• Keitele Groupin Matti Kylävainio jatkaa Sahateollisuus ry:n puheenjohtajana – ala pitää suurimpana epävarmuustekijänään EU:ssa valmisteltua lainsäädäntöä

    Sahateollisuus on ollut vaikeuksissa, sillä puun hinta on korkealla ja rakentaminen jäissä.
    Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.11.202410:30
    Aura Pilkama

    Keitele Groupin sahayhtiö Keitele Timberin toimitusjohtaja Matti Kylävainio jatkaa Sahateollisuus ry:n puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta, kertoo Sahateollisuus ry.

    Hän toivoo alan näkymien parantumista ensi vuonna.

    ”Kulunut vuosi on ollut haastava sahateollisuuden yrityksille. Monilla vientimarkkinoilla kysyntä on ollut vaatimatonta ja samanaikaisesti kotimarkkinassa puun hinta on säilynyt ennätyskorkealla tasolla. Toiveissa on korkotason alenemisen myötä lisääntyvä rakentaminen ja sahatavaran kysynnän vilkastuminen vuoden 2025 toisella puoliskolla”, Kylävainio sanoo tiedotteessa.

    Sahateollisuuden merkittäviä eurooppalaisia kilpailijamaita ovat Saksa, Ruotsi ja Itävalta. Euroopan ulkopuolisista maista Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä ovat sahatavaran tuottaja- ja viejämaita.

    Sahateollisuuden mukaan alan yksi suurimmista epävarmuustekijöistä on tuleva Euroopan komissio ja sen valmistelema lainsäädäntö. Kylävainio toivoo, että komissio vahvistaisi teollisuuden kilpailukykyä.

    ”Esimerkiksi hakkuiden pienentäminen sääntelyn keinoin ei vähentäisi puutuotteiden kysyntää kansainvälisesti. Pienemmät hakkuutasot Suomessa johtaisi hakkuuvuotoon ja tarjoaisi ainoastaan uusia mahdollisuuksia kilpailijoillemme”, hän sanoo.

    Sahateollisuus ry:n varapuheenjohtajina jatkavat Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra ja Multian Sahan toimitusjohtaja Heikki Nuoranne.

    Metsävaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Westas Groupin metsäjohtaja Maija Perävainio ja vientivaliokunnan uutena puheenjohtajana aloittaa Kuhmon myyntijohtaja Matti Sipiläinen.

    Lisää aiheesta
    • Sahateollisuus ry ennakoi suhdannetilanteen säilyvän yhä negatiivisena.

      Metsäteollisuus | Venäjän puutuotevirrat Japaniin katkaistava pikaisesti, vaatii Sahateollisuus

      Tilaajalle
    • Ziegler Group laajensi viime vuosina ostamalla sahoja muun muassa Ruotsista. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Sahajättiläinen ajautui maksukyvyttömäksi Saksassa

      Tilaajalle
    • Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto povaa sahatavaramarkkinoille maltillista käännettä parempaan ensi vuoden aikana.

      Rakentaminen | Sahateollisuuden Aalto: Hankalin tilanne pariinkymmeneen vuoteen – ensi vuonna luvassa valon pilkahduksia

      Tilaajalle
    • Matti Kylävainion laskelmien mukaan yli kolme miljoonaa kuutiota tukkia päätyy muualle kuin sahoille ja levytehtaille.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuus kyseenalaistaa Luonnonvarakeskuksen ennusteen ‒ ”Tukkia ei hakata varastoon”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa