
Fuusioneuvotteluja johtanut Metsänhoitoyhdistys Itä-Lapin hallituksen puheenjohtaja Hannu Välikangas kiittelee käytyä fuusioprosessia. Liittyvissä yhdistyksissä todettiin tarvetta toimintojen yhdistämiseksi, minkä pohjalta neuvottelut sujuivat ja päätökset syntyivät sopuisasti.
”Lopulliset fuusiopäätökset tehtiin samanaikaisesti vuoden alussa jokaisen metsänhoitoyhdistyksen ylimääräisessä valtuustossa. Päätökset olivat yksimielisiä eli valtuutetut näkivät, että nyt on oikea aika toteuttaa yhdistyminen.”
”Onhan tästä puhuttu jo parikymmentä vuotta, mutta silloin oltiin liian aikaisessa”, Välikangas naurahtaa.
Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin muodostavat ensi vuoden alusta Kemijärven ympäristössä toimiva Itä-Lapin, Kittilän, Sallan, Sodankylän ja Rovaniemen metsänhoitoyhdistys.
Fuusioneuvotteluryhmän puheenjohtajana Välikangas korostaa neuvotteluprosessin ja fuusion järjestelyissä MTK:n Lapin kenttäpäällikön Annakaisa Heikkosen sekä Kainuun kenttäpäällikön Seppo Miettusen merkittävää roolia.
”Paljon olemme saaneet käytännön vinkkejä muista fuusioituneista yhdistyksistä ja etenkin Mhy Lapista. Myös sen lähtemistä mukaan fuusioon kaavailtiin, jolloin Lapissa olisi vain yksi metsänhoitoyhdistys, mutta sille aika ei ollut vielä kypsä”, hän sanoo.
Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin fuusiossa ovat mukana Itä-Lapin, Kittilän, Sallan, Sodankylän ja Rovaniemen metsänhoitoyhdistykset.
Uudessa mh-yhdistyksessä on kaikkiaan 6 972 jäsentä, 25 toimihenkilöä, sopimussuhteessa 28 metsäkoneyrittäjää sekä itsenäisinä yrittäjinä 21 metsuria.
Lapissa on ensi vuoden alusta enää kaksi mh-yhdistystä: Länsi- ja Ylä-Lapin alueella toimiva Mhy Lappi, joka syntyi viiden mh-yhdistyksen fuusiossa vuonna 2021 alussa sekä ensi vuoden alussa toimintansa aloittava Mhy Metsä-Lappi.
Fuusion tärkein syy oli Hannu Välikankaan mukaan toiminnan kehittäminen eli suurempien hartioiden saaminen. Samalla vahvistetaan myös paikallista metsäedunvalvontaa.
”Taloudellista tai muutakaan akuuttia syytä ei siihen ollut. Jokaisella yhdistyksellä on talous kunnossa ja ne pärjäisivät omillaan, mutta nyt oli vain seurattava aikaa.”
Kaikki toimipisteet henkilöstöineen jatkavat, joskin toimenkuvat saattavat muuttua, kun alue on yhtenäinen. Tarvetta on lisätä väkeä etenkin ympäristöpuolelle.
”Kaikkiaan tämä tuo lisää resursseja ja osaamista, kun toimihenkilöt pystyvät entisestään erikoistumaan ja kouluttautumaan. Nyt se on ollut hankalaa pienissä yhdistyksissä”, Välikangas myöntää.
”Palvelun merkitys korostuu, sillä uusi metsänomistajasukupolvi edellyttää sitä”.
”Kaikkiaan tämä tuo lisää resursseja ja osaamista, kun toimihenkilöt pystyvät entisestään erikoistumaan ja kouluttautumaan.” Hannu Välikangas
Yhdistysten toiminnanjohtajat ja henkilöstö sitoutuivatkin vahvasti hankkeeseen. Myös yhdistysten väliset paikkajaot sujuivat ongelmitta. Jo hyvissä ajoin sovittiin, että neuvotteluryhmä muodostaa aluksi 10-henkisen hallituksen, jossa on kaksi jäsentä kustakin liittyvästä yhdistyksestä.
Hallituksen tehtäväksi jää uuden johtajan valinta. Valtuustot yhdistetään ja ne toimivat nykyisen valtuustokauden loppuun.
”Tekniikka helpottaa kokoustamista ja yhteydenpitoa, kun etäisyydet ovat pitkät. Se huomattiin jo neuvotteluvaiheessa, kun tietoa jaettiin mahdollisimman avoimesti”, Välikangas sanoo.
Uuden yhdistyksen alueen metsien hakkuusuunnite on vajaat miljoona kuutiometriä, josta on hakattu vuodessa noin 700 000 kuutiota. Siitä määrätty osa on korjuupalvelua, mhy:n valtakirjakauppaa metsänmyyjän puolesta ja yhtiöiden pystykauppaa.
Kasvullinen metsäpinta-ala on yhteensä noin 1,3 miljoonaa hehtaaria. Varsinkin nuorten metsien osuus on Välikankaan mukaan suuri. Kunhan hoitotoimet saadaan vauhtiin ja markkinat kuntoon, puuta kyllä jatkossa löytyy.
Pullonkaulana on alempi tieverkosto. Metsätiet saadaan ajokuntoon, mutta alemmilla teillä kuljetuksia rajoittavat kevät- ja syyskelirikot.
Merkittävä metsätaloutta rajoittava tekijä on suojelu, josta Lappi kantaa Välikankaan mukaan suhteessa liian suuren taakan. Ylä-Lapissa voi kunnan pinta-alasta olla suojeltua jopa 80 prosenttia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
