollainen omaisuus on karttunut?
”Olen 40 vuotta säästänyt aina vähän sukanvarteen. Olen tehnyt pitkää päivää yrittäjänä ohjelmoinnin ja sovellusten parissa. Minulla ei ole ollut harrastuksia eikä aikaa tuhlata rahaa. Olen aina ajanut vanhalla autolla.”
Säätiön hallituksen puheenjohtajana Kallioniemeä miellyttää, että suojeltavat kohteet voi valita omilla kriteereillä. Tarvittaessa voi toimia nopeastikin.
Samoin ajattelee toiminnanjohtaja Tuomisto. Hän uskoo, että Suojametsä-säätiöllä on oma ”ekologinen lokeronsa”.
”Uskomme, että luonnon pelastamisessa riittää työtä kaikille. Näemme itsemme täydentävänä osana joukkuetta. Tulokkaana voimme tuoda suojeluun uusia näkökulmia.”

Suojametsä-säätiön ensimmäinen kohde oli saari Puulalla. Varsinainen vonkale suojeltavaksi löytyi lehtijutun (HS 29.6.2025) perusteella Somerolta Sylvänän kylän kupeesta.
Kyseessä oli yhden perheen varjelema metsä. 82-vuotiaalla tyttärellä oli edunvalvoja, joka oli laittamassa metsän myyntiin. Paikalliset asukkaat olivat huolissaan, että metsä päätyisi hakattavaksi.
”Kävimme katsomassa kohdetta, ja tulimme siihen tulokseen, että se on todella upea ja suojelunarvoinen”, Tuomisto kertoo.

Myllysillan tilalla on tuoretta kangasmetsää, luonnontilaista korpea ja lehtomaista kangasta. Suojeluarvoa nostavat myös lähde ja noro. Vanhaa metsää on 22 hehtaaria, loput peltoa.
”Yhteydenottoja tulee puskaradion kautta. Suojeluintoa tuntuu riittävän.”
Lopulta kaupat edunvalvojan kanssa sujuivat kohtuullisen helposti. Edunvalvojan ei ollut pakko myydä kalleimman tarjouksen tehneelle, vaan hän pystyi ottamaan huomioon luontoarvot, varsinkin kun nähtiin, että perhe oli itse rauhoittanut metsän talouskäytöltä.
Tuomiston mukaan metsästä maksettiin käypä metsätalousarvo.
Lisäkohteiden hankkimiseksi Suojametsä-säätiö ottaa vastaan myös muiden lahjoituksia ja testamenttivaroja. Varsinaista markkinointia ei toistaiseksi tehdä.
”Ajattelimme lähteä rauhallisesti liikkeelle, mutta yhteydenottoja tulee puskaradion kautta. Suojeluintoa tuntuu riittävän”, Kallioniemi iloitsee.
Metsien lisäksi tarkoituksena on suojella pysyvästi myös soita, vesistöjä ja kulttuurimaisemia.
Metsien suojeluun sijoittavia säätiöitä on Suomessa jonkin verran; isompia ja pienempiä. Tunnetuimpia on Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama Luonnonperintösäätiö, jolla on 271 kohdetta eri puolilla Suomea. Yhteispinta-ala on reilut seitsemäntuhatta hehtaaria.
Metsäliitto Osuuskunta perusti vuonna 2025 Metsän Suojelusäätiön. Sille on tarjottu suojeltavaksi yhteensä yli tuhat hehtaaria metsää 85 eri kohteesta. Jatkoon pääsevät edustavimmat. Tavoitteena on, että suojeltu alue säilyy metsänomistajan omistuksessa, mutta suojelusta maksetaan korvaus.
”Selvää on, että emme pysty suojelemaan kaikkia tarjottuja suojelunarvoisia kohteita”, asiamies Shaheena Turak kertoi MT:lle (13.5.)
”Kun luontoarvot ovat kohdallaan, maksamme kohteesta kilpailukykyisen hinnan.”
Myös Luonnonperintösäätiön toimitusjohtaja Timo Huhtamäki kertoo, että heille tarjotaan monin verroin enemmän kohteita kuin säätiö pystyy rahoittamaan. Lahjoituksia ei tule niin paljon kuin kohteista olisi tarjontaa.
”Pidän erittäin hyvänä, että luonnonsuojeluun tulee uusia säätiöitä. Näppituntumani on, että nyt on tapahtumassa metsävarallisuuden siirto suurilta ikäluokilta nuoremmille, ja he haluavat suunnitella metsien tulevan käytön arvojensa mukaan.”
Luonnonperintösäätiö valikoi ostettavat kohteet pisteyttämällä niiden luontoarvot, mikä määrittää paikan ostojonossa.
”Kun luontoarvot ovat kohdallaan, maksamme kohteesta kilpailukykyisen hinnan.”
Huhtamäki arvioi, että luonnonsuojelussa on Suomessa noin miljardin euron rahoitusvaje. Valtiolta siihen liikenee hänen mukaansa vain viidestä kahdeksaan prosenttia.
Valtiokin sekä ostaa että vuokraa maata luonnonsuojelutarkoituksiin.

Helsingin Sanomat: Kuka saa päättää, mitä satavuotiaalle metsälle tapahtuu?
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
