• Jatkuva kasvatus kannattaa usein suometsissä – onnistuminen riippuu monesta tekijästä

    ”Ei voida mustavalkoisesti sanoa, että se joko on kannattavaa tai ei ole.”
    Tilaajalle
    Jatkuva kasvatus pienaukkohakkuineen on varteenotettava vaihtoehto suometsissä.
    Jatkuva kasvatus pienaukkohakkuineen on varteenotettava vaihtoehto suometsissä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    19.4.202316:00
    Jukka Hämäläinen

    Ojitettujen suometsien metsätalouskäyttö kiinnostaa nykytilanteessa. Suometsien puureservi on merkittävä, mutta päätehakkuisiin ja kunnostusojituksiin nojautuvassa metsänkäsittelyssä vesistö- ja ilmastopäästöjen riski on suuri, todetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) katsauksessa.

    Ratkaisua suometsien talouskäyttöön on haettu jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta, jossa koko puustoa ei poisteta kerralla, vaan hakkuut toteutetaan toistuvina poiminta-, pienaukko- tai kaistalehakkuina.

    Suometsissä jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuteen vaikuttaa joukko taloudellisia ja ekologisia seikkoja.

    ”Ei voida mustavalkoisesti sanoa, että se joko on kannattavaa tai ei ole”, Luken tutkimusprofessori Artti Juutinen sanoo katsauksessa.

    Jaksollisessa metsänkasvatuksessa kustannukset painottuvat kiertoajan alkuun. Maanmuokkaus, viljely, varhaisperkaus ja taimikonhoito voivat maksaa useita satoja euroja hehtaarilta. Tuottoja sen sijaan joudutaan odottamaan kiertoajan loppupuolelle.

    ”Suurimman tuloerän metsänomistaja saa vasta päätehakkuussa. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa tuloja saadaan säännöllisesti 15 vuoden välein eikä esimerkiksi uudistamisesta koidu kustannuksia”, Juutinen sanoo.

    Kun tulevaisuuden rahavirrat diskontataan nykyhetkeen, vaaka kallistuu Juutisen mukaan jatkuvapeitteisen kasvatuksen puoleen.

    ”Mitä korkeampaa korkokantaa laskennassa käytetään, sitä kannattavammaksi jatkuvapeitteinen kasvatus muodostuu.”

    Jatkuvassa kasvatuksessa oletetaan, että käsitelty alue taimettuu luontaisesti. Tätä edesauttaa, jos puusto on jo lähtötilanteessa eri-ikäistä.

    ”Saman ikäinen puusto ei ole hyvä lähtötilanne.”

    Myös puulaji vaikuttaa taimettumiseen. Varjopuuna kuusi taimettuu poimintahakkuidenkin jälkeen hyvin, valopuu mänty sen sijaan vaatii suuremman aukon taimettuakseen.

    Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa vältytään kunnostusojitukselta, sillä jäävä puusto pitää haihduttamisellaan pohjaveden matalana.

    Suometsien käyttöä voidaan tarkastella myös yhteiskunnallisen kannattavuuden kautta. Juutisen mukaan tämä tarkastelukulma on monesti puhdasta puuntuotannon näkökulmaa kiinnostavampi.

    ”Jos tarkastellaan yhteiskunnallista kannattavuutta, on huomioitava esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden, hiilensidonnan ja vesistövaikutusten kaltaiset tekijät.”

    Jos näille asetetaan painoa, voidaan päästä tilanteeseen, jossa jatkuvapeitteinen kasvatus suometsässä ei yksityistaloudellisesti ole kannattavaa, mutta on sitä yhteiskunnallisesti.

    Luken artikkeliin pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Turvemailta saadaan puuta, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin

    • Turvemailla ylispuiden poiston hiilipäästöt jäävät merkittävästi vähäisemmäksi kuin avohakkuussa.

      Metsänhoito | Suometsän ylispuuhakkuusta avohakkuuta pienemmät hiilipäästöt

      Tilaajalle
    • Suometsä sitoo hiiltä nopeammin kuin luonnontilainen suo

    • Metsien ja peltojen hiilinielut ovat nykyisin ainoa käytettävissä oleva menetelmä tuottaa negatiivisia päästöjä. Vuonna 2017 hiiltä sitoutui Suomessa 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 ja 38 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990.

      Metsä nyt: Miten suometsiä kannattaisi käsitellä?

    Artikkelin aiheet
    jatkuva kasvatus
    suometsä
    metsätalous
    Luonnonvarakeskus
    Artti Juutinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla