• Aurinkovoima jatkaa ennätyksellistä kasvuvauhtia – tuulivoimalle ei riitä samanlaista myötätuulta

    Suomen aurinkovoimakapasiteetti yli kaksinkertaistui alkuvuoden aikana. Samaan aikaan tuulivoimarakentaminen pysyi maltillisena.
    Pyhäjärven Callio-aurinkovoimapuistossa paneeleita on 22 800.
    Pyhäjärven Callio-aurinkovoimapuistossa paneeleita on 22 800. Kuva: Timo Villanen
    Metsä|Energia
    1.7.202614:18
    Eija Vallinheimo

    Teollisen kokoluokan aurinkovoiman kasvu jatkuu ennätysvauhdilla, kun Suomen aurinkovoimakapasiteetti yli kaksinkertaistui alkuvuoden aikana. Tuulivoima jatkaa Suomen toiseksi suurimpana sähköntuotantomuotona, jolla katettiin viime vuonna yli neljännes Suomen sähkönkulutuksesta.

    Suomen uusiutuvat ry kertoo tiedotteessa, että alkuvuoden aikana tuuli- ja aurinkovoima saavuttivat merkittävän virstanpylvään, kun kotimaisen teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoiman yhteenlaskettu kapasiteetti ylitti 10 gigawattia (GW).

    Tuuli- ja aurinkovoiman yhteenlaskettu kapasiteetti ylitti 10 gigawattia (GW).

    Alkuvuosi oli aurinkovoimalle monin tavoin historiallinen, sillä tänä vuonna Suomen suurin aurinkovoimapuisto Kalanti sekä Suomen ensimmäinen täysin auringon liikkeen mukaan kääntyvillä telineillä toimiva aurinkovoimapuisto Joroisen Hallanvahti aloittelivat sähköntuotantoa.

    Aurinkovoima jatkaa kasvua ennätysvauhtia. Kesäkuuhun mennessä teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita oli Suomessa yhteensä 45, joiden yhteisteho oli 842 MW.

    "Aurinkovoiman kasvutahti on ollut merkittävää ja teollisen kokoluokan aurinkovoima ylitti 500 megawatin rajapyykin vain parissa vuodessa. Tämä kertoo osaltaan sitä, että aurinkovoimalla nähdään selkeästi merkittävää kasvupotentiaalia Suomessa. Nyt on tärkeää, että tätä kehitystä ja kasvupotentiaalia tuetaan myös poliittisesti, jotta aurinkovoimahankekehitys- ja rakentaminen pääsevät jatkumaan Suomessa", Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen kertoo tiedotteessa.

    Kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 2013 tuulivoimalaa.
    Kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 2013 tuulivoimalaa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suomen uusiutuvien puolivuotistilastojen mukaan vuoden 2026 alku näyttäytyi tuulivoimarakentamisen osalta maltillisena. Alkuvuoden aikana tuulivoimakapasiteetti kasvoi 16 voimalalla, ja kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 2013 tuulivoimalaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on nyt 9 535 megawattia (MW).

    Suurimmat tuulivoima-alueet sijaitsevat edelleen Pohjanmaan maakunnissa. Vuoden 2026 kesäkuun loppuun mennessä suurimmat tuulivoimakunnat olivat Kristiinankaupunki, Närpiö ja Pyhäjoki.

    Mikkosen mukaan uusiutuvan energian kasvu on Suomessa ollut poikkeuksellista Euroopan mittakaavassa.

    Lisää aiheesta
    • Sähkön tasemarkkinat pitävät sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainossa.

      Energia | Mikko Koskelan mailla on kolme tuulivoimalaa – nyt ne omistava yhtiö joutuu saneeraukseen

      Tilaajalle
    • Vanhoja kaivinkoneita varustellaan käytöstä poistetuille turvesoille nousevan aurinkovoiman rakentamiseen.

      Koneet ja kulkuneuvot | Aurinkopaneeleiden pystytyskoneista tuli kaivurikauppiaalle hittituote: ”Niitä on ostettu jatkuvalla syötöllä”

    • Aurinkopaneeleista osa kääntyy auringon kulman mukaan.

      Energia | Suomeen rakennettiin ennätysmäärä teollista aurinkovoimaa – myös tuulivoiman määrä kasvoi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aurinkovoima
    tuulivoima
    uusiutuva energia
    sähköntuotanto
    Suomen uusiutuvat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi