Kirkkonummella on hämmästyttänyt ilves, joka on liikkunut kaulassaan isokokoinen tutkimuspanta. Ilves on kuvattu videolle, joka on jaettu useammassa Facebook-ryhmässä.
Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan, että ilvesten pannoitukset ovat osa projektia, jossa tutkitaan suurpetojen vaikutuksia pieniin hirvieläimiin ja riistaruokinnan ympäristöterveysriskejä. Projekti alkoi viime keväänä.
Tutkimus toteutetaan Lounais-Suomessa, jossa pienten hirvieläinten, erityisesti valkohäntäpeurojen, kannat ovat kasvaneet 2000-luvulla voimakkaasti. Pienten hirvieläinten määrän kasvaessa petoeläimet ovat alkaneet hyödyntää kasvanutta saalisresurssia. Lajien välisistä peto–saalissuhteista ei kuitenkaan ole aiemmin ollut kotimaista tutkimustietoa.
Tutkimusta varten on pannoitettu valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita yhteistyössä metsästysseurojen kanssa. Pannoituksia tehdään alueilla, joilla on susireviirejä ja alueilla, joilla esiintyy vain ilvestä. Näin pyritään erottamaan, mikä on kummankin suurpetolajin vaikutus pienten hirvieläinten kantoihin.
Hankkeessa pannoitetaan hirvieläinten lisäksi myös ilveksiä.
”Toivomme, että saamme merkittyä mahdollisimman paljon ilveksiä, luvat on 50:lle”
”Ilvesten merkinnät myöhästyivät hieman aloituksesta ja ne alkoivat vasta nyt helmikuussa. Tällä hetkellä on pannoitettu viisi ilvestä, joista neljällä on vielä panta. Näistä kaksi on pannoitettu Kirkkonummella, yksi Espoossa ja yksi Hollolan seudulla. Toivomme, että saamme merkittyä mahdollisimman paljon ilveksiä, luvat on 50:lle”, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Annika Herrero.
Herreron mukaan ilveksille asennettava panta on paljon pienempi kuin susille asennettava panta, ilvesten panta painaa reilut 300 grammaa.
”Akkukotelo näyttää suurelta ilveksellä, koska sen leuka on lyhyempi kuin koiraeläimillä. Meillä on kuitenkin tietyt määräykset pantojen painoista ja muista mitoista kullekin eläinlajille”, Herrero vakuuttaa.
Luke pannoittaa myös susia osana Windlife-hanketta. Hankkeen tarkoitus on selvittää, miten tuulivoimalat vaikuttavat eläinten liikkumiseen, ympäristön käyttöön ja lisääntymisen onnistumiseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
