• Kaikista myönnetyistä karhunmetsästyksen poikkeusluvista tehty valitukset

    MT:n tietojen mukaan kaikista myönnetyistä karhupyynnin poikkeusluvista on tehty valitus. Vielä ei ole tietoa siitä, tuleeko luville myös täytäntöönpanokielto.
    Myönnetyistä poikkeusluvista on tehty valitukset.
    Myönnetyistä poikkeusluvista on tehty valitukset. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Erä
    12.8.202509:29
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus myönsi itäiselle kannanhoitoalueelle yhteensä 129 poikkeuslupaa karhun pyyntiin syksylle 2025. Luvat on kohdennettu Pohjois-Karjalaan, Kaakkois-Suomeen ja Pohjois-Savoon. Riistakeskus vastaanotti itäiseltä kannanhoitoalueelta yhteensä 22 poikkeuslupahakemusta, joista 13 tehtiin myönteinen päätös.

    Itä-Suomen hallinto-oikeuteen on jätetty valitus kaikista 13 hakemuksesta. Vielä ei ole tietoa siitä, asetetaanko luvat täytäntöönpanokieltoon hallinto-oikeuksien toimesta valitusten käsittelyn ajaksi.

    Korkein hallinto-oikeus KHO arvioi omassa metsästyslakimuutosta koskevassa lausunnossaan aiemmin, että lakiesityksen mukaiset säännösmuutokset eivät todennäköisesti yksinään ratkaise kannanhoidolliseen metsästykseen liittyvää ongelmaa. Lakiin ei kuitenkaan tehty ratkaisevia muutoksia tämän lausunnon perusteella.

    KHO lausui, että poikkeuspäätösten perusteluissa ei ole kyetty luotettavasti osoittamaan päämäärää eli sen ongelman ratkaisemista, jota varten kannanhoidollinen metsästys on tarpeen.

    ”Ongelmaa yritetään nyt ratkaista säätämällä asetuksella yleisellä tasolla päämäärästä, jonka perustetta saattaa olla hankala todentaa jokaisessa yksittäisessä konkreettisessa poikkeusluvassa”, KHO:n lausunnossa todettiin.

    ”Valittajat ja oikeuslaitos ovat jo vuosien ajan pitäneet Suomen suurpetojen kantojen hallintaa hyppysissään vastoin eduskunnan suuren enemmistön, maan hallituksen ja kansalaisten enemmistön tahtotilaa. Ja sama meno jatkuu”, toteaa Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

    12.8. klo 13:00 Täydennetty tieto, että kaikista luvista on tehty valitukset ja lisätty Metsästäjäliiton kommentti

    Lisää aiheesta
    • Karhupentueen keskimääräiseksi kooksi määriteltiin valokuvien pohjalta 2,7 yksilöä.

      Erä | Viron karhujahdin alku lykkääntyi – Viime vuonna maassa havaittiin ennätysmäärä karhuemoja, joilla oli mukanaan neljä pentua

    • Susien hyökkäysten uhriksi on joutunut jo noin 170 lammasta.

      Erä | Karut tiedot alkuvuoden ajalta: Sudet lahdanneet lampaita, karhut mellastaneet mehiläispesillä

      Tilaajalle
    • Poliisin mukaan karhu jäi ensin toisen junan töytäisemäksi.

      Eläimet ja kasvit | Juna ajoi karhun yli – karhu kuoli

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle