• Timber-Online: Puurakentamisella menee Itävallassa paremmin kuin rakennusalalla yleensä – ”Kasvanut valtavasti tänä vuonna”

    Puutavaraa käytetään Itävallassa entistä enemmän peruskorjauksissa ja muissa remonteissa.
    Tilaajalle
    Etenkin ristiinliimatun puun kysyntä kasvoi Itävallassa. Kuvituskuva.
    Etenkin ristiinliimatun puun kysyntä kasvoi Itävallassa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.9.202411:37
    Jukka Hämäläinen

    Puurakentaminen ei ole vähentynyt yhtä voimakkaasti kuin rakennusala kokonaisuudessaan, todettiin saha- ja puuteollisuuden messuilla Itävallan Klagenfurtissa.

    ”On lohduttavaa, että puurakentaminen menestyy paljon muuta rakennusalaa paremmin”, Itävallan sahateollisuuden puheenjohtaja Markus Schmölzer analysoi verkkomedia Timber-Onlinessa.

    Samaa mieltä oli proHolz Austrianin puheenjohtaja Richard Stralz: ”Puurakennussektori on kasvanut valtavasti tänä vuonna. Katastrofaalisen ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen CLT:n (ristiinliimattu puulevy) kysynnässä tapahtui täydellinen käänne muutamassa viikossa. Ilmeisesti asiakkaat olivat viivyttäneet tilaustensa tekemistä."

    ”Kotimaisella tasolla puurakentamisella menee hyvin”, komppasi MH Massivholzin toimitusjohtaja Ferdinand Reisecker.

    ”Puurakentaminen on menossa enemmän kohti peruskorjausta ja modernisointia. Tästä johtuen tilaukset ovat pienempiä kuin uusissa rakennusprojekteissa yleensä”, hän selitti.

    Lähes kaikki Timber-Onlinen useista haastateltavista olivat samaa mieltä siitä, että alan varsinainen toipuminen vaatii kärsivällisyyttä ja vielä ensi vuonnakin tilanne on haastava.

    "Ensi vuosi ei tuo suuria muutoksia, mutta uskon, että vuonna 2026 näkyy valoa tunnelin päässä”, Stralz arvioi.

    Timber-Onlinen maksulliseen juttuun pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Kurikkalaisen tilan sonnikasvattamoa laajennettiin viime syksynä. Esimerkiksi maatalouden rakentamishankkeissa pahin lasku lienee jo nähty, uskoo ekonomisti Jouni Vihmo.

      Talous | Rakennusteollisuus näkee jo orastavaa piristymistä − ”Ei tässä vielä samppanjapullot poksahtele”

      Tilaajalle
    • Suomessa noin joka neljäs uusi omakotitalo rakennetaan hirrestä. Sähköasentaja Samuel Tornberg teki sähkötöitä kempeleläiseen hirsiomakotitaloon helmikuussa.

      Rakentaminen | Kun rakentaminen romahti, hirsitalojen osuus piti – hirsi taipuu nykytrendeihin, mutta valmistajilla on yksi toive arkkitehdeille

      Tilaajalle
    • Sahatavaran kulutus kulkee käsi kädessä rakentamisen kanssa. Rakentamisen alamäki kurittaa sahoja.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuuden tuotanto alimmillaan kymmeneen vuoteen – sahatavaran käyttö vähentynyt Suomessa

    • Pohjoisamerikkalaiset käyvät Suomen-vierailunsa aikana kymmenissä eri yrityksissä ja tutkimuslaitoksissa ympäri maata.

      Metsäteollisuus | Pohjoisamerikkalaiset janoavat suomalaisten metsäosaamista: ”Ennennäkemätön kiinnostus”

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    Itävalta
    rakennusala
    puuteollisuus
    Timber-Online
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa