
Ympäristöministeriössä valmistelussa oleva energiatehokkuussääntely voi olla kuolinisku suomalaiselle hirsirakentamiselle. Samalla vaarantuu hirsitalojen kasvussa ollut vienti.
Kyse on EU:n energiatehokkuussääntelyn kansallisesta toteutustavasta. Tulossa olevat kiristykset herättävät laajaa huolta rakennusalalla.
”Olemme mukana energiatehokkuustalkoissa, mutta ala ei kestä uusia kustannusshokkeja.”
Hirsirakentajat muistuttavat, että hirsi ja massiivipuurakenteet ovat yksi ilmastomyönteisimmistä rakennustavoista. Massiivipuun hiilijalanjälki on pieni ja rakennuksiin sitoutunut hiilivarasto suuri.
”Olisi iso menetys, jos ilmastonmuutosta hidastava suomalainen vientiala hiipuu suomalaisten omalla päätöksellä”, sanoo puheenjohtaja Eino Hekali Hirsitaloteollisuudesta.
Puutuoteteollisuus varoittaa, että valmistelussa oleva direktiivin kansallinen soveltaminen voi nostaa massiivirakenteisten talojen kustannuksia Suomessa jopa 20 prosenttia.
Lisäkustannuksia syntyy paitsi kasvavasta materiaalinkäytöstä ja logistiikasta myös uusien rakenneratkaisujen suunnittelusta sekä tuotelinjojen muutoksista.
”Olemme mukana energiatehokkuustalkoissa, mutta ala ei kestä uusia kustannusshokkeja”, toteaa Puutuoteteollisuuden toimitusjohtaja Matti Mikkola.
Mikkolan mukaan muutokset voisivat vaarantaa kotimaan rakentamisen orastavan nousun taantuman jälkeen. Se iskisi myös hirsirakentamisen vientiin.
EU-direktiivin tavoite on vähentää rakennusten energiantarvetta noin 10 prosentilla. Ympäristöministeriön suunnitelmissa energiatehokkuutta parannetaan kiristämällä rakennusvaipan vaatimuksia.
Käytännössä tämä tarkoittaisi seinärakenteiden paksuntamista, ikkunoiden pienentämistä ja eristeiden lisäämistä.
Alan toimijoiden mukaan tämä on kallis ja tehoton tapa saavuttaa direktiivin tavoitteet.
”On erikoista, että samalla kun pohditaan keinoja rakentamisen elvyttämiseksi, niin toisaalla valmistellaan kansallista sääntelyä rakentamisen kustannusten nostamiseksi”, sanoo Mikkola.
”Ostoenergian vähentämiseen ei tarvita paksumpia seiniä.”
Rakennusala on tilanteessa poikkeuksellisen yksimielinen, sillä tuleva kiristys uhkaa massiivipuun lisäksi muitakin massiivisia rakennusmateriaaleja. Saman haasteen edessä ovat myös betoniharkko- ja tiilirakentaminen.
Mikkolan mukaan energiatehokkuutta voidaan parantaa tehokkaammin muilla keinoilla.
”Ostoenergian vähentämiseen ei tarvita paksumpia seiniä. Ratkaisuja ovat esimerkiksi kehittynyt talotekniikka, rakennusautomaatio ja uusiutuva energia”, toteaa Mikkola.
Sääntely on ongelmallinen myös päästöjen näkökulmasta. Se kasvattaa niitä, mikä on ristiriidassa direktiivin keskeisen tavoitteen kanssa.
”Kun rakennusmateriaalien käyttö lisääntyy, kasvavat myös niiden valmistuksesta ja kuljetuksesta aiheutuvat päästöt”, selittää Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
