• Ruotsin kuusitukeista merkittävä osa on lahoja

    Tutkimuslaitos Skogsforsk sai aiempaa tarkempaa tietoa tukkien laadusta, kun analyysiin saatiin hakkuukoneiden keräämät tiedot.
    Tilaajalle
    Lahovika on helppo huomata puun kannosta.
    Lahovika on helppo huomata puun kannosta. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä|Metsänhoito
    22.3.202614:00
    Hanna Lensu

    Ruotsissa on kerätty uutta tietoa tukkien laadusta hakkuukonedatan kautta, kertoo tutkimuslaitos Skogforsk. Tutkimukseen hyödynnettiin valtavaa tietomäärää: 13,7 miljoonan kuusitukin tietoja päätehakkuilta. Lahojen esiintymät pystyttiin myös sijoittamaan tarkasti kartalle.

    Tulokset osoittavat, että juurikääpäsienen (Heterobasidion parviporum) aiheuttama tyvilaho on varsin yleinen vika päätehakkuuleimikoiden kuusissa. Koko maassa peräti 19 prosentissa järeistä kuusista oli lahoa. Tutkimuksessa huomioitiin tukin mitat täyttävät kuuset.

    Kuusentyvilaho on myös Suomessa taloudellisesti ylivoimaisesti merkittävin kuusia vaivaava sairaus. Juurikääpä lahottaa puiden juuristoa ja voi edetä jopa yli kymmenen metrin korkeudelle rungossa. Metsänomistajalle menetys on suuri, jos puun arvokkain tukkiosa päätyykin halvaksi kuitu- tai energiapuuksi.

    Juurikääpä voi edetä jopa yli kymmenen metrin korkeudelle rungossa.

    Ruotsin tuloksissa oli merkittävää alueellista vaihtelua. Pohjois-Ruotsissa lahojen kuusitukkien osuus oli vain kymmenen prosenttia, kun taas Etelä-Ruotsissa osuus nousi pahimmillaan 23 prosenttiin. Maan eteläosissakin oli paljon eroja. Huonoin tilanne oli itärannikon tuntumassa, esimerkiksi Gotlannin saarella. Myös Ruotsin suurien järvien alueella juurikäävän vaivaamia kuusia oli runsaasti, mutta maan eteläisimmässä kärjessä taas selvästi vähemmän.

    Lisää aiheesta
    • Juurikäävän aiheuttama tyvilaho näkyy kantopinnassa tummentumana. Sieni myös heikentää kuusia alttiimmiksi kirjanpainaja- ja myrskytuhoille.

      Metsänhoito | Lahottava sieni aiheuttaa taloudellisesti yli puolet Suomen metsätuhoista ‒ ”Juurikääpä helpommin unohtuu, sillä se ei useinkaan näy ulospäin”

      Tilaajalle
    • Tuulen kaataman puun pieni juuripaakku kertoo usein lahosta. Juurikäävän lahottama puuaines on vaaleanruskeaa ja pehmeää.

      Metsänhoito | Video: Kasvu on hyvä, mutta hälytyskellot soivat ‒ tunnista vaaran merkit kuusikossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuusitukki
    juurikääpä
    Skogforsk
    metsäntutkimus
    lahopuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla